Ystävänpäivä on hyvä syy leipoa raakakakkua 🙂 Eilen illalla innostuinkin testailemaan uusia raakajuttuja. Tarkoituksena oli tehdä pieniä punaisia raakaleivoksia ystävänpäiväksi, mutta tällä kertaa “hatusta vedetty, mitä kaapista löytyy-versio” ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan, vaikka lopputulos ylittikin odotukset. Raakakakun teossa hyvä puoli on se, että moussea voi muokata mielensä mukaan koko valmistusvaiheen ajan, eikä maku valmiissa kakussa juurikaan muutu.
Pohjan tein manteleista, cashewpähkinöistä, mulbereista, rusinoista ja tujauksesta hunajaa. Ja pohjaan olinkin erittäin tyytyväinen- juuri sopivan makea ja kivan crunch. Mutta mutta, mousse ei sitten mennytkään ihan suunnitelmien mukaan… Mielikuva kauniista pinkeistä leivoksista mureni, kun huomasin, että avocado/ mansikkamoussesta tulikin ruskeaa. Makua muokkailin aina viime metreille asti, ja mousse pääsi makutestiin aina naapureille asti ;). Lopputulos oli yllättävän hyvä- ja vielä kakun päälle valmistamastani mansikka/chiahillosta sain haluamani punaisen värin 🙂
Rakkaudella Raakaleivos <3
Pohja:
1/2 dl Karpaloita
Kuvat blogissasi ovat täydellisen ihania! Mulle tulee niistä aina hymy huulille 🙂 Ja kiitos raakakakkuohjeesta! Erityisesti pohja kuulostaa ihanalta! Eilen tein elämäni tokaa kertaa raakaleivonnaisia. Eka kerta onnistui yli odotusten, mutta eilisistä porkkanakakuista tuli järkkyhirveitä 😀 Laitan ne tänään uuniin ja katon mitä tapahtuu 😉 Mutta kokeilemalla oppii! Kivaa ystävänpäivää 🙂
Onpa mukava kuulla Tiinuska, nyt sait hymyn myös omille huulille 🙂
Aivan, kokeilemalla oppii! Pohja oli tosi hyvä, ja moussekin ihan ok. Ei tosin voita mansikkakakkua, joka on oma suosikkini. Resepti löytyy blogin sivupalkista.
Oikein hyvää ystävänpäivää myös sinulle 🙂
Heidi
Onpa herkullisen näköistä! Ihanaa ystävänpäivää myös sulle! Koitetaanhan nyt joskus lähiaikoina päästä näkemään! 🙂
Kiitos Suvi, ja kiitos samoin 🙂
Yritetaan tosiaan saada aikataulut sopimaan, etta paastaan nakemaan 🙂 Mukavaa viikonloppua!
Heidi