YOSEMITEN KANSALLISPUISTOSSA

by | Jan 22, 2022 | Exercise, Run, Travel | 0 comments

 

 

 

Täällä ollaan edelleen reissun lumoissa- maisemissa sekä kaikkien uusien kokemusten ja nähtyjen asioiden pauloissa. Matkat pysäyttävät, avartavat, saavat ajattelemaan ja menemään oman kuplan ulkopuolelle. Moni on kysynyt, mikä road trip matkassamme Kaliforniassa oli parasta. Vaikea sanoa, sillä koko matka oli yhtä uusien kokemusten ja upeiden maisemien ilotulitusta. Los Angeles, Carmel by the Sean romanttinen rantakaupunki, Monterey, San Francisco, Napa…. Jos kuitenkin yksi pitäisi valita, olisi se Yosemiten kansallispuisto. Siellä heikkojen wi-fi yhteyksien, hiljaisuuden ja luonnon keskellä tuntui kuin olisimme olleet aivan toisessa todellisuudessa. Paikassa, jossa tähdetkin loistivat kirkkaammin kuin missään muualla- ei ihme, että kansallispuistossa järjestetään erikseen opastettua Stargazing- kierroksia. Ajatukset ja mieli yhtä kirkkaina kuin Mirror Lake (kuva alla).

 

Näinä epävarmuuden aikoina, oli myös matkanteossamme pieni jännitys seuraavista askelista läsnä. Emme stressanneet, mutta varauduimme muuttuviin suunnitelmiin ja olimme valmiita vastaanottamaan sen, mikä oli tullakseen. Yosemiten kansallispuistoon pääseminenkään ei ollut mitenkään itsestäänselvyys. Iso lumimyrsky oli saanut tiet huonoon kuntoon ja puistoon menevät tiet olivat muutamien päivien ajan kokonaan kiinni. Kuin onnenkaupalla ilma kirkastui, mutta edelleenkään Napan viinialueilta kohti Yosemiteä ajaessa, emme voineet olla varmoja pääsemmekö määränpäähän. Mariposan pienestä ja niin suloisesta vanhasta kullankaivajien kylästä saimme vuokrattua autoon lumiketjut. Lumiketjut ovat talvisin puistoon mentäessä pakollinen varustus, mutta onneksi tiet olivat sen verran hyvässä kunnossa, ettei niitä tarvinnut asentaa (riitti, että ne olivat mukana autossa).

 

Automatka Yosemite Valleyhin sujui kuitenkin hyvin, vaikka hieman kyseenalaista olikin ajaa kesärenkailla noin mutkikasta ja liukasta tietä… Kansallispuiston portilla maksoimme puistomaksun 35$ ja hissukseen ajelimme mutkikasta tietä. Toisen keskittyessä ajamiseen, sain ihailla toinen toistaan upeampia maisemia. Lumisia puita, solisevia jokia, vesiputouksia ja upeita jyrkkiä kallioseinämiä. Muutamassa kohdassa pysähdyimme muiden turistien lailla kuvailemaan maisemia. Ei uskoisi, että vain n. neljän tunnin ajomatkan päässä Napan viinialuielta löytyi talvi!

 

Viimeinenkin mahdollinen este, hotellihuone, järjestyi onneksi Ahwahnee hotellista. Olimme katsoneet hotellia jo netistä, mutta peruutusehtojen takia emme halunneet varata huonetta etukäteen. Onneksi uudenvuoden jälkeen niin hotellissa kuin koko puiston alueella oli selvästi rauhallisempaa. Se sopi hyvin meille. Pitkien päivävaellusten jälkeen oli mukava ihan vain olla. Käydä uimassa hotellin lämmitetyssä ulkoaltaassa, lukea takkatulen ääressä kirjoja ja nauttia lasi viiniä.

 

Fun fact! Hohto- elokuva on saanut vaikutteita Ahwahnee hotellista. Ja todellakin, hotellin käytävät olivat kuin suoraan kyseisestä elokuvasta. Karmivaa!

 

 

 

 

UPPER YOSEMITE FALLS 

 

Yosemiten kansallispuistossa on satojen, ellei tuhansien kilometrien edestä vaellusmahdollisuuksia. Mahdollisuuksia etenkin kesäaikaan on vaikka ja mitä! Näin talvisin taas monet reitit ovat olosuhteiden takia suljettuna, mm. lumen ja jään takia. Hotellilla tutkimme conciergen kanssa alueen karttaa ja mietimme, mille reiteille oli lumimyrskyn jälkeen turvallista lähteä, ja mitkä reitit olivat ylipäätään auki. Vaeltamaan lähdimmekin avoimin mielin, iloisina siitä, että saimme olla luonnossa, vaikka aivan kaikille vesiputouksille tai huipuille emme pääsisikään. Olen innokas seikkailija, mutta uusissa ja haastavissa olosuhteissa on parempi ottaa varman päälle, ymmärtää omat taidot ja tunnistaa omat rajat. Joustavuus ja suunnitelmien muutoksiin valmistautuminen olivatkin läsnä koko road tripin ajan. Onni oli puolellamme ja pääsimme toteuttamaan lähes jokaisen toiveemme.

 

Ensimmäinen vaellusaamu avautui eteemme kirkkaana ja aurinkoisena. Pakkasta oli muutamia asteita niin, että puut olivat edelleen upean valkoisia ja lumihuurua kaikkialla. Söimme hotellilla runsaan aamiaisen ja lähdimme jo kahdeksan aikaan vaeltamaan. Salomonin Active Skin 8 reppuun pakkasin meille eväitä (Noshtin vauhtikarkkeja sekä Puhdistamon patukoita ja raakasuklaata. Toki myös vanhoja autoja!) sekä vaihtovaatteita. Aamusta oli yllättävän viileää, mutta pitkin päivää sai vaatekerroksia vähentää. Merinovillan nimeen vannoin tälläkin reissulla. Myös aurinkolasit olivat must suojaamaan silmiä kirkkaalta valolta, jota lumi heijasti.

 

Hotellin edestä oli mahdollisuus ottaa kylää kiertävä ilmainen shuttle- bussi, joka olisi vienyt lähelle mm. vaellusreittien aloituspaikkoja. Matkaa esimerkiksi varsinaiselle Upper Yosemite Fallsin lähtöpisteelle oli hotellilta noin 3 kilometriä. Hetken bussin odottelun jälkeen päätimme kuitenkin kävellä reitille. Onneksi, auringonnousu oli upea!

 

Varsinainen reitti oli heti alusta alkaen pelkkää nousua. Tykkään noususta, mitä enemmän nousua, sitä paremmat maisemat!, mutta harmitti, että jääraudat jäivät kotiin. En osannut ollenkaan odottaa näin talvisia ja jäisiä reittejä, vaikka toki etukäteen kohteesta olimmekin lukeneet. Polkujuoksutossut pitivät onneksi yllättävän hyvin ja gaiterit suojasivat lumisimmissa kohdissa nilkkoja. Reitti kulki aina Columbia Rock:n maisematasanteelle asti metsässä, mutta sen jälkeen avautui postikorttimaisemat jokaiseen ilmansuuntaan. Aurinko paistoi, ja se onneksi hieman pehmensi ajoittain olemattoman kapeita ja jäisiä polkuja. Tiukimmissa ja jyrkimmissä kohdissa sykkeet nousivat ihan vain jo ajatuksesta. Nelivedolla sai mennä useammassakin kohdassa. Jyrkimmässä kohdassa, ja saavuttaessamme polkua edeltä lapioivan miehen, päätimme, että olimme tulleet omien rajojen päätepisteeseen. Istahdimme melkein pystysuoran kallion reunamalle evästauolle, hengittelemään raitista vuoristoilmaa ja pohtimaan koettua matkaa.

 

Tuolla kallion reunalla istuskellessa, mielettömän upeita maisemia ihaillessa, juttelimme mieheni kanssa, kuinka kiitollinen saa olla omasta kehosta. Kiitollinen, mihin kaikkeen oma keho pystyy! Kiitollinen siitä, että pystyy ja jaksaa vaeltamaan useita tunteja raskaissakin maastoissa, omia unelmiaan toteuttaen. Se kannustaa tekemään päivittäin valintoja oman hyvinvoinnin eteen. Niin, että tulevaisuudessakin näkee itsensä uusissa seikkailuissa. Luonnossa! Siellä koen yhteyttä ja se antaa minulle elinvoimaisuutta enemmän kuin mikään muu.

 

Lower Yosemite Falls on myös näkemisen ja kokemisen arvoinen. Sen voi hyvin yhdistää Upper Yosemite Falls vaelluksen yhteyteen. Yllä oleva vesiputouskuva on sieltä

 

 

 

 

MIRROR LAKE & VERNAL FALLS 

 

Seuravan päivän ensimmäiseksi vaelluskohteeksi valitsimme Mirror Laken. Matka hotellilta järvelle oli helppoa ja tasaista polkua. Noin kolmisen kilometrin pituinen pätkä taittui nopeasti. Matkalla ehti maisemien lisäksi ihmetellä mm. karhujen takia rakennettuja kontteja, jonne retkeilijät saivat lukittua mm. ruuat. Karhuista varoittavia kylttejä oli melkoisen paljon, ja sormet ristissä toivoin, että ne olisivat juuri nyt talviunilla. Muir Woodissa vastaan tullut kojootti oli tuonut jo riittävästi jännitystä elämään.

 

Perillä Mirror Lakellä odotti nimensäkin mukaisesti peilin kirkas ja tyyni järvi. Niin kaunis. Voin kuvitella, miltä se näyttää kesällä kasvillisuuden kukoistaessa. Ei ihme, että Mirror Lake on yksi alueen suosituimmista vaelluskohteista, sopien hyvin myös ihan aloittelijoille ja lapsille.

 

Mirror Lakelta matka jatkui joen vartta ja erinomaisesti merkittyä reittiä pitkin ensin Happy Isles:lle ja sieltä osittain Mist trailiä pitkin aina Clark Pointin kautta Vernal Fallseille. Harmitti, että alareitti Vernal Fallsille oli suljettu, vaikka reitti selvästikin oli ajettu. Nousu Clark Pointille oli mutkikas ja osittain todella haastava. Haastetta matkaan toi lumen paljous, mutta myös ylhäältä kallion päältä aika ajoin tippuvat “jäävyöryt”. Muutamassa kohtaa sai olla todella tarkkana ja siirtymä reunalta toiselle piti tehdä nopeasti. Yhdestä jäämurikasta sain osuman vasempaan käteen. Voima ja vauhti pienessäkin kimpaleessa on kova. Jääraudoille ei tällä puolella onneksi ollut tarvetta.

 

Clark Pointin päältä avautui jälleen upeat maisemat, samoin Vernal Fallsin vesiputouksen päältä. Lumi oli joissakin paikoissa aivan sinistä. Luin, että esimerkiksi jäävuoret, jotka muodostuvat kerääntymällä ja tiivistämällä lunta, näyttävät usein sinisiltä ei valkoisilta. Tästä matkaa olisi voinut jatkaa vielä aina ainakin Nevada Fallseille asti. Meillä oli matkaa kuitenkin jo sen verran paljon takana, että päätimme laskeutua samaa reittiä alas. Alaspäin tulo olikin helppoa ja osittain juoksimme polkuja alas aina Curry Villageen asti. Sieltä otimme shuttle- bussin hotellille. Aika kuluu mukavan äärellä todella nopeasti- reilut parikymmentä kilometriä kertyi päivän saldoksi.

 

Neljä päivää ja kolme yötä vietimme yhteensä Yosemiten kansallispuistossa. Näimme ja koimme pienen osan valtavan puiston kauneudesta ja jylhyydestä. Sen päätin, että haluan kokea puiston jonakin päivänä vielä uudelleen. Ehkä kesällä, karhujenkin uhalla!

 

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 

 

Heidi xoxo

 

 

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published.