OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Niin paljon kuin kasviksista, marjoista ja hedelmistä tykkäänkin, niin en usko, että koskaan pystyisin näillä leveysasteilla täysin elämään raakaruualla. Keväisin ja kesäisin ruokavalio kevenee ja kasviksien osuus lisääntyy aivan huomaamatta, mutta näin syksyllä kaipaan tuoreruuan rinnalle myös lämpimiä ruokia, kuten esimerkiksi keittoja ja laatikoita, mutta myös lihaa ja kalaa. Syynä saattavat olla viilenevät ilmat ja pimenevät illat, mutta ainakin omalla kohdallani myös viime viikkojen epäsäännölliset ateriarytmit ja vähäinen energiansaanti… Kaikki ei siis mene täälläkään aina “oppikirjojen” mukaan.

Viime viikkoina syömiseni ovat olleet hyvin raakaruokavoittoiset, sillä ole syönyt lähes 80%:sesti vain smootheja ja ruokaisia salaatteja. Samoja ruokia, joita olen valmistanut kahvilaankin tarjolle. Salaatit ovat runsaita sisältäen mm. pähkinöitä, siemeniä, guacamolea ja fetaa, ja smoothietkin ovat ruokaisia ja sisältävät hiilihydraattien lisäksi myös hyviä rasvoja ja proteiinia. Nämä ruuat sopivat erinomaisesti kiireisiin päiviin, jolloin energiatasojen olisi hyvä olla tasaiset. Mutta ikävä kyllä, kiireiseimpinä päivinä ateriavälit ovat venähtäneet aivan liian pitkiksi, jopa yli 6 tuntisiksi, jolloin energiansaanti on ollut aivan liian vähäistä aktiivisuuteen nähden. Aiemmin epäsäännöllisten ruokailujen seurauksena olen kokenut valtavaa makeanhimoa, mutta nyt se onkin ollut lihan himoa! Viime viikonlopulla teki mieli jopa kunnon pihviä. En edes muista, koska olisin sellaista viimeksi syönyt. Tainnut olla proteiininsaanti liian vähäistä.

Tällä viikolla olenkin panostanut omiin ruokailuihinkin enemmän ja töihin mukaan olen ottanut edellisillan tähteitä. Toissapäiväinen miehen tekemä chili-katkarapupasta maistui kylmänäkin ja tuunailin sitä hieman kasvisvoittoisemmaksi porkkanasuikaleilla, extrarucolalla ja päälle pilkoin vielä hieman avocadoa. Näin siitä syntyikin ruokaisa salaatti 🙂

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sara La Fountainin chili-katkarapupasta, jonka mies oli bongannut netistä 🙂 3 murskattua valkosipulinkynttä, punainen chili (ilman siemeniä), oliiviöljyä, 450gr kuorittuja katkarapuja, 1/2 sitruunan kuori1 nippu rucolaa, 100gr ricottaa, parmesania, suolaa ja pippuria. Linguinepastaa. Keitä pasta al dente. Paista valkosipulinkynnet ja chili oliiviöljyssä, jonka jälkeen lisää sulatetut katkaravut ja anna hieman lämmetä ja maustua. Lisää joukkoon pasta, raastettu sitruunankuori ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita aineet ja lisää joukkoon ricotta ja parmesan juustot. Sekoita vielä ja koristele rucolalla. Olikin muuten todella hyvää, kannattaa testata. Pisteet tästä Saralle sekä miehelle!

 

Heidi xx

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *