Yhteisen aamulenkin jälkeen suuntasimme Hannan kanssa vielä salille tekemään pitkästä aikaa kunnon salitreeniä liikepareilla. Jokaista liikeparia teimme neljä kierosta ilman taukoja. Leuanvetoa & syväkyykkyä, penkkipunnerrusta, maastavetoa & etuheilautusta kahvakuulalla. Lopuksi vielä kunnon vatsasetti erilaisilla rutistusvariaatioilla. Ja kyllä, treeni tuntui juuri niin rankalta kuin pitikin. Hiki lensi!
![]() |
treenin jalkeen on helppo hymyilla 🙂 |
![]() |
jalat on useimmiten enemman tai vahemman mustelmilla milloin pyoran tai kuulien kantamisesta… |
Iltapäivä sujui uusien asiakkaiden ravinto-ohjelmia, salitreenejä ja tapaamisia suunnitellen. Onneksi “toimiston” voi näin aurinkoisina päivinä tarvittaessa “siirtää” myös ulkotiloihin, vaikka rannalle 🙂
Illalla kävin vielä testaamassa puistojoogaa Mäkelänrinteessä. Ihana Vinyasa tunti auringonlaskiessa. Ja mikä parasta, tytär kavereineen pääsi myös mukaan joogailemaan! Kummitädin koira ja omat jumppailut tosin veivät voiton.
Myöhäinen nopea & helppo dinner pojan futistreenien jalkeen: parsakaalisalaatti kesäkurpitsalla, aurinkokuivatulla tomaatilla ja parmesanilla. Lisäksi super helppoa tomaattista tonnikalakastiketta.
![]() |
Yhtä tehokas on tulossa tästäkin päivästä! Aamu alkoi reippaalla lenkillä kovan ukonilman jälkeen. Taivas oli vielä harmaa, mutta meri peilityyni ja niin kaunis. Kaikkialla oli vielä aivan hiljaista.
![]() |
Tästä päivä jatkuu treenattavan kanssa kahvakuulailun merkeissä ja jatkuu samaa rataa 🙂 Illalla vielä joogaa “onnellisen Jaskan” Vinyasa tunnilla ja sitten onkin ihana aloittaa viikonloppu. Viikonloppu onkin täysin vapaa, mutta sujuu kuitenkin sporttisissa merkeissä – mites muutenkaan 🙂 Tällä kertaa itse tosin ihan vain kannustajana ja penkkiurheilijana! Välillä näinkin. Kivaa viikonloppua 🙂
Kiitos aivan mahtavasta ja tehokkaasta privaatista kahvakuulatunnista! Istun parhaillaan kotisohvalla taalla kaukana. Taytyy myontaa, etta keho (etenkin jalat) ovat olleet viimeiset 2 paivaa niin kipeina, etta hyva kun kavelemaan on pystynyt 😉
Huomenna paluu arkeen ja hot joogaan!
Mukavaa viikonalkua sinne!
Pidetaan yhteytta, s
Eipa kesta Sari ja oli tosi kiva vihdoin nahda ihan livena 🙂
Hyva, etta treeni meni perille 🙂 Ensimmaisten kahvakuulatreenien jalkeen, varsinkin sumokyykkyjen ja askelkyykkyjen jalkeen kropassa tuntuu.
Tsemppia syksyyn ja ollaan yhteyksissa.
Heidi