Browsing tag: treeni

10 SATUNNAISTA TREENIFAKTAA MINUSTA


 

Sain viime viikolla Hillalta tämän mukavan haasteen- ”10 treenifaktaa minusta”. Ihan kaikkea et ehkä vielä tiennyt!

 

1. TREENITAUSTANI 

 

Olen urheillut niin kauan kuin muistan. Liikkuminen on elämäntapa, johon olen tottunut jo lapsesta asti. Ensimmäiset harrastusmuistoni ovat taloyhtiömme hiihtokilpailuista, taisin olla silloin viisi vuotias. Muistan vieläkin ne siniset sukset, ja sen, kuinka alamäessä kaaduin ja itkua tihrustaen vääntäydyin maaliin. Epäonnistunut hiihtokilpailu ei lannistanut, vaan se taisi olla juuri sykäys uusille kilpailuille. Hassua muuten, miten jotkut muistot ovat jääneet vahvasti mieleen ja toiset taas hämärtyvät täysin unholaan.

 

Hiihdolla on ollut iso vaikutus koko elämääni ja lapsuuden harrastusmuistoista ovat päällimmäisinä isän kanssa Kaakonojalla hiihdetyt hiihtolenkit. Kilpailin 17 vuotiaaksi asti, mutta hiihdon ohella myös mm. yleisurheilin, kävin iltarasteilla ja erilaisissa naisvoimistelijoiden jumpissa. Lukiossa pelasin salibändyä. Valkeakoskella oli hyvät harrastusmahdollisuudet ja Haka seurana vahva ja aktiivinen. Harrastusten parista tulivat myös ystävät. Ja, vaikka hiihto onkin yksilölaji, niin se yhteenkuuluvuuden tunne ja tiimihenki oli todella tärkeä. Juuri tuon tiimihengen takia jatkoin kilpailemista niinkin pitkään vaikken tavoitellutkaan hiihdosta muuta kuin hyvää harrastusta. Rakastin treenaamista, mutta jossain vaiheessa aloin vihata kilpailutilanteen tuomaa jännitystä.

 

2. TREENI-INHOKKINI

 

Innostun testailemaan eri lajeja- jotkut lajit ovat tulleet jäädäkseen, jotkut ovat jääneet testaamisen tasolle. Isoilla painoilla, lyhyillä toistoilla en treenaa oikeastaan koskaan, mutta mieleeni ei tule mitään, mikä olisi varsinaisesti treeni-inhokkini. Joistakin inhokeistani on tullut harjoittelun kautta jopa suosikkejani. Aiemmin esimerkiksi vihasin askelkyykkyjä, mutta nyt ne kuuluvat jokaiseen lihaskuntotreeniini. Myös leuanvetoon minulla on viha/rakkaussuhde. Haluaisin vetää monta leukaa, mutta vitsit se on niin haastavaa!

 

 

 

3. ENNÄTYKSENI

 

Olen juossut elämäni aikana kaksi maratonia, ensimmäisen New Yorkissa 2009 ja toisen Helsingissä 2010. Nycin maraton oli upea kokemus enkä olisi päässyt maaliin ilman sitä huikeaa tunnelmaa. Juoksin maratonin murtuneella jalalla, mitä en tiennyt ennen matkaan lähtöä. Jalkaa särki jo pari päivää ennen starttia, mutta koska sain paikan maratonille hyväntekeväisyyden kautta, en halunnut jättää juoksua väliin. Kipulääkkeet ja edellä juoksevan paidan teksti ”the pain can’t get any worse”  saivat juoksemaan maaliin asti. Maaliviivan jälkeen kävelinkin sitten kepeillä. Kivusta huolimatta juoksin maratonin aikaan 3h 40min.

 

Tuolloin treenasin paljon ja olin varmasti parhaimmassa kunnossa ikinä. Samaan aikaan elämäntilanne oli raskas pienten lasten, jatkuvan reissaamisen ja opiskelujen kanssa. Kokonaiskuorma todennäköisesti johti ylirasitukseen. Nykyään en enää leikkisi terveydelläni ja vastaavassa tilanteessa tekisin tänään toisin. Nuo kokemukset ovat kuitenkin opettaneet ja tuoneet minut siihen, missä olen nyt ja miten liikun tänään. Joskus pitää mennä kantapään kautta, jotta oppii. Tuon maratonin jälkeen piti kokea vielä muutama vastoinkäyminen ennen kuin opin kuuntelemaan kehoani ja arvostamaan sen rajoja.

 

Puolimaratoneja on takana useampia ja ennätykseni taitaa olla parin vuoden takaiselta HHM:ltä, 1h 40min. Aiemmin olin hyvin aikatavoite orientoitunut, mutta nykyään haen ”ennätyksiä”, joita ei voida mitata ajassa tai matkassa. Nautin fiiliksestä, mikä saattaa tulla kovemman treenin tai tapahtuman jälkeisestä kaikkensa antaneesta tunnetilasta, treenin aikaisesta upeasta maisemasta tai ihan vain siitä, että saan tehdä kehollani asioita, joita haluan ja joista nautin. ”Ennätys” on ollut päästä irti siitä suorittajasta, joka juoksi maratonin vaikka oman terveytensä uhalla. Ennätys on ollut oppia arvostamaan omaa kehoa ja kaikkea sitä, mihin se pystyy.

 

 

 

4. MOTIVAATIO NYT 

 

Juuri nyt olen erittäin motivoitunut, sillä näin kesälomalla on aikaa keskittyä vain omaan harjoitteluun, riittävään lepoon, uneen ja kokonaisvaltaiseen tasapainoon. Aostanlaakson vuorivaellus on jo ovella, mutta onneksi on vielä aikaa harjoitella. Haluan lähteä koitokseen hyvin valmistautuneena.

 

5. TAVOITTEENI

 

Tämän hetkinen tavoitteeni siintää edellä mainitulla Aostanlaakson, 180 kilometrin vuorivaelluksella. Innolla odotan matkaa, uusia kokemuksia ja elämyksiä, joita matka varmasti tuo tullessaan. Jos kaikki menee vuorilla hyvin ja palautuminen lähtee hyvin käyntiin, lähden todennäköisesti juoksemaan Nuuksio Classicin 42 kilometriä. Erityisen tapahtumasta tulee tekemään sen, että täytän samana päivänä 40 vuotta.

 

6. SUHTAUTUMISENI HARJOITTELUUN

 

Suhtautumiseni harjoitteluun on tavoitteistani huolimatta rento, en turhia stressaile treenaamisesta. Liikun paljon, mutta tunnistan myös, milloin on aika rauhoittaa ja sen milloin keho kaipaa lepoa. Lempeämmät lajit, kuten esimerkiksi rauhallinen jooga, tuo hyvää vastapainoa pitkille ja kovemmille juoksutreeneille. Nyt keväällä aloitin aamu-uinnit, jotka tuovat ihanan raikkaan startin päivään. Rentoudun myös oikein mielelläni sohvalla Netflixin parissa. Tällä hetkellä olen koukussa Suits- sarjaan.

 

 

 

7. INSPIROIDUN

 

Olen yllytyshullu, spontaani ja inspiroidun vähän liiankin helposti- en ajattele ensin, vaan lähden suinpäin mukaan silloin, kun kyse on urheilusta. Hyvän fyysisen kunnon takia kuvittelen pärjääväni lajissa kuin lajissa, vaikka jokainen laji vaatii tietenkin omanlaistaan harjoittelua.

 

Muutama vuosi sitten lupauduin Elinan mukaan Saariselälle kolmen päivän MTB-maastopyöräkisaan vaikken ollut vuosikausiin ajanut muuta kuin Jopolla työmatkoja. Ihan hullua, totesin jo ensimmäisissä treeneissä, kun lähdimme polkemaan polkuja pitkin. Mihin sitä taas olinkaan lähtenyt mukaan… Sisulla vedimme tapahtuman kaatosateessa läpi ja mielessäni tuulettelin, kun matkoja jouduttiin huonon ilman takia lyhentämään. Reissun jälkeen totesin Elinalle, että oli kivaa, mutta toista kertaa en lähde mukaan.

 

8. IDENTITEETTINI

 

Urheilulla ja liikunnalla on ollut vahva vaikutus identiteettini, joka näkyy edelleen päivittäin. Urheilullisuus on iso osa minua, se on elämäntapani. Liikunnan tuomat onnistumiset ja epäonnistumiset ovat vahvistaneet itsetuntoani ja tiedän kuka olen ja mitä haluan. Toisaalta elämässä on paljon muitakin palikoita, jotka tukevat ja tuovat samalla myös vaihtelua. Juuri nyt elämä on kaikinpuolin hyvässä balanssissa <3

 

 

9. SOME 

 

Aloin kirjoittamaan blogia asuessamme vielä jenkeissä. Luin silloin itsekin paljon blogeja ja koin, että minullakin olisi jotain annettavaa. Jaoin treenejäni, reseptejä ja ruokavaliojuttuja sekä hyvinvointi- ja matkavinkkejä. Samoissa aihepiireissä jatkan edelleen ja sellaiset tilit kiinnostavat itseänikin. Tykkään esteettisyydestä ja kauniista kuvista, mutta liiallinen siloittelu ja kuvien käsittely vie aitouden.

 

Instagram on tällä hetkellä suosikki somekanava, josta saan inspiraatiota omiinkin juttuihin. Tallennan treenivideoita, reseptejä ja matkavinkkejä. Olenpa löytänyt sieltä muutaman sisutusvinkinkin. Tykkään seurata positiivisia ihmisiä, jotka inspiroivat ja antavat uusia näkökulmia- ihmisiä, joista välittyy ilo ja aitous. Parasta instassa on vuorovaikutus- se, kun fiilistellään toisten juttuja, kommentoidaan, tsempataan ja kannustetaan.

 

10. HAAVEENI 

 

Haaveeni siintää vuorilla ja joskus lähden vielä vaeltamaan Nepaliin Himalajan vuoristoon. Tähän olisi ollut mahdollisuus jo pari vuotta sitten, mutta Kilimanjaron haastavien kokemusten jälkeen koin, että ”huiputukset” saavat vielä odottaa. Sitten, kun molemmat lapset ovat isoja ja omillaan, voin alkaa taas toteuttamaan omia haaveitani. Tulevaisuudessa haluan tehdä liikunnan avulla myös enemmän hyväntekeväisyystyötä. Ja hei, yhtä haavettani elän todeksi jo nyt täällä Formenteralla. Namaste ja oikein hyvää juhannusta sinne, missä ikinä oletkin <3

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 

 

Heidi xoxo

TORSTAIN TREENIVINKKI- KAHVAKUULATREENI


 

Ihana kevät ja koko ajan mennään kesää ja lämpimämpiä kelejä kohden. Woohoo, ulkoilmaihminen tykkää! Erilaiset aktiviteetit vievät minut ulos ympäri vuoden, mutta nyt on kiva tehdä myös lihaskuntotreenejä ulkona. Apuvälineinä käytän mm. TRX-naruja, kuminauhoja ja kahvakuulaa.

 

Kahvakuula on erinomainen apuväline, niin kotona kuin salilla, sillä lyhyessäkin ajassa saa tehtyä tehokkaan koko vartalon lihaskuntotreenin. Lihaskunnon lisäksi kahvakuulatreeni kehittää myös hapenottokykyä, liikkuvuutta, tasapainoa ja koordinaatiota. Koitapa nostaa pään ympäri pyörityksessä toista jalkaa ilmaan, ja huomaat, kuinka liike muuttuu heti haastavammaksi.

 

Alla tehokas kahvakuulatreeni, joka on helppo tehdä, missä vain- näillä keleillä tietenkin ulkona. Treeni sopii kaikille perusterveille- valitse oma tasosi. Ja, mitä painavempi kuula, sitä tehokkaampi treeni. Muista kuitenkin AINA ensin oikeat liikeradat ja hyvä tekniikka, sitten vasta lisää vastusta. Muista alkulämmittely- esimerkiksi liikkuvuusharjoitteita tai kävely/juoksulenkki. 

 

TEHOKAS KUULATREENI

 

  • Aloittelija: 30-40 sec työosuus -> 30-20 sec palautuksilla. 2-3 kierrosta. Tarvittaessa kierrosten välissä pidempi palautus.
  • Semi treenaaja: 45 sec työosuus -> 15 sec palautus. 3 kierrosta. Tarvittaessa kierrosten välissä lyhyt palautus.
  • Kokenut treenaaja: 1 min työosuus, ei palautusta liikkeiden välissä. 3-4 kierrosta.

 

Instagramistani @heidionthego löydät liikkeet videoina, ja hästägillä #heidionthegoworkout lisää muita kotitreenejä. Muista tallentaa treenit, silloin voit tehdä ne silloin, kun sinulle sopii.

 

 

KYYKKY/ HAUISKÄÄNTÖ/ PYSTYPUNNERRUS 

 

  • Tuo jalat hieman lantiota leveämpään asentoon, jalkaterät hieman auki sivulle, ja ota kahvakuulasta sarviote.
  • Kyykkää niin, että polvi kulkee linjassa jalkaterän kanssa. Selkä pysyy neutraalissa asennossa (suorana).
  • Ponnista jalkapohjien kautta ylös, tee hauiskääntö ja pystypunnerrus.
  • Toista niin monta kertaa kuin minuutissa ehdit.
  • Liike vahvistaa kokonaisvaltaisesti niin jalkojen kuin käsien lihaksia.

 

 

KAUPPAKASSI

 

  • Seiso jalat lantion leveydellä.
  • Tuo kuula vartalon vierestä taakse ja heilauta eteen. Nappaa toisella kädellä kuulasta kiinni ja heilauta kuula vartalon toista puolta taakse.
  • Ylävartalo ei heijaa kuulan mukana eteen ja taakse, vaan muista koko ajan hyvä keskivartalon hallinta.
  • Liike vahvistaa mm. keskivartalon hallintaa ja lisää mm. olkanivelen liikkuvuutta.

 

 

ASKELKYYKKY TAAKSE (KUULA JALAN ALTA) 

 

  • Seiso jalat lantion leveydellä ja pidä kahvakuulaa oikeassa kädessä.
  • Astu oikealla jalalla pitkä askel taakse niin, että molemmat polvet koukistuvat noin 90 asteen kulmaan. Kiinnitä huomio, että polvi kulkee linjassa jalkaterän kanssa.
  • Vie kahvakuula vasemman jalan alta vasempaan käteen. Vältä ylävartalon kallistamista eteenpäin. Core!
  • Ponnista vasemman jalkapohjan kautta takaisin lähtöasentoon.
  • Tee sama toisella jalalla ja toista niin monta kertaa kuin minuutissa ehdit.
  • Liike vahvistaa taka-ja etureisiä, pakaralihaksia sekä keskivartalon hallintaa.

 

Vinkki! Aloittelija voi tehdä liikkeen kahvakuula rintakehässä kiinni tai jopa ilman kuulaa. Aloita aina helpommasta variaatiosta ja lisää haastetta kunnon kehittyessä!

 

 

PÄÄN YMPÄRI PYÖRITYS

 

  • Seiso jalat yhdessä ja ota kahvakuulasta sarviote. Tuo kyynärpäät kylkiin ja kahvakuula noin rintalastan korkeudelle, hartia/niska rentona.
  • Lähde viemään kahvakuulaa pään ympäri, niin että kuula tulee toista puolta lähtöasentoon. Vaihda pyörityssuuntaa aina edessä.
  • Haasta nostamalla toinen jalka ilmaan!
  • Liike vahvistaa mm. käsien lihaksia ja lisää olkanivelen liikkuvuutta.

 

 

VUORIKIIPEILIJÄ 

 

  • Asetu lankkuun, tuo kädet joko kuulan päälle tai maahan (haastavampi kädet kuulan päällä).
  • Tuo vuorotellen hallitusti polvea käsien väliin.
  • Yritä pitää lantio mahdollisimman paikoillaan koko liikkeen ajan.
  • Liike vahvistaa mm. keskivartalon ja käsien lihaksia.

 

 

Treeni-iloa!

 

Heidi xoxo

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

If you truly love nature, you will find beauty everywhere 🍂✨ .

Sateinen lauantai ja kolmen tunnin vaellus Nuuksiossa w/ @lauraohls #parastajustnyt 🍂 Neljä vuodenaikaa on rikkaus ♥️ .

#timetoplay #salomonrunning #salomonwmn #trail #trailrunning #hike #womenwhohike #nature_perfection #naturelove #lifehappensoutdoors #expandyourplayground #adventuretime #explorer #visualearth #natureexplorer
“Everyone you meet is fighting their own battles. Be kind. Always.” ♥️ .

Käytiin eilen katsomassa Joker. Veti aika sanattomaksi. Hyvä leffa, mutta olihan se aivan kamala 😢 Ollaan hyvät ihmiset ystävällisiä toisillemme, se ei vaadi kuin hymyn ja kauniit sanat. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ei kannata sanoa mitään. Koskaan ei voi tietää, mitä toinen käy elämässään läpi juuri nyt ♥️ .

Kuva viime viikonlopulta Valkeakoskelta ja Riippusiltojen lenkiltä ♥️ Sinne suuntaan aina Koskin reissulla- niin kaunista, kesät talvet ✨

#bekind #kindness #kindnessmatters #naturelove #autumncolors #fallcolors #beautifulnature #nature_brilliance #thisisfinland
Yesterday- lunching & working @pupucuisine 🐰🌱💚🥗💻 Hotti is my favorite salad 🥑🥬🍤👌 .

Mietiskelin tässä meidän sunnuntaista dinneriä lasten kanssa- molemmat tilasivat alkupaloiksi etanoita ja pääruuaksi hummerikeittoa. Kyllä ovat ulkomailla asutut vuodet vaikuttaneet ruokailutottumuksiin 🐌🦞 Kiinnostus ruokaan ja sen terveellisyyteen on muutenkin iän myötä lisääntynyt. Tämä on ollut ihana huomata, sillä muistan vieläkin hyvin ajan, jolloin smooteihini ei haluttu koskea pitkällä tikullakaan. Usein kuulin myös kuinka ”kaikilla muilla, meillä ei koskaan...” valituksia- tuntui ettei mikään meinannut maistua. Etenkin Jenkeissä, missä koulussakin pizza luokiteltiin terveellisten ruokien joukkoon. Meille, kun se oli satunnainen herkku. .

Vaikka kotona kuinka tarjottaisiin terveellistä ruokaa, tulee väistämättä eteen vaihe, jolloin ympäristön ja kaverien vaikutukselta on vaikea välttyä- silloin aiemmin tykätyistä ruuista saattaa yhtäkkiä tulla inhokkeja. .

Vaiheet onneksi ovat useimmiten ohimeneviä ja kotona opittuja asioita opitaan arvostamaan-  ainakin jossain vaiheessa. On nimittäin ilo huomata, kuinka kiukutteluista, testikausista ja protesteista huolimatta jotain on sisäistetty. Chiavanukkaita, smootheja ja kasvissosekeittoja pyydetään tämän tästä- kasviksia tai salaattia otetaan lautaselle automaattisesti. Poika on selvästi tietoinen millainen ruokavalio tukee urheilijan jaksamista ja palautumista- kuitenkin sopivan rennolla otteella. Tytär taas miettii kasvisruokailuun siirtymistä. .

Älkää siis vanhemmat huolestuko, jos tulee kausia, jolloin mikään ei maistu ja kaikki on pahaa. Jatkakaa vain omaa linjaa; tarjotkaa monipuolista kotiruokaa. Marjat ja hedelmät menevät välipalana usein sellaisenaan, ja smoothien joukkoon on helppo ”piilottaa” hieman extraa. Kasvikset voi pilkkoa vaikkapa tikuiksi ja tarjoilla dipin kanssa. Herkuistakaan ei tarvitse kokonaan luopua. Jos liikaa kieltää niin se voi kääntyä itseään vastaan. Lopussa vielä kiitos seisoo 😁 .

#nutrition #ruoka #lunch #eatclean #eatwell #cleaneats #healthiswealth #feelgood #onmyplate #foodpics #foodlover #eatyourgreens
🔥 Burn Baby Burn- it’s a whole body kettlebell workout o’clock 🔥 .

Nyt on kova 👊 Tallenna tästä tehokas koko vartalo kuulatreeni ja tee silloin, kun sulle sopii! Helppo tehdä kotona, salilla, ulkona- missä vain 💪🏼 .

1️⃣ Kyykky kuulan työntö eteen & pystypunnerrus 
2️⃣ Askelkyykky taakse joustolla (ensin oikea puoli)
3️⃣ Pystysoutu
4️⃣ Askelkyykky taakse joustolla (vasen jalka)
5️⃣ ”Lankkukävely
▶️ Työosuus 30/40/50 sec ja palautus liikkeiden välissä 30/20/10 sec. .

Kivaa keskiviikkoa ja treeniä 🍂✨🤩 Kerro miten meni ja kiitos kun tykkäät, silloin saat jatkossakin treenit fiidiisi. #heidionthegoworkout löydät paljon muita monipuolisia treenejä. .

#kettlebell #workoutvideo #fitspiration #fitgirlvideos #trainingday #trainingmotivation #womenwhoinspire #womenwholift #kotitreeni #homeworkout #kahvakuula #befit
These morning runs. Such a beautiful sunrise from Tähtitorninmäki 🍂💫 (7am suits me way better than 5am 😅) .

IGTV:ssä on uusi 4 minuutin joogavideo- liikkeet tekevät hyvää etenkin takareisille ja selälle 💫 Pidä jalat aktiivisina ja anna hengityksen ohjata liikettä. Anna kehon tottua liikeisiin pikku hiljaa. Keho kiittää, kun huollat sitä säännöllisesti 🙏🏼 .

#runnergirl #runspo #morningrun #runrunrun #morningglory #runningmotivation #activeliving #runnersofinstagram #womenwhoinspire #outdoors #fallvibes #juoksu 📷 @strictlystyle
My sis, my best friend @emmipaulamaki ♥️ and these 2 ♥️ .

Mulla on pieni, mutta sitäkin tiiviimpi perhe & suku. Soitellaan viikottain, nähdään aina kun mahdollista ja pidetään muutenkin yhtä ♥️ Viikonlopun aikana mm. kahviteltiin ja kuunneltiin 94 vuotiaan mummon sotatarinoita, leikittiin siskon viisi vuotiaiden kanssa, tehtiin yllätyskäynti kummitädille, istuttiin iltaa äidin ja isän kanssa, fiilisteltiin Riippareilla kaunista syksyä, lenkkeiltiin Kaakonojalla ja kannustettiin Suomen ⚽️ U19 vuotiaita Tehtiksellä ♥️ Nyt ollaan kotona sohvalla molempien lasten kanssa (luksusta!) ja mietin, kuinka huippu  viikonloppu on takana! #perheonparas .

#familyfirst #gratitude
You keep me safe, I’ll keep you wild. My partner in crime ♥️ .

Aika ihanaa, että vierellä polkua kulkemassa on samanhenkinen ihminen, joka on yhtä innoisssaan mun kaikenmaailman hullutuksista ♥️ Tällä viikolla testattiin #5amclub 🏃🏻‍♀️🏃🏽‍♂️ Käy lukeen blogista, mistä oikein on kyse ja  mitä päätettiin jatkon suhteen. Linkki blogiin biossa ☝️ .

#naturelove #lovequotes #outdoors #kisskiss #lovelovelove #autumnvibes #valkeakoski #uusipostausblogissa #runnergirl
Morning walk 🍂 Helsinki or New York? .

Hei ihanaa raikasta viikonloppua! Me käytiin haravoinnin päätteksi vielä kävelyllä ja ihastelemassa mm. näitä kauniita Munkan taloja ja katuja ✨ Mulla on kaks ihan täyttä vapaapäivää, tekee hyvää. Sen aion viettää perheen parissa rentoutuen ♥️ Mitäs sulla suunnitelmissa? .

#weekendvibes #fall #autumnvibes #autumnstyle #morningwalk #runnergirl #activeliving #munkkiniemi #streets #helsinki #beautifulnature #naturelove
Ooh happy days... skiing season is approaching 💙⛷ .

Olipa vain mukava päivä  @liikuttavalaura kanssa rullasuksilla hiihtäen Paloheinässä- samalla pääsin Lauran opeissa päivittämään hieman omaa ysäri hiihtotekniikkaa 😅 Melkoisen eron näki videolta jo pienillä asennon muutoksilla 👌 Viimeksi taisin rullasuksilla hiihtää parisenkymmentä vuotta sitten, eli aivan vasta 😂 .

En malta odottaa talvea ja, mitä kaikkea kivaa me keksitään teidän seuraajienkin pään menoksi! Mahtavaa tehdä yhteistyötä samanhenkisten ihmisten kanssa, joiden tavoitteena on tuoda liikunta ja etenkin liikunnan ilo kaikille ♥️ Suosittelen ottamaan seurantaan @liikuttavalaura & @hiihtokoulu.fi 👌 .

#crosscountryskiing #timetoplay #ski @salomonsuomi @salomon #skiing #skigirl #hiihto #outdoors #womenwhoinspire #fitspiration #rollerski #naturelove #forest🌲 #activeliving #mylife #hiihtohullu

Arkisto