ALPPIMENTORIEN MATKASSA- MATKA KOHTI AOSTANLAAKSOA ON ALKANUT!

by | Jan 20, 2019 | Exercise, Luokittelematon | 0 comments

 

Hiihto on näin talvella ykköslajini, mutta kyllä minut löytää säännöllisesti myös luistinradoilta, salilta sekä kävely-ja juoksulenkeiltä. Monipuolisuus tekee hyvää niin keholle kuin mielelle.

 

Tällä hetkellä juoksulenkkini vievät minut mieluiten metsään ja poluille. Näin sydäntalvella polkujuoksufiilikseen pääsee jo aivan näin kaupungissakin. Salomonin polkujuoksutossut toimivat talvijuoksulenkeilläni erinomaisesti, mutta nilkkasuojat ovat ostoslistalla.

 

Aikatavoitteiden ja niiden rikkomisen sijaan haluan juoksuharrastukseni tuovan minulle wau- elämyksiä ja kokemuksia. Elämyksiä ja muistoja luonnosta sekä matkan varrelta nähdystä ja koetusta. Tykkään toki juosta edelleen asvaltillakin, mutta jostain syystä perinteiset juoksutapahtumat eivät enää tuo samanlaisia fiiliksiä ja intohimoa, jota aiemmin koin. Ehkä syynä innostuksen lopahtamiseen on neljän viiden vuoden takainen jalan rasitusmurtuma, josta toipuminen kesti vuoden. Sen jälkeen olen juossut vain muutaman puolikkaan, joista niistäkin osassa olen ollut sparraamassa treenattaviani. Juoksuharrastus ei missään nimessä ole loppunut, mutta muoto on vain saanut uusia sävyjä.

 

Elämyksiä ei välttämättä tarvitse lähteä hakemaan omaa lähimetsää pidemmältä. Elämys ja kokemus voi olla upea, aivan niin kuin eilinen yhteislenkkimme Alppimentorien kanssa- kirpsakka pakkanen, lumiset puut joiden välistä pilkotti upea aurinko, tampattu polku ja kahdeksan innokasta polkujuoksijaa. Elämyksiä ovat omalla tavallaan myös ne tuulessa, tuiskussa ja koiranilmalla heitetyt lenkit sekä koetut ja voitetut haasteet. Niitäkin tarvitaan, että hyvät lenkit ja hetket tuntuvat vieläkin spesiaalimmilta. Aika kultaa myös muistot. Paljon on muistoissa aivan kamalissa olosuhteissa tehtyjä lenkkejä ja koettuja hetkiä, joita näin jälkeenpäin muistelen lämmöllä. Yksi haastavammista on ehdottomasti ollut Kilimajaron vaellus– nyt lähtisin sinnekin uudelleen, vaikka silloin sanoin ei koskaan!

 

 

Seikkailunhalu, avara katseisuus, uudet elämykset ja kokemukset, rakkaus luontoon, liikkuminen ilon kautta ei suorittaen, omien rajojen haastaminen ja itsensä ylittäminen, innostuminen ja inspiroituminen ovat ominaisuuksia ja asioita, jotka inspiroivat ja motivoivat minua juuri nyt. Kaikki edellä mainitut, huumori mukaan lukien, ovat myös asioita, jotka tulivat heti ensimmäisenä mieleeni eilisen ensimmäisen vuorivaellukselle valmistavan tapaamisemme jälkeen.

 

Tämän vuoden “omien rajojen haasteeni” tulee siis olemaan 170 kilometrin pituinen vuorivaellus Italiassa, Aostanlaaksossa, jonne olen lähdössä heinä- elokuun vaihteessa kymmenen muun innokkaan vuorivaeltajan kanssa. Eilen tapasimme ensimmäistä kertaa. Kahvimukin ja aamiaisen äärellä kävimme läpi mm. tulevaa reittiä, tarvittavia varusteita ja mitä kaikkea on hyvä ottaa huomioon kuuden päivän vuorivaelluksella, jossa melkein viikon kantamukset kulkevat kompaktissa juoksurepussa. Samalla tietenkin tutustuimme kanssa vaeltajiin ja tuntui heti siltä, että meillä on huippuryhmä kasassa. Tapaamisen päätteksi kävimme vielä polkujuoksemassa näissä upeissa maisemissa.

 

 

Matkaa kertyy noin 170 kilometriä ja 13 000 nousumetriä. Reissun kohokohtia ovat Monte Emiliuksen lisäksi Taou Blancin huippu (3438m), josta näkyy ainutlaatuisella tavalla yli koko Gran Paradison kansallispuiston, sekä vaikuttavat Col Lausonin (3296m) ja Gran Passage Neyronin (3252m) harjanteet. Kuljemme myös jonkin matkaa kahden kuuluisan vuorikisan Tor de Geantsin ja 4K:n reittiä.

 

 

 

Matka kohti heinä-elokuista Italiaa ja Aostanlaakson kolmetonnisia on alkanut! Mieletön reissu tulossa, en malta odottaa parin viikon päästä olevia seuraavia yhteistreenejä.

 

Heidi xoxo

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *