HUONOSTA TALVESTA HUOLIMATTA HIIHDETÄÄN- MIKSI VALITA KARVAPOHJASUKSET

mennessä | helmi 9, 2020 | Treeni, Wellbeing | 0 Kommenttia

 

Olen Salomon Ski Ambassador, sukset testissä.

 

Aivan upea aurinkoinen hiihtoviikko takana, vaikka auttamatta tämä vuosi tulee hiihtokilometrien osalta jäämään melko vaisuksi. Yritän kuitenkin ehtiä ladulle niin usein kuin mahdollista, jos vain aika sallii niin 3-4 kertaa viikossa. Aamuisin pakkaan hiihtovarusteet töihin mukaan ja ohjauksien välissä, useimmiten lounastauolla, suuntaan Oittaalle. Oittaalla hiihdetään tällä hetkellä 2,2 km lenkkiä, mikä on näissä olosuhteissa erinomainen.

 

Vähäluminen ja huono talvi ei ole saanut hiihdosta innostuneita lannistumaan- Oittaalla käy kova kuhina innokkaiden hiihtäjien kiertäessä muutaman kilometrin baanaa. Moni on kysellyt, kannattaako ladulle tulla pidemmältäkin, ja todellakin kannattaa. Ladut ovat vesisateista huolimatta saatu pidettyä erinomaisessa kunnossa, ja tykit laulavat pakkasella aina kun vain mahdollista. Torstaina oli mielettömän kaunis ilma hiihtää auringon paistaessa täydeltä taivaalta, aivan kuin olisi parkkipaikan harmaudesta astunut toiseen maailmaan.

 

Latujen vieressä on myös kahvila/ravintola sekä sauna, minne on kiva mennä silloin tällöin syömään tai saunomaan. Buffetpöytä on monipuolinen, josta myös kasvisruokailija löytää runsaasti vaihtoehtoja. Perjantaina kävimme Elinan kanssa työviikon päätteeksi hiihtämässä. Lenkin jälkeen oli mukava pulahtaa avantoon ja syödä lounasta valmiista pöydästä, vain 12 eurolla. Ihana aloitus viikonlopulle. Ravintola on arkena auki klo 15 asti.

 

 

 

PERINTEISELLÄ TYYLILLÄ

 

Salomon Ski Ambassadorina olen talven aikana testaillut erilaisia suksia- niin vapaan kuin perinteisen tyylin. Suksitestipäiviä emme ole täällä Etelä- Suomessa päässeet huonon talven takia ikävä kyllä vetämään, mutta hiihtolenkeilläni pääsen usein juttelemaan hiihdosta ja suksista. Parasta Ambassadorina olemisessa onkin käytännön kenttätyö laduilla, ihmisten ilmoilla.

 

Perinteistä hiihdän karvapohjasuksilla ja etenkin ne herättävät monen huomion. Yleisin kysymys laduilla on, mikä suksi sinulla on alla, kun pääset noin hyvin hiihtämällä mäet ylös, vaikka latu on jäinen? Oman kokemukseni mukaan karvapohjasukset toimivat yllättävän hyvin kelillä kuin kelillä. Toki haastavammilla keleillä hyvästä hiihtotekniikasta on hyötyä. Uuden PSP siteen ansiosta voi suksen pitoon/luistoon vaikuttaa sidettä siirtämällä. Siirtämällä sidettä eteenpäin saat lisää pitoa, jos taas kaipaat lisää luistoa siirrä sidettä taaksepäin. Siteen siirtäminen käy näppärästi ilman apuvälineitä, vaikka kesken hiihtolenkin.

 

Hiihdän mielelläni tyylillä kuin tyylillä, mutta karvapohjasuksien helppouden ansiosta hiihdän melkeinpä jo enemmän perinteisellä tyylillä. Karvapohjasuksia ei tarvitse voidella (laittaa pitoa), mutta koska tykkilumella hiihtäminen kuluttaa voiteita, saa melkeinpä joka lenkin jälkeen olla lisäämässä luistoa (ei karvan päälle!).

 

Ladut ovat tykkiladuilla roskaisemmat kuin esimerkiksi Lapin puhtaassa luonnossa, siksi myös karvaa kannattaa puhdistaa säännöllisin väliajoin. Karva kerää ladulta roskaa ja pitovoiteiden jämiä, mikä vaikuttaa tietenkin karvan pitoon ja kuntoon. Lenkin jälkeen kannattaa karva ainakin kuivata. Sinänsä karva on helppo hoitoinen, mutta mitä paremmin siitä pitää huolta, sitä paremmassa kunnossa karva säilyy. Sanotaan, että karva kestää n. 1000- 1500 hiihtokilometriä, mutta riippuu paljon hiihtäjästä, missä hiihtää ja miten karvaa hoitaa.

 

 

Lue myös Miten valita karvapohjasuksi

sekä

Aloittelijan vinkit ja miten hoitaa karvapohjasuksia

 

 

 

SALOMON RC/10 eSKIN

 

Vuosien varrella on tullut testailtua suksi jos toinenkin. Tänä talvena olen hiihtänyt Salomonin RC/10 eSKIN- karvapohjasuksella. Suksi on vakaa ja helppo hiihtoinen- monipuolinen suksi, joka sopii niin aktiivi- kuin kuntohiihtäjälle. eSKIN tarkoittaa sitä, että suksen karva on vaihdettavissa. Koko suksea ei tarvitse uusia, vaikka karva tulisikin tiensä päähän. Peruskarvan lisäksi on myös liukkaampi eSKINRACE- ”kisakarva”, mutta toistaiseksi olen testannut vain normaalikarvaa, joka tulee valmiina suksessa.

 

Siirrettävästä siteestä mainitsin jo aiemmin, ja tämä on todella hyvä uudistus. Suksissani pito on ollut jopa liian hyvä, mutta sidettä taaksepäin siirtämällä olen saanut mukavasti luistoa lisää.

 

 

Juuri nyt on menossa SALOMON NORDIC SKI CHALLENGE– Salomonin maastohiihtohaaste Stravassa! Tule ihmeessä mukaan haastamaan itsesi. Haasteessa sinun tulee hiihtää kuuden viikon aikana 90 kilometriä, 4.2.-16.3.2020 välisenä aikana. Kaikki haasteen suorittajat saavat Salomon lahjakortin.

 

Lataa Strava -sovellus ja liity haasteeseen ”SALOMON NORDIC SKI CHALLENGE”.
https://strava.app.link/iRKbpIDuB3

 

Ota haaste vastaan myös Instagramissa ja jaa unohtumattomat hiihtokuvasi #SalomonNordicChallenge tunnuksella. Viisi parasta kuvaa voittavat unohtumattoman viikonlopun Redbull Jantteloppettiin 4.4.2020 Salomonin vieraaksi.

 

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 

Kuvat Elina Hovinen 

 

Heidi xoxo

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *