PALAUTUMISESTA- KEHONHUOLTOA ASHWAGANDHAA & KOOKOSVETTÄ

by | May 22, 2018 | Exercise, Wellbeing | 0 comments

 

Löylyn terassilla aamujoogaa ohjauksien välissä

 

Näin upeat olivat maisemat eilen aamulla Eiranrannassa, Löylyn terassilla. Lauantaisen juoksun jälkeen keho oikein kaipaa venyttelyä, ja hyödynsinkin treenattavien välissä olevan ajan omaan kehonhuoltoon. Juoksu jäykistää, ja nyt, kun olen juossut taas hieman enemmän, huomaan, että päivittäiset venyttelyt ovat aivan ehdottomat- vaikka se olisi vain sen kymmenen minuuttia. Lonkankoukistajien dynaamisia venytyksiä, rintarangan kiertoja, selän rullauksia, eteentaivutusta ja alaspäin katsova koira. Ainakin niitä tulee tehtyä säännöllisesti. Tästä vinkit venyttelyyn!

 

Säännöllisessä käytössä on myös tensor-laite. Se avaa hermoratoja jalkapohjien kautta ja nopeuttaa mm. palautumista. Olen paljon jaloillani, toisin sanoen siis aamusta iltaan, ja tuo laite on kyllä ollut monesti pelastukseni. Hassua, miten tuollainen viattoman näköinen kapistus voikin olla niin tehokas. Aivan rentoutumisesta ei ohjelman aikana voi puhua, mutta tuohonkin tottuu. 25 minuutin ohjelman aikana kuuntelen useimmiten musiikkia tai katselen telkkaria. Telkkaria ei juuri muuten tulekaan katsottua. Välillä saattaa mennä jopa viikko, että edes avaan sitä. Tensor-laitteen ohella myös pilates nystyräpallolla on samankaltainen vaikutus. Sillä rullailen usein jalkapohjia ennen venyttelyä.

 

Kylmävesi/jääkylvyt tai uinti ovat myös erinomaisia palautumista nopeuttavia keinoja. Laura oli käynyt sunnuntaina uimassa, ja palautuminen on kuulemma oikein hyvällä mallilla. Lenkkipolkukin olisi houkutellut jo eilen, mutta kovemman rasituksen jälkeen on valttia ottaa maltilla, ja antaa kehon ja etenkin jalkojen rauhassa palautua. Jos jotain tekee mieli tehdä, ovat esimerkiksi pyöräily ja uinti/vesijuoksu hyviä vaihtoehtoja. Pyörällä taitoin eilen itsekin työmatkat.

 

 

Ashwagandhaa, magnesiumia & B-vitamiineja 

 

Ashwagandha on yksi ayurvedan arvostetuimmista hermostoa ja immuunijärjestelmää tukevista rohdoskasveista, jonka vaikutuksen voisi kiteyttää sisäistä rauhaa ja elinvoimaa edistävänä. Siksi se sopiikin erinomaisesti moderniin, usein haastavaan ja vaativaan elämäntyyliin, jossa kiire ja väsymys ovat osana arkea. Yksi ashwagandhan erikoisuus onkin sen tasapainoittava ominaisuus, eli kyky vaikuttaa yhtä aikaa sekä rauhoittavasti, että virkistävästi.

 

 

Ashwagandhalla on pitkä historia uniongelmien ja tulehdusten hoidossa. Se lievittää stressiä ja suojaa soluja rappeutumiselta. Rauhoittaa mieltä. Parantaa unenlaatua. Vahvistaa kehoa. Tukee palautumista.

 

 

Omassa käytössäni Wild Nutritionin ashwagandha on juurikin palautumisen tukena, sekä tietenkin myös jaksamisen. Vielä, kun siihen on yhdistettynä magnesium, joka tukee hermoston toimintaa ja energiatuotantoa. Nämä otan yhdessä B-vitamiinien kanssa iltaisin, niiden rauhoittavan vaikutuksen takia. Ashwagandhan ottaminen illalla tukee myös kehon yön aikaista toipumista stressistä.

 

Riittävän aikainen nukkumaanmeno yhdistettynä rauhalliseen iltaan ja edellä mainittuihin ravintolisiin, sekä päivittäiset “hidastamiset” ovatkin saaneet aikaan sen, että Suunto 3 Fitness– kellonkin mukaan syvän unen määrä on noussut yli kahteen tuntiin. Ja ainakin kellon mukaan unenlaatukin näyttäisi olevan prosentuaalisesti parempaa. Toki tunnen tämän jaksamisessanikin. Valinnoilla on siis väliä- niillä pienilläkin, jotka yhdessä tukevat toisiaan.

 

 

Eilisissä porrastreeneissä oli reipasta menoa kuumuudesta huolimatta. “Onko mun kunto heikentynyt, vai miten tää treeni tuntuu jotenkin tosi rankalta?” Tämän kysymyksen olen kuullut viime aikoina yhdeltä, jos toiseltakin treenattavalta. Ja ei, kunto ei ole heikentynyt, lämpimät ilmat vain yllättivät eikä keho ole tottunut vielä näin lämpöiseen. Viikonlopun juoksussakin moni koki kuumuuden ja riittävän nesteytyksen haasteeksi. Eikä ihme, sillä tuntuu kuin olisi suoraan toppatakista vaihtanut shortseihin.

 

Muistakaa siis juoda riittävästi nestettä. Vesipulloa kannattaa kuljettaa mukana. Kookosvesi on oma suosikkini näin kuumemmilla ilmoilla. Kookosvesi on täysin luonnonmukainen palautusjuoma, joka sisältää luonnostaan mineraaleja, vitamiineja ja aminohappoja. Se korjaa hyvin kehon nestetasapainoa juuri kovan rasituksen jälkeen. Kookosveden palauttava vaikutus tulee nimenomaan hiilihydraateista, vitamiineista ja kivenäisaineista, mutta proteiinia se ei sisällä juuri ollenkaan.

 

Kookosvesi tukee myös maksan ja munuaisten toimintaa, puhdistaa elimistöä sekä pitää yllä ja palauttaa ihanteellisella tavalla nestetasapainoa. Kookosvesi auttaa myös mm. suolen toimintaan, nopeuttaa myrkkyjen poistumisessa kehosta, helpottaa ravintoaineiden imeytymistä ja auttaa myös painon hallinnassa. Kookosvesi onkin elektrolyyttiseltä koostumukseltaan veren kaltaista ja se sisältaä paljon mm. fosforia, natriumia, kalsiumia, magnesiumia ja C-vitamiinia.

 

Heidi xoxo

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *