Monthly Archives: syyskuu 2017

TORSTAI


 

 

Jos monelle maanantai tuottaa viikonlopun jälkeen pientä töihin ja arkeen palaamisen tuskaa, olen huomannut, että torstai on myös sellainen pieni notkahdus päivä ennen viikonloppua. Maanantaina tsempataan treeneihinkin, vaikka pää kainalossa, mutta torstaina ei jaksaisi millään. Ollaan ehkä jo väsyneitä viikosta- viikonloppu on jo niin lähellä, muttei kuitenkaan vielä tässä.

Oma työviikkoni alkaakin jo sunnuntaina, jolloin perjantain pidän mahdollisuuksien mukaan ”toimistopäivänä” tai jopa täysin vapaana- täysin vapaa tosin harvemmin toteutuu. Eli torstai on itselleni siis vähän niin kuin perjantai. Koen tämän toimivaksi, ja onpa muuten mukavaa, kun on yhtenä arkipäivänä ainakin iltapäivä vapaata.

Alla suklaavanukas ja muutama Happiness is… ajatelma piristämään torstaitasi <3 Jaksaa vielä 😉

 

PUOLUKKAINEN SUKLAAVANUKAS

*1/2 kypsä banaani * 1/2 avocado * 1-2 medjool taatelia * 1 rkl raakasuklaajauhetta * 1-2 rkl puolukoita * 1 tl macaa * loraus mantelimaitoa (tai muuta kasviperäistä maitoa)

 

Blendaa. Ja laita tosiaan nestettä vain sen verran, että blenderi jaksaa juuri ja juuri pyöräyttää massan. Kermaisuutta ja kuohkeutta tuomaan laitan välillä joukkoon vielä Foodinin vanilja heraa. Se tuo vanukkaaseen myös hieman makeutta. Nauti heti!

 

 

HAPPINESS IS…

… thinking positive, living positive.

… getting a massage.

… having crazy friends.

… running.

… learning something new.

… nature & sunsets.

… a free day with nothing to do.

… travel.

… your kids running to you when you get home.

… loving and being loved. 

… finally peeing when you really need to 😀 

… simplicity.

… letting go of what you think your life is supposed to look like and celebrating it for everything that it is <3

 

P.S Osa kuvista eiliseltä, kun kävimme Lauran kanssa Nuuksiossa suunnittelemassa tulevaa työkeikkaa. Mielettömän upea auringonlasku ja näkymät alas järvelle <3 Onnea on siis myös tehdä työtä, josta nauttii. Niin, ja eilen oli muuten onnea saada kamerakin 3 kuukauden jälkeen huollosta! Kaikki kuvat, kun ovat heinäkuusta asti olleet kännykällä otettuja. Simplicity…

 

Heidi xoxo

ENDORPHIN RUSH


 

 

Endorfiinit: Stressin tai kivun iskiessä kehoon aivojen hypotalamuksessa ja aivolisäkkeessä kehittyy endorfiini-nimisiä neurokemikaaleja. Ne muistuttavat rakanteeltaan morfiinia, ja niitä pidetään luonnon omina kipulääkkeinä, koska ne aktivoivat sellaisia aivojen opiodireseptoreja, jotka auttavat minimoimaan kipua. Endorfiinit voivat aiheuttaa myös suurta hyvänolontunnetta ja euforiaa. Monet juoksijat kertovatkin saavansa niin kutsutun ”juoksijan taivas-tunteen” lenkkeilyn jälkeen.

 

Mutta voikohan endorfiini euforiaa kokea ihan vain näin treenivaatteet päälle laittamalla, tässä muka lenkille lähtiessä? YES YES YES! Kyllä voi, heti tuli reippaampi ja ryhdikkäämpi olo 🙂 En malta odottaa seuraavaa lenkkiä- viime kerrasta, kun on jo yli kolme viikkoa!

 

 

Uusimmassa Fit-lehdessä on muuten hauska kehonpainolla tehtävä kotitreeni- ”Jumppaa nimesi”. Tämä lähtee varmasti testiin! Näillä keleillä treeni kannattaa tietenkin tehdä ulkona. Alkulämmittelynä kävely/juoksulenkki.

 

 

Instagramin puolella sain kyselyjä kuvien treenivaatteista. Ne ovat Salomonin syksyn mallistosta. Vielä en ole juoksulenkillä päässyt niitä testaamaan, mutta ainakin kävelylenkeillä toimivat oikein hyvin. Ja ovat mukavat päällä. Mätsäävät myös muuten hyvin syksyiseen luontoon <3

 

Vaatteet Salomon (saatu)

Lightning Wind Graph Hoodie (juoksutakki)

Discovery FZ (oranssi välikerrasto-takki)

Agile Long Tight (juoksutrikoot)

+ ylimmässä kuvassa; Trail Runners WS Tight mustat trikoot, Elevate Seamless LS Tee treenipaita ja Kuba Beanie pipo

 

Heidi xoxo

1 2 3 7

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Always find time for the things that make you feel happy to be alive 🌲💫 .

Kiva metsäpäivä tiedossa w/ @drahopelto @sallamarihamari @lauraohls 🌲🏃🏻‍♀️ .

#timetoplay #trails #trailrunning #quotestoliveby #myhappyplace #forest #nature_good #naturelovers #amazing_shots #viewforview #thisisfinland
Thank god the training preparation for the Aosta Valley #trailrunning is almost done. I am so done with these 3-4 hour uphill trainings (especially the ones alone!) Todays facts ⌚️ 3:11’48 🏃🏻‍♀️ 21.55km 🔺 1002m verticals .

Oon niin valmis, kun valmis voi vaan olla #letsgo 🏃🏻‍♀️🏔 Siis lähtemään @alppimentorit kanssa Aostanlaakson vuorivaellukselle, siihen tässä ollaan talvesta asti sauvottu mäkiä ylös ja alas. Nyt alkavat samat maisemat tökkiä. Mutta hei, enää vain reilu viikko lähtöön! Woohoo! Siellä upeat vuoret ja kokemukset odottavat 🏔🏃🏻‍♀️ .

Tänään treeni tuntui jotenkin todella pitkältä- ei raskaalta, mutta ihan kuin olisin sauvonut koko päivän. Kaksi ensimmäistä tuntia meni suomipoppi biisejä kuunnellessa, aurinko paistoi ja jalka nousi. Söin energiapatukan ja join tasaisesti vettä. 🏃🏻‍♀️☀️💦 Sitten alkoi ensimmäiseksi musiikki kyllästyttää, laitoin kuulokkeet taskuun ja katselin yllä laskeutuvia lentokoneita. Yritin viedä ajatuksia muualle ja mietin, mistäköhän kaikki lentokoneet olivat tulossa. Ja vitsit ne laskeutuu läheltä, mageen näköistä. Viimeiset puoli tuntia vedin sisulla, vaikkei enää huvittanut yhtään. Tavoite oli 1000 nousumetriä, ja sitä ennen en suostunut lopettamaan. Pääsin tavoitteeseen, 1002m 😅 .

Treenin jälkeen olo on hyvä ja olen tyytyväinen, että vedin sen, minkä tavoitteekseni olin asettanut. Ja itse asiassa olen tyytyväinen koko kevään ja kesän treeneihin, jotka ovat valmistaneet vuoria varten. Jos tavoitteet ovat kovat, on oltava valmis tekemään töitä niiden eteen 💪🏼 .

#trainingday #workoutmotivation #mountaineering #unelmistatotta #workhard #runnergirl #runningmotivation #runspo #halfmarathon #salomonrunning #timetoplay #suuntorun
Yesterday’s playground in the heart of Helsinki ✌️ .

Eilen sain ripustaa TRX narut näin kauniille sisäpihalle, kyllä silmä lepäsi ohjatessa 🌼 Käytössä meillä oli myös Casallin kahvalliset kumpparit, jotka treenattavakin oli ostanut Stockalta, kuulemma vain vitosella! .

Blogissa nyt mun TOP 3 kotitreenivälinettä ja fiiliksiä alkuviikon Hangosta 🌼🌼 Linkki blogiin biossa! (Postauksessa myös linkkejä aiempiin treeneihini) Ja hei, mikä/mitkä on sun kotitreenivälineiden top? 💪🏼💪🏼 .

#trainingmotivation #nogymnoproblem #trainingday #trx #trxtraining #outdoorgym #fitspiration #womenwhoinspire #homeworkout #kotitreeni
🦋 ANYTIME ABS 🦋 .

Hitaasti ja hallitusti, siksi näissä en laske toistoja tai aikaa. Nämä liikkeet vahvistavat ensisijaisesti vatsalihaksia, mutta tekevät hyvää myös mm. olkanivelen liikkuvuudelle. Viime viikkoinen hartiajumi lähti hieronnan ja kehonhuollon avulla 🤩💫 .

Core-liikkeitä teen useimmiten osana liikkuvuusharjoittelua, mutta usein myös juoksulenkin jälkeen 💪🏼 Nappaa tästä liikkeet talteen. Sulkeisiin laitoin hengityssuunnat. Jos et ole aiemmin yhdistänyt liikettä hengitykseen, niin ei hätää, kunhan tiedostat että hengität! Pikku hiljaa se sieltä tulee. Nyrkkisääntönä, voidaan pitää, että useimmiten haastavin osuus uloshengittäen. Vaikka tässäkin heti poikkeus tuo neljäs liike 🙈 .

1️⃣ Selänrullaus & käsien kurotus pään yli (uloshengitys=uh lantion rullaus ylös, sisäänhengitys=sh rullaus alas) .

2️⃣ Rintarangan rullaus & jalan ojennus (uh rullaus & jalan ojennus, sh lasku) 
3️⃣Rintarangan rullaus & jalan ojennus ja kurotus (uh rintarangan rullaus & jalan kurotus, sh lasku)

4️⃣ rullaus pään yli (sh rullaus jalat pään yli, uh jalat noin hartioiden leveydelle, sh selän rullaus lattiaan, uh piirrä jaloilla puolikaari ja tuo jalat etukautta yhteen) 
5️⃣istumaannousu ja rintarangan kierto .

#heidionthegoworkout #absworkout #workoutvideo #pilatesstrong #trainingmotivation #womenwhoinspire #befit #strongcore #abworkout
Seen on my morning run 💙 .

Sivupoluilta löytyy vaikka mitä upeita paikkoja! Tänään tuntui kuin olisin juossut maalauksessa #beautyiseverywhere 🙏🏼 .

#scenery #amazingnature #nature_good #naturelove #hanko #outdoor #runnergirl #seenonmyrun #beautifuldestinations #womenwhoinspire #adventure #explorer
Jumping into the new week 🤸🏻‍♀️☀️ .

Ihana aamu täällä Hangossa. Kävin venyttelemässä ja herättelemässä kehoa tuolla kallioilla ennen aamupalaa, kaunista 🙏🏼 Kohta päästään aloittamaan @lifenessbykrista Holiday Workshoppien toinen päivä- rannalla tietenkin ☀️ .

#jumping #newweek #hanko #beachworkout #trainingday #healthiswealth #beautiful_world
I’ve always loved nature, trail running and halloumi cheese, avocado & mango bagels 🌲🏃🏻‍♀️🥯🥑🥭😁 .

Olisin keksinyt vaikka kuinka monta muuta asiaa, josta olen aina tykännyt tai asioita, joita olen tehnyt... siksi Lauran @lauraenroth haasteeseen ”en ole koskaan...” meni hetki 😅 Metsässä ajatus kirkastuu ja ainakin muutama tuli mieleen- lue blogista mitä ”En ole koskaan...”. Toivottavasti  ensimmäiset kolme saan jossakin vaiheessa pyyhittyä tuolta listalta pois. .  Btw, nyt olen Hangossa, ohjaamassa kohta alkavassa @lifenessbykrista tapahtumassa. Vielä kaksi vuotta sitten olisin voinut sanoa ”en ole koskaan käynyt Hangossa”! Mitä sä et ole koskaan? .

#trails #trailrunning #runnergirl #timetoplay #whatrunnerseat #activeliving #lifehappensoutdoors #naturelover #forest #picnic
How do you look at life? What do you see through your lenses? Love? Fear? .

But you know what, what ever you see right now, you have the power to change your feelings by changing your perception and choosing to look through the lens of love. And that is important cause the way you look at life has a lot to do with the way you see yourself 💫 .

Mun linssien läpi näkyy tällä hetkellä juurikin tuollainen kuvan vihreä metsämaisema. Metsä ja vihreä kuvastavat harmoniaa, rauhallisuutta,  tasapainoa ja rakkautta- ja juuri sellainen on myös mun mielenmaisema 🌲🙏🏼 #parastajustnyt 
Ei se, millainen se maisema on, vaan se, miten siihen asennoituu ja millaisena sen haluaa nähdä. Kauneutta on kaikkialla- myös sinussa ♥️ .

Kylläpä muuten paistaa aurinko ihanasti tähän parvekkeelle ☀️ Villasukatkin sai jo ottaa pois! Kesä ♥️ .

#quotestoliveby #sunglasses #life #loveislove #mindfulness #forest #trails #trailrunning #lifeisgood #healthiswealth
Finland- one of the world’s most forest-rich countries: over 80% of our land area is covered by a green sea of treetops 🌲🌲🌲 .

Everyman’s rights guarantee that everyone is free to roam in our forests, which truly are an inexhaustible source of well-being 🌲🏃🏻‍♀️🐾 .

Sinne siis, metsään suuntaan tänäänkin ♥️ Taidan ottaa tänäänkin rasian mukaan ja kerätä mustikoita! Kivaa perjantaita 🤩 .

#timetoplay #runnergirl #runspiration #nature_good #naturelover #intothewild #runrunrun #trails #trailrunning #beautiful_world #outdoor #myhappyplace #thisisfinland

Arkisto