Monthly Archives: kesäkuu 2018

LIIKKUEN LÄPI ELÄMÄN


 

 

Juttelin aiemmin tällä viikolla nuoren treenattavani kanssa liikkuvuudesta. Kuinka kuulemma liikkuvuus on jo nyt alkanut heikentyä. Mielessäni mietin, ja taisin ihan ääneenkin sanoa, että ei ei ei- ei liikkuvuus vielä parikymppisenä minnekään katoa! Mutta, jotta jalka nousee vielä vanhempana, on rutiineista hyvä pitää kiinni jo nuoruusvuosina. Ja siis muun harjoittelun ohella muistaa keskittyä juurikin huoltaviin liikkuvuusharjoituksiin ja kehonhuoltoon.

 

Tämän keskustelun pohjalta inspiroiduin kirjoittamaan siitä, mitä vinkkejä liikunnan suhteen antaisin kuhunkin elämäntilanteeseen. Asiakaskuntani vaihtelee hyvinkin paljon, nuorin on tällä hetkellä 23 vuotias ja vanhin 72 vuotias. Selvää siis on, että samoja vinkkejä ei voi antaa molemmille. Mielenkiintoista onkin työssäni seurata, miten liikunta, sen tarkoitus ja tarpeet tuossa ikähaitarissa vaihtelevat.

 

Nuorena sitä usein tehdään asioita joko täysillä tai ei ollenkaan. ON tai OFF- treenataan täysillä, juhlitaan täysillä, nukutaan kellon ympäri tai ei nukuta ollenkaan. Väsymystä ei juuri tunneta ja palautuminen on nopeaa. Treeneissä halutaan vetää aina täysillä. Toisaalta ollaan jo niin aikuisia ja itsevarmoja, toisaalta taas itsetuntoa saattaa kolauttaa pienikin juttu- tasapainoilua, itsensä ja oman polun hakemista. Somen kautta liikkumisessakin vertaillaan helposti itseä toisiin.

 

Mietinkin, onko monella myöhemmässä vaiheessa liikunnan jättämisen syynä juuri tuo nuoruudessa opittu tapa- täysillä tai ei ollenkaan?

 

 

 

 

Jos opiskeluaikoina ja työelämään siirtymisen aikoihin omiin juttuihin oli aikaa vielä vaikka ja kuinka, niin elämänmuutoksien, sen tuoman kiireen ja vastuun myötä on helppo unohtaa itsensä ja laittaa itselle ennen tärkeät asiat taka-alalle. Priorisoidaan kaikki muu itsensä edelle, viimeistään siinä vaiheessa, kun/jos kuvioon astuvat lapset. Monelle käykin niin, että vuosien päästä havahdutaan tilanteeseen miten tässä näin kävi?”. Muistissa ovat kyllä nuoruuden aktiviteetit, mutta uudelleen aloittaminen voi tuntua hankalalta. Mistä aloittaa, miten aloittaa? Ei haluta myöntää itselle, ettei kunto olekaan enää sama. Itsetunto liikunnan osalta saattaa olla heikko, vaikka muuten elämänkokemuksen tuomaa varmuutta on jo enemmän kuin parikymppisellä. Onneksi liikuntaa ei ole koskaan liian myöhäistä aloittaa uudelleen.

 

Siksi kehoitinkin tuota innokasta nuorta naista pitämään kiinni liikuntatottumuksista- silloinkin, kun päällä olevat ne hektiset ruuhkavuodet. Liikunnan, kun on tutkitustukin todistettu auttavan stressaavissa elämäntilanteissa ja nostavan itsetuntoa.

 

Liikumisessani ei koskaan ole ollut kovinkaan pitkää taukoa (vain kuopuksen vaikeampi raskaus), mutta muistan itsekin, kuinka lasten ollessa pieniä, pienikin oma liikuntahetki antoi energiaa ja auttoi jaksamaan arjen pyörityksessä. Useimmiten liikuntahetki oli päiväuniaikaan, luksusta oli oma lenkki yksin. Tuon liikuntahetken ansiosta en edes kaivannut muuta omaa aikaa. Tunnin tuuletus juoksulenkillä omien ajatusten kanssa latasi akut.

 

 

 

Neljänkympin korvilla hyvinvointia ja liikkumista katsoo taas eri näkökulmasta kuin parikymppisenä. Liikunta on astunut taas monelle osaksi arkea, mutta suorittamisen tilalle on kelkkaan astunut myös rentous. Halutaan liikkua, koska huomataan, että mm. palautuminen ja aineenvaihdunta hidastuvat, elämäntavat alkavat näkyä ulospäin ja tuntua niin vyötäröllä kuin jaksamisessa, ellei itsestään pidä huolta. Tavoitteena ei ehkä kuitenkaan ole enää niin voimakkaasti ulkoiset tekijät, vaan juurikin oma hyvä olo ja jaksaminen, parempi uni, liikkuvuus ja tunne siitä, että voi edelleen tehdä keholla, mitä haluaa. Ketterä gepardi, niin kuin eräs asiakkaani sen osuvasti kuvasi.

 

Moni myös liikkuu kipujen ennaltaehkäisemiseksi tai pitääkseen ne kurissa. Monipuolisesti lihaskuntoa, liikkuvuutta ja sykkeen nostoa. Myös uudet lajikokeilut ja omien rajojen testaaminen, vaikkapa juoksutapahtumassa, houkuttelevat. Moni on esimerkiksi innostunut vasta aikuisena juoksusta. Juoksutapahtumien suosio onkin viime vuosien aikana kasvanut räjähdysmaisesti.

 

Hyvinvointi on monen asian summa, ja onneksi ei tarvitse enää mennä ON tai OFF. Ei tarvitse valita toista ääripäitä, vaan ymmärretään, että kokonaisuus ratkaisee. Halutaan elää terveellisemmin, mutta ymmärretään, että liikunta ja ruokavalio ovat vain osa sitä. Myös sosiaaliset suhteet, työ ja henkisyys (en tarkoita uskontoa) ovat osa hyvinvointia. Nuoruuden epävarmuus alkaa väistyä elämänkokemuksen myötä. Osataan olla jo hieman armollisempia itseä kohtaan. Ehkä elämän rajallisuus alkaa konkretisoitua ja haluaa priorisoida asioita, joista oikeasti nauttii.

 

Ihaillen seuraankin tuota vanhinta asiakastani; elämänkokemuksien tuomaa viisautta ja perspektiiviä asioihin ja elämään ylipäätään. Inspiroivia tarinoita matkan varrelta, joita kuuntelen mielenkiinnolla. Treenataan kyllä niin, että lihaksissa tuntuu, muttei unohdeta välissä hengitellä syvään raitista ilmaa, ihailla eteen avautuvaa upeaa merimaisemia tai jumppamatolla maatessa sinistä taivasta. Elää hetkessä silläkin hetkellä.

 

Kuvat: Elina Hovinen

 

Heidi xoxo

 

 

PODCASTEJA, VIHERSMOOTHIE & UUDET NB:T


 

 

Lenkillä, työmatkoja pyöräillessä, siivotessa, ruokaa laittaessa, hampaita pestessä, ennen nukkumaan menoa… lähes missä vain kuuntelen podcasteja! Olen aivan koukussa. En ymmärrä, miten löysin nämä vasta nyt, vaikka jo IIN:ä (Institute of Integrative Nutrition) vuonna 2011-13 käydessä olivat luentomme ipodilta kuunneltavia keskusteluja/haastatteluja. Muistan, kuinka silloinkin lähdin useimmiten lenkille kuuntelemaan luentoja. Monet luennot olivat niin mielenkiintoisia, että useimpiin niistä palasin kerta toisensa jälkeen.

 

Inspiraation podcasteihin sain kuitenkin vasta viime viikolla, treffatessani ystävää lounaan merkeissä. Hänen suosituksesta latasin iphonen kirjastooni ensimmäiset podcastit, Your Own Magic, The Mindbodygreen podcast ja Love Sex Desire with Susana Frioni. Sittemmin kirjastooni on kertynyt 12 uutta.

 

Millaiset podcastit kiinnostavat minua? Sellaiset, joissa on punainen lanka, tarina, ajatuksia herättävää pohdintaa. Useimmat suosikkini liittyvät myös jollain tavalla hyvinvointiin. Tällä hetkellä kaikki ovat englanninkielisiä- hyvää kielikylpyä samaan aikaan. Alle kokosin muutaman suosikkini. Mielelläni kuulen myös teidän suosikkeja 🙂

 

SUOSIKKI PODCASTIT

 

 

THE MINDBODYGREEN PODCAST

Ravitsemukseen ja hyvinvointiin ylipäätään keskittyviä keskusteluja mielenkiintoisten henkilöiden kanssa, mm. Deepak Chopra, bloggari Delicious Ella. Tarinoita nimien takana, miten he ovat päässeet tai päätyneet siihen, missä ovat juuri nyt. Inspiroivaa, miten omaan hyvinvointiin panostaminen koskettaa ja muuttaa ihmisten elämää positiivisella tavalla <3

Eilen illalla nukkumaan mennessä kuuntelin Dr. Frank Lipmanin ”On the Mitochondria & Why We’re Just As Addicted To Technology As Sugar. Todella mielenkiintoinen, hyviä ajatuksia ja muistutuksia ihan meille kaikille. Uniongelmat ovat seurausta siitä, mitä päivällä tapahtuu- miten liikut, miten syöt, miten stressaantunut olet. Iso hämähäkinverkko, jossa kaikki vaikuttavat toisiinsa. 

 

GOOD LIFE PROJECT

Jonathan Fieldsin mielenkiintoisia, inspiroivia ja ajatuksia nostattavia haastatteluja/keskusteluja eri vieraiden kanssa. Viimeisimpänä kuuntelin Geneen Rothin ”You Don’t Need to be Fixed”, joka kannustaa meitä tuntemaan itsemme rakastetuiksi, kokonaisiksi ja hyväksymään itsemme epätäydellisyydestä huolimatta.

Geneen Roth oli myös yksi IIN:nin luennoitsijoista, jonka inspiroivaa luentoa syömishäiriöistä, itsensä hyväksymisestä ja ylipäätään naiseudesta, sain kuunnella livenä Los Angelesissa järjestetyssä konferenssissa 2012. Kesälukemiseksi suosittelenkin myös hänen kirjaansa ”Women Food and God”.

 

OPRAH’S SUPER SOUL CONVERSATION

Oprah tuskin tarvitsee esittelyjä. Mielenkiintoisia, reilun puolen tunnin pituisia keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa.

 

FROM THE HEART: Conversations with Rachel Brathen (Yoga Girl)

Olen seurannut Rachelin, tunnettu paremmin Yoga Girlinä, instagramia jo kauan aikaa, ja olipa vain mukava löytää myös hänen podcastit. Inspiroivia aiheita balanssin löytämisestä, rakkaudesta, luottamisesta, hyvinvoinnista ja tietenkin joogasta. Rachelin ääntä on myös hyvin miellyttävä kuunnella.

 

LOVE SEX DESIRE with Susana Frioni

Susanan keskustelut eri vieraiden kanssa käsittelevät omaa kehonkuvaa, seksuaalisuutta, suhteita, niin pari-kuin ystävyyssuhteita, sekä suhdetta itsemme kanssa. Keskustelut ovat kuitenkin paljon enemmän kuin love, sex, desire, mitä nimestä voisi päätellä.

Mielenkiintoisia keskusteluja ylipäätään hyvinvoinnista, läsnäolosta ja naiseudesta. Viikonlopulla kuuntelin keskustelun ”How to be open wide” Melissa Ambrosinin kanssa, joka käsitteli juurikin läsnäoloa. Kuinka saatamme olla paikalla, olematta kuitenkaan aidosti paikalla, läsnä. Paikalla ja ehkä jopa keskustelussa mukana, mutta ajatuksissa jossain muualla. Ja, miten se vaikuttaa kaikkeen.

 

Vihersmoothiet <3

 

GREEN GOODNESS

 

* 2/3 Banaania * 1/3 Mangoa * reilu 5 cm pätkä Kurkkua * Lehtikaalin lehti * tuoretta Minttua *2 rkl Cashewpähkinöitä * 1 rkl Superfood Mix Green * loraus Mantelimaitoa tai muuta kasviperäistä maitoa 

 

Vihersmoothie päivässä! Syön smoothien useimmiten iltapäivän välipalana. Juuri nyt maistuvat raikkaat vihersmoothiet. Tämän viikon smoothiessa maistuvat mango ja minttu <3 Banaani ja cashewt tuovat smoothieen mukavan kermaisen koostumuksen.

 

New Balance Fuel Cell Impulse

 

Viime viikolla lanseerattiin uusi New Balance tossu Fuel Cell Impulse, jonka pohjassa yhdistyvät kaksi huipputeknologiaa. Päkiän Fuel Cell-teknologia varmistaa askeleen maksimaalisen kimmoisuuden ja kantapään RevLite- teknologia ensiluokkaisen vaimennuksen. Sukkamainen päällinen hengittää ja tekee kengästä myös superkevyen.

 

Sain tossun testiin, ja vaikken juoksemassa ole vielä kipeytyneen lonkankoukistajan takia käynytkään, olen tossua testaillut ohjauksia vetäessä ja kävelylenkeillä. TYKKÄÄN. Tossu on todellakin kevyt ja istuu melko kapeaan jalkaani kuin sukka. En malta odottaa, että pääsen testaamaan sitä vauhdikkaille lenkeille- toivottavasti jo loppuviikosta.

 

 

Kiitos kaikille Wild Nutritionin lisäravinne-arvontaan osallistuneille. Oli mukava lukea teidän kommentteja. Rentoutumista, arjesta irti päästämistä, aikatauluttomuutta, perheen kanssa yhteistä aikaa, sopivasti liikuntaa- niitä toivottiin lomalta eniten. Ei ainoastaan teidän kommenttien perusteeella, mutta muutenkin huomaan, että kevät on ollut monelle todella kiireinen ja väsyttävä. Siksi on entistä tärkeämpää myös pysähtyä ja tehdä juuri niitä asioita, jotka itsestä tuntuvat hyviltä ja palauttavilta <3 Kiitos.

Onni suosi Sirpaa, voittajalle on ilmoitettu.

 

Heidi xoxo

1 2 3 6

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Dinner with family 🖤 Roka Mayfair- one of my favorite restaurant here in London 🍣🐠 .

#dinner #roka #visitlondon #getaway .
Good morning beautiful London- rise and shine✨ .

Eilisen lentokoneessa ja metrossa istumisen jälkeen teki hyvää pieni aamulenkki St Jamesin puistossa ja Thamesin rannassa. Upea aamu ja kiva päivä tiedossa ✨ .

#runnergirl #visitlondon #morningglory #sunrise_and_sunsets #runningmotivation #runnersofinstagram #juoksu #worlderunners
Happy Independence Day Finland 🇫🇮 Juhlistaisin päivää Suomen kauniissa luonnossa ellen olisi juuri lähdössä reissuun ✈️ Neljä päivää täysin lomaa, woohoo! Oikein mukavia juhlapyhiä ✨ .

#trailrunning #timetoplay #trails #finland #womenwhohike #outdoors #naturephoto #beautifulnature #fiftyshades_of_nature #gottalove_a_ #thisisfinland #runnergirl #runnerslife Kiitos kuvasta @veeramalmivaara 😘
We are all different. Don’t judge 🙏🏼 .

Kehopositiivisuus- se, mikä sai lopulta tarttumaan aiheeseen oli Facebookissa eteeni tullut tavaratalon mainos, jonka kommenttiboksissa oli todella ikäviä kommentteja kuvan hoikasta mallista. Harvemmin jaksan edes vaivautua lukemaan ala-arvoisia kommentteja, mutta koska kommenteissa tuli eteen sana kehopositiivisuus mallia arvostelevasti, en malttanut olla kirjoittamasta aiheesta. Lue blogista lisää- linkki biossa ✨ .

Ollaan hyvät ihmiset ystävällisiä niin itseämme kuin toisiammekin kohtaan. Koskaan ei voi tietää toisen taustoja tai, mitä toinen käy elämässään juuri sillä hetkellä läpi. Peace and Love ❤️🙏🏼 .

#yogagirl #bodypositive #bekind #loveyourbody
Abs On Fire Workout 🔥 .

Minikumppari on mulla usein tehostamassa alavartalolle tehtäviä liikkeitä (mm. pakaran aktivointia), mutta kylläpä sen  avulla saa tehoja myös tuttuihin vatsalihasliikkeisiin 🤩🔥 #absonfire .

Laita tästä talteen- tee lenkin päätteksi, osana koti-salitreeniä tai ihan sellaisenaan (vaikka telkkaria katsoessa mainostauolla 📺) Muista hengittää ✨Toistoja niin monta kuin pystyt puhtaasti tekemään. Itse harvoin lasken toistoja ✨ .

1️⃣ Takanojassa jalan ojennukset (uloshengitys jalka ojentuu, sisäänhengitys palaa keskelle) 
2️⃣ ”Kuollut ötökkä” hidas & nopea (uh jalka laskee, sh jalka nousee) 
3️⃣ Jalkojen ojennukset & kierto (uh kierto, sh keskelle)
4️⃣ Nelinkontin (polvet muutama sentti ilmassa) vuorojalan nosto ( uh jalka nousee, sh laskee) 
5️⃣ Merenneito jalannostolla (uh nosto, sh lasku) .

Saan usein kysymyksiä kumppareista 👉 mulla käytössä Casallin kumpparit (musta= keskivahva ja vaaleanpunainen= kevyt), joita löytyy ainakin Stockalta ja Stadiumista. Ei kannata ostaa liian vahvaa, sillä silloin on vaikea tehdä liikkeet puhtaasti. .

#heidionthegoworkout #trainingmotivation #pilateslovers #kotitreeni #homeworkout #bodyweighttraining #fitmom #workoutvideo #fitgirlsguide #fitgirlvideos #runnergirl #runnersofinstagram #absworkout
One happy ski girl ☀️✌️Very little is needed to make a happy life! .

Onnea oli eilen päästä hiihtämään keskellä päivää! Yllätyin, kuinka moni muu onnekas siellä myös sivakoi. Oittalla on edelleen latua se 700m, mutta kova tykitys on käynnissä ja pian avautuu varmasti myös enemmän latua ❄️⛷ .

Keli on selvästi viilentynyt ja mietityttää, mitä sitä oikein pukisi päälle 🤷🏻‍♀️ Kotona vaatetta on päällä kuin olisin lähdössä Siperiaan, mutta treenatessa kuljen yllättävän vähissä vaatteissa. Eilen -1 pakkasella tuntui, että ohuet kerraston aluhousutkin olisi voinut jättää pois. Ostoslistalla ovat sellaiset boxeri/pyöräilyshortsi merinovillaböxyt, jotka lämmittävät takapuolta. 🍑kun meinaa palella, jos ei ole pitkiksiä alla. Suosituksia? .

Eilen mulla päällä✨ Kari Traan ohut Tikse merinovillakerrasto (saatu) ✨ Salomonin pitkät polviin asti ylettyvät hiihtosukat ✨ Salomonin hiihtotrikoot (saatu)
✨ Salomonin hiihtotakki (3 vuotta vanha, toimii edelleen niin juostessa kuin hiihtolenkeillä, saatu)
✨ Kari Traan pipo, kauluri ja hanskat
✨ Salomonin aurinkolasit, koska ☀️☀️☀️ .

Kohokohdista löydät lisää treenivaatevinkkejä talveen ❄️
Jokos siellä on sukset kaivettu varastosta? .

#skigirl #winterishere #xcskiing #hiihto #outdoors #nature_good #naturelife #womenwhoexplore #timetoplay #runnergirlonskis #placetobe #winterwonderland #trails #trailrunner #womenwhoinspire
☀️ state of mind ☀️ .

Aamupäivän ohjaukset pilatesta vaille valmiina. Mietin tässä, että lähtisiköhän sitä iltapäivällä hiihtämään ⛷❄️ Ihana ilma! Mitäs sun maanantaihin kuuluu? .

#winterishere #outdoors #skigirl #enjoyinglife #lifehappensoutdoors #mylife
Early birds, trails & wintery sunrise at Malminkartano w/ @drahopelto @sallamarihamari @lauraohls ✨
Any better ways to start December? .

Upea aamu- kannatti herätä kukonlaulun aikaan. Lumi ja pikku pakkanen toivat heti myös jouluisen fiiliksen! Kurkkaa stooreista aamun fiiliksistä ja talvijuoksutossuista .

#elämäntapaliikkuja #trailrunning #sunriseoftheday #sunrise_and_sunsets #trails #runnergirl #activelifestyle #mylife #runnerslife #runnersofinstagram
Sometimes it might feel that this 3 month long “Black Friday” that we have here in Finland gives only lemons 🍋 So that’s why today it felt SO GOOD! Sunshine and snow, please stay ✨ .

Kävitkö sä nauttimassa tuosta upeasta ilmasta? ☀️☀️ @tartsis @jenni.k.vartiainen ja @veeramalmivaara olipas mukavat kohtaamiset 😘😘 .

#nuuksio #trailrunning #trails #timetoplay #nature_brilliance #naturelove #outdoors #runnergirl #runnersofinstagram #runnerslife #juoksu

Arkisto