IMG_1113

 

Joulu tulla lähestyy ja ensimmäiset ovat varmasti jo suunnittelemassa joululahjojen hankkimista pukin konttiin. Olen jouluihminen, ja rakastan sytytellä kynttilöitä, kuunnella joululauluja ja ennen kaikkea rakastan jouluruokia ja niiden valmistamista. Lähes joka joulu yritän keksiä tuttujen ruokien ympärille myös jotain uutta. Viime jouluna jälkiruokapöytää koristivat raakakakut.

Kaiken tämän keskellä tuntuu kuitenkin, että joka vuosi lahjojen ostaminen on entistä vaikeampaa. Kaikilla tuntuu jo olevan kaikkea, mitä tarvitsee, enkä itsekään toivo mitään ylimääräistä tavaraa. Paras lahja onkin hyvä kirja, villasukat tai hemmottelua, esimerkiksi kasvohoito. Villasukissa kuljen ympäri vuoden ja kirjoja tulee suurimmaksi osaksi luettua juuri joulun tienoilla. Arvostan myös itsetehtyjä lahjoja ja viime vuonna teinkin mm. mysliä ja raakasuklaata sellofaaniin käärittynä.

 

IMG_1145

Nyt tarjoan teille lukijoille hyvinvointia pukin konttiin- joko aviopuolisolle, ystävälle tai miksei ihan itselle!

1 kk:n PT- starttipaketti

* lähtötilanteen kartoitus, tavoitteet ja suunnitelma (tapahtuu s-postin, skypen tai sopimuksen mukaan)

* ravinto-ohjaus, sisältää mm. ruokapäiväkirjan analysoinnin (60min)

* 2 treenikertaa + treeniohjelma (a 60-70min)

* sähköpostituki

Ensimmäisellä tapaamisella kartoitetaan asiakkaan tavoitteet ja lähtötilanne, jonka pohjalta suunnitellaan henkilökohtainen starttiohjelma. Painotan valmennuksessani yksilöllisyyttä ja ohjelmat suunnitellaan aina asiakkaalle henkilökohtaisesti. Pikadieettien sijaan suosin valintoja, jotka kantavat läpi elämän- antavat energiaa ja yksinkertaisesti saavat voimaan hyvin, elämäntapa.

Joulukuun tarjouksena starttipaketti 280e (sis. alv 24%) ovh. 340e. Lisätietoja [email protected]. (myös muita paketteja saatavilla, jotka räätälöidään aina henkilökohtaisesti) P.S. Vastaan s-posteihin mahdollisuuksien mukaan, mutta viimeistään 9.12.

Heidi

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *