LIFE HAPPENS- Saariselkä here we come!

by | Aug 25, 2016 | Lifestyle, Luokittelematon, Matkustaminen, Matkustus, Treenit | 4 comments

FullSizeRender

Kauan odotettu Saariselän MTB on täällä! Aivan suunnitelmien mukaan ja kivuttomasti ei valmistautuminen kisaan ole edennyt, mutta life happens. Yli kolme viikkoa kestänyt yskä on kaatanut Elinan petiin ja treenaaminen on luonnollisesti tietenkin jäänyt. Sairastumisille ei voi mitään ja terveyden kanssa on turha lähteä leikkimään. Nyt tilanne on parempi ja Elina toipumassa, mutta suunnitellun kolmen päivän ja 200kilometrin sijaan ajamme vain lauantaina ja sunnuntaina- matkat ovat vielä hieman auki ja päätämme ne lopullisesti vasta paikan päällä. Kiva kuitenkin lähteä reissuun ja pitkästä aikaa Saariselälle- viime kerrasta onkin jo vuosia. Lapin luonto on uskomattoman kaunis <3

 

IMG_5651 IMG_5652

Ennen pyörän varastamista ehdin treenailla maastossakin pyöräilyä jonkun verran. Nyt tosin tuntuu, että siitä on jo ikuisuus :/ Serkkuni Hanskin kanssa kävimme testaamassa Munkkivuoren metsään tehdyn MTB-radan. Ihan itsekseen tänne ei kuitenkaan eksy! Onneksi lähistöllä asuva poika osasi neuvoa meille reitin, ja tuli itse asiassa vielä treenaaman meidän kanssa. Pienenä rohkeutta riittää ja uudet asiat oppii hieman nopeammin… Alkukankeuden jälkeen oli kuitenkin ilo huomata, kuinka sitä itsekin sai hieman rohkeutta ja sain ehkä jopa hieman jo vauhtiakin polkemiseen. Toistoja, toistoja ja toistoja. Sitähän se vaatii, olipa kyseessä sitten laji, mikä tahansa. Hieman kärsimättömänä sitä kuitenkin haluaisi oppia ja osata kaiken heti ja nyt…

Hanski on kokenut enduro ja alamäkiajaja, jonka ajoa oli ilo seurata vierestä. Kuinka helpolta se voikaan näyttää! Hanskilta sain hyviä vinkkejä maastossa pyöräilyyn ja linkkejä You Tubeen. Enpä olisi vielä muutama kuukausi sitten uskonut, että katson You tubesta pyöräilyvideoita. Mutta videot ovat oikeasti olleet hyödyllisiä näin aloittelijalle, jolle ne itsestään selvätkin jutut eivät ole niin itsestään selviä 😀 Alla linkki ja 5 vinkkiä, jotka kaikkien maastopyöräilijöiden tulisi tietää.

5 Basic Skills Every Mountain Biker Should Know

 

IMG_5649

 

Vastoinkäymisestä huolimatta alkavat matkatavarat olla pikku hiljaa pakattuna. Vastoinkäymisille ei voi mitään- nekin kuuluvat elämään. Riskejä ei terveyden uhalla todellakaan oteta ja uusia kokemuksia ja elämyksiä olemme Saariselältä muutenkin hakemassa. Poljimmepa sitten, mitkä matkat tahansa, olemme reissun jälkeen varmasti taas monta kokemusta rikkaampia. Ja Elinan kanssa aika ei varmasti käy muutenkaan pitkäksi 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matkalaukusta löytyy mm. nämä! 

Yleensä matkustan hyvin kevyesti ja usein viikonkin tavarat saan mahtumaan käsimatkatavaroihin. Nyt kuitenkin juttu on hieman toinen, sillä matkatavaroista löytyy vaatteiden lisäksi mm. polkimet, sisäkumeja, pyöränpumppu, kasa eväitä ja ilmojenkin suhteen on varauduttava niin sade- kuin aurinkoisemmankin kelin vaatetukseen. Muistinkohan ottaa edes kaikkea mukaan?

Tänään kuitenkin vielä töitä, ja illalla vedän Fit-lehden lukijoille kehonpainotreenin Töölönlahdella huomenna sitten Rovaniemen kautta Saariselälle! Huippua, en malta odottaa 🙂 Varmasti kiva viikonloppu edessä. Instagramissani @heidionthego fiiliksiä matkan varrelta ja muutenkin inspiroivia kuvia, jotka eivät aina päädy tänne blogiin asti.

Heidi xoxo

4 Comments

  1. -Sanna

    Hauskaa reissua molemmille! Nauttikaa komeista maisemista 🙂

    Reply
    • Heidi Tainio

      Kiitos Sanna 🙂 Varmasti nautitaan!
      Mukavaa loppuviikkoa sinnekin 🙂

      Terkuin Heidi

      Reply
  2. Pauliina

    Mukavaa matkaa, rohkeasti vaan muttei ihan pelottomasti!
    Taitaa jo ruskan merkkejäkin olla!

    Reply
    • Heidi Tainio

      Kiitos 🙂
      Juuri mietin samaa. Kiva matkustaa pitkästä aikaa noin pohjoiseen 🙂 Mukavaa viikonloppua teille <3

      Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *