Varmasti jokaisella meillä on aikoja, jolloin tekee mieli herkkuja- enemmän tai vähemmän. Ruokavalio, stressi, mieliala ja ainakin naisilla myös hormonitoiminta saattaa vaikuttaa mielitekoihin ja niiden syntyyn. Mieliteoista ajatellaan usein heikkoutena, mutta ne eivät välttämättä kuitenkaan kieli huonosta itsekurista tai heikkoudesta, vaan niiden taustalla saattaa olla aivan jokin muu syy. 

Jos mieliteot ovat jatkuvia, kannattaisi ensimmäiseksi tarkistaa ruokailutottumukset. Ravinneköyhä ruokavalio eli tarvittavien ravintoaineiden puute aiheuttaa mielitekoja, vaikka oikeasti keho kaipaisikin ravinnerikasta kunnon ruokaa. Ja mitä enemmän ruokavaliossa on esimerkiksi sokeria, sitä enemmän sitä myös himoitsee. Sokeri koukuttaa, se on kuin huume. Päivittäinen ruokavalio saattaa sisältää huikeat määrät sokeria, vaikka varsinaista “näkyvää” sokeria ei juuri olisikaan. “Terveellisenä” tai rasvattomana mainostettu tuote saattaa sisältää hurjat määrät sokeria, mansikkajugurtti jopa enemmän kuin jäätelö! Haasteet saattavat alkaa jo aamupalapöydässä, kun esimerkiksi 2,5dl appelsiinimehua sisältää noin 11 sokeripalaa, maustettu jugurtti ja 1 dl muromysliä noin 6 sokeripalaa (tuotteiden välillä saattaa olla eroja). Harvalla tuskin tulisi syötyä yhtätoista sokeripalaa… Kannattaa siis kiinnittää huomiota ja lukea tuoteselosteita.

Ruokavalion ohella myös mielialalla on yhteys mielitekoihin; yksinäisenä saattaa lohtua hakea kermaisesta jäätelöstä, surullisena käsi käy karkkipussilla tai stressin alaisena palkitsee itsensä pikaruualla. Käytösmalli saattaa juurtaa juonensa jo lapsuudesta, jolloin harmistusta tai pikku pipiä lohduteltiin pienellä herkulla, jotta tulisi “parempi mieli”. Ennen lohtuherkuttelua kysy itseltäsi “tuoko suklaa oikeasti paremman mielen?”

Usein mielitekojen takana voi kuitenkin yksinkertaisesti olla väsymys. Itse ainakin huomaan, että väsyneenä tekee huomattavasti herkemmin mieli joko makeita tai suolaisia herkkuja, tai jopa molempia vuorotellen! Tähän ansaan ei kannata sortua, sillä sokeripiikin jälkeen tunnet itsesi todennäköisesti vielä väsyneemmäksi.

Viikonloppuna saimme juhlia ystäviemme häitä, ja valvottua tuli huomattavasti normaalia pidempään. Sunnuntaiaamuna sisäinenkello herätti totuttuun aikaan, vaikka keho olikin vielä täysin unessa. Säännöllisestä rytmistä poikkeaminen tuntuu heti kehossa ja olo oli vielä tänäkin aamuna väsynyt. Silloin, kun rytmit ovat sekaisin, on myös helppo poiketa totutuista ruokarytmeistä. Sunnuntain aamupalan jälkeen päivä vierähti Linnanmäellä. Lounas kuittautui pehmiksellä ja seuraavan kerran nälkä oli vasta illalla- silloin mieli teki pizzaa. Sitä sitten syötiin ja olikin kyllä ihan mielettömän hyvää, ja nautin joka palasta! Mutta ihana palata takaisin kunnon yöuniin ja ihan siihen perusarkeen. 

Ja hei, jos mieliteot ovat vain satunnaisia, niin ihan jokaista suupalaa ei tarvitse analysoida! 



Jos mieliteot ovat kuitenkin jatkuvia päivästä toiseen, kiinnitä huomiota…

* Ruokavalioon ja ennen kaikkea sokereihin.

* Ruokarytmit. Säännölliset ruokarytmit pitävät verensokerin tasaisena. 
* Stressi. Stressaantuneena sortuu helpommin huonoihin valintoihin.
* Mielialoihin. “kaipaatko sittenkin suklaan sijasta halia tai juttukaveria?”
* Uni. Nuku riittävästi. Väsyneenä tekee mieli makeaa!

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *