Monthly Archives: elokuu 2018

VOIHAN YSKÄ-ETHÄN TREENAA SAIRAANA


  

 

Voihan yskä. Ei kuumetta, lämpöä tai edes nuhaa, mutta kaktus kurkussa mukavan käheällä viskibassolla. Niin se vain iski syksyn, vai loppukesän, ensimmäinen flunssa tännekin. Juuri, kun olin levänneenä ja tarmoa täynnä palannut lomilta töiden pariin. Harmittaa, mutta eihän näille mitään voi. Lepoa, vitamiinitankkausta ja luontaista lääkitystä. Niillä olen itseäni lääkinnyt eikä flunssa onneksi ole äitynyt sen pahemmaksi- olo on yllättävän pirteä kuivasta yskästä huolimatta.

 

Työt olenkin saanut tehtyä, mutta ikävä kyllä, eilisen sauvarinnetreenin jouduin siirtämään lokakuulle. PT- ohjauksissa en tietenkään itse treenaa, mutta sauvarinnetreenissä olisi auttamatta omatkin sykkeet nousseet- vielä, kun treeneihin ilmoittautui huikeat 28 innokasta sauvojaa! Wow, olen otettu sauvarinnetreenin nostamasta suosiosta. Siksi lukitsin kalenterista heti uuden päivän- uusi päivämäärä on nyt torstai 11.10 kello 18, paikkana Malminkartano – laittakaahan kalenteriin ylös, ja ilmoittautumisia otan tietenkin vastaan jo nyt [email protected]

 

Huomaan, etten ole flunssani kanssa yksin. Helteisen kesän ja koulujen alkamisen jälkeen tuntuu, että oikein kunnon flunssa-aalto on iskenyt yhteen, jos toiseen. Flunssanhoito vinkkejä olen jakanut aiemminkin Boostia pimeyteen- vahvista vastustuskykyä” , ja samat aseet ovat käytössäni nytkin- etenkin Vogelin kurkkusuihke on aivan ehdoton. Sitä suihkuttelen kurkkuun heti ensioireiden ilmaantuessa useita kertoja päivässä. Myös Manukaa lusikoin suoraan purkista ja Wild Nutritionin vitamiineja tankkaan extra-annoksen. Mutta, mikä tärkeintä, lepään joka välissä, kun se vain on mahdollista- ENKÄ TREENAA! Toivottavasti et sinäkään, jos yhtään tunnet itsesi kipeäksi.

 

 

 

Hengitystietulehdukset voidaan jakaa karkeasti oireiden perusteella kaulan ylä- ja alapuoleisiin tauteihin. Kaulan yläpuoleisissa taudeissa flunssan oireena on tavallisesti nuha, tukkoisuus ja kurkkukipu. Kaulan alapuoleisissa oireet sen sijaan painottuvat keuhkoperäisiksi, joten oireena tyypillisesti esiintyy yskää, keuhkojen ärsytystä ja hengenahdistusta. Erityisesti keuhkopainotteiset hengitystietulehdukset saattavat johtaa jälkitauteihin kuten keuhkokuumeeseen ja sydänlihastulehdukseen. -Pippa Laukka

 

 

Välillä on vaikea tunnistaa, milloin treenit olisi syytä jättää kokonaan väliin. Nyrkkisääntönä olen käyttänyt yllä olevaa- silloin, kun tauti on vain nuhaa tai tukkoisuutta olen vähentänyt treenejä, liikkunut oman kunnon ja tuntemusten mukaan. Heti, jos oireet ovat yhtään keuhkoperäisiä kuten yskää, keuhkojen ärsytystä ja/tai hengenahdistusta, jätän treenit samantien. Harjoittelu sairaana on ensinnäkin turhaa, mutta ennen kaikkea vaarallista. Kunto ei todellakaan kehity ja seurauksista, jälkitaudeista, saattaa joutua maksamaan vielä pitkään, korkojen kera.

 

Anna keholle aikaa palautua ja ota rennosti. Viime viikonlopulla nautin kotoilusta ja luin lomalla aloitetun Jojo Moyesin ”Ole niin kiltti äläkä rakasta häntä” loppuun, ja aloitin Thomas Eriksonin ”Idiootit ympärilläni. Kuinka ymmärtää muita ja itseään”. Onkin muuten hyvä ja mielenkiintoinen kirja. Molemmat, mutta etenkin tuo jälkimmäinen. Nimikin jo kertoo olennaisen- kuinka ymmärtää muita, mutta ennen kaikkea itseään! Millaisia käyttäytymismalleja on olemassa ja miten eri ihmistyyppien kanssa pääsee samalle aaltopituudelle. Ihmistyypit on kuvattu värein (punainen, keltainen, vihreä ja sininen) ja huvittuneena tunnistan väreistä itseni, mutta myös läheisiäni 😉  Tämän kirjan suosittelen ehdottomasti lukemaan, jos käyttäytymismallit yhtään kiinnostavat.

 

 

Flunssan jälkeen kannattaa treenaaminen aloittaa maltilla, pikku hiljaa tehoja nostaen ja ennen kaikkea omaa oloa kuunnellen. Sairastamisen jälkeen ei tietenkään millään malttaisi odottaa, mutta liian aikaisin aloitettu treenaaminen tuo todennäkösesti vain takapakkia toipumiselle. Ennen ensimmäistä juoksulenkkiä kannattaa oloa kuullostella muutamalla kävelylenkillä, venytellen ja kevyitä lihaskuntoharjoitteita tehden. Ei siis jatketa siitä, mihin viimeinen treeni jäi. Kevyitä venyttelyjä olen kuitenkin tehnyt nytkin, sillä huomaan, että vähäisempi liikunta ja yskiminen tuovat lihasjännityksiä ja kireyksiä kehoon.

 

Tästä vielä Pippa Laukan kattava teksti- ”Flunssa ja liikunta eivät sovi yhteen”. Oikein mukavaa perjantaita ja viikonloppua sinulle <3

 

 

Kuvat: Elina Hovinen

 

Heidi xoxo

ILON KAUTTA- MOTIVAATIOTA SYKSYYN JA LIIKKUMISEEN


 

”Sauvakävelyn tervesyvaikutuksista on saatu jälleen uusia tutkimustuloksia. Tuoreessa tutkimuksessa huomattiin, että sauvakävely lisäsi rasvakudoksen aineenvaihduntaa vilkastuttavaa hormonia keski-ikäisillä ylipainoisilla miehillä, joilla on riski sairastua diabetekseen. Sauvakävely kuormittaa kehoa kokonaisvaltaisesti, mikä lienee terveysvaikutusten taustalla.” -HS

 

Näin kirjoitettiin eilisessä Hesarissa. Täällä tietenkin sauvatreenien puolesta puhuja heitteli ylävitosia ja tuuletteli innosta puhkuen- jospa saataisiin tämänkin tutkimuksen innostamana ihmisiä vieläkin enemmän liikkeelle. Vielä tämän erinomaisen ja monipuolisen lajin pariin, joka ei ole aikaan ja paikkaan sidottu, vaan liikkeelle pääsee heti kotiovelta. Kaupan päällisenä vielä raitis ilma.

 

Vaikka sauvakävely peittosi terveysvaikutuksiltaan kuntosaliharjoittelun, en jättäisi lihaskuntotreenejäkään väliin. Monipuolisuutta ja erilaisia ärsykkeitä keholle. Liikettä, kaikenlaista liikettä, sitähän se keho kaipaa! Siksi en periaatteessa tykkää asetelmasta, jossa yhtä lajia nostetaan jalustalle toisen kustannuksella. Lopultahan tärkeintä on tekemisen mielekkyys ja motivaatio, lajista riippumatta. Ilman kiinnostusta lajia kohtaan on vaikea motivoitua.

 

Luontaisesti aktiiviselle ja liikunnalliselle päivittäinen liikunta-annos tulee helposti täyteen- yhtä luonnostaan kuin hampaiden pesu. Jos ei varsinaisena treeninä, niin ainakin jonkinlaisena aktiivisuutena. Kaikille se ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Mistä löytää liikunnan ilo ja etenkin se liikunnan tuoma hyvä fiilis? Endorfiinit, se mahtava fiilis, josta niin hehkutetaan.

 

  

 

ENNALTAEHKÄISY

 

Ennaltaehkäisy. Sana, joka tuli esille useammassakin viime viikolla käydyissä keskusteluissani. Siksi lihavoin sanan riski Hesarin artikkelin otteestakin. Sauvakävely vähentää riskiä eli sauvakävelemällä ennaltaehkäisemme esimerkiksi mahdollisen kakkostyypin diabeteksen puhkeamista. Toimisiko siis liikkeelle lähtemisen motivaattorina terveyden edistäminen, sairauksien ennaltaehkäiseminen ja elämänlaadun parantaminen? Ei välttämättä kuulostaa kovinkaan myyvältä, mutta ikävä kyllä, useimmiten terveyden tärkeyden ymmärtää vasta siinä vaiheessa, kun sen menettää. Liian usein alamme panostaa hyvinvointiimme vasta siinä vaiheessa, kun kremppa on jo päällä.

 

Pienilläkin valinnoilla, olipa se sitten sauvakävely tai jokin toinen liikkumisen muoto, pystymme ennaltaehkäisevästi vaikuttamaan hyvinvointiimme. Ennaltaehkäisemällä säästyisimme niin monelta vaivalta. Muutamat rasitusmurtumat läpi käyneenä olenkin tällä hetkellä kiitollinen ja onnellinen siitä, että saan ja pystyn liikkumaan. Käyttämään kehoani lähes niin kuin haluan. Ja se, jos mikä toimii motivaattorinani päivittäin. SAAN liikkua.

 

Jos liikkeelle lähtö tuntuu hankalalta, houkuttele mukaan ystävä tai puoliso. Tai treenaa ryhmässä. Yhdessä tekeminen on mukavaa ja aika kuluu nopeasti. Treenikaveri/ryhmä kannustaa lähtemään liikkeelle silloinkin, kun itse jämähtäisi sohvalle. Vaihteeksi pullakahvien sijaan sovi treenitreffit- tai yhdistä molemmat 😉 Testaa myös ennakkoluulottomasti uusia lajeja ja löydä se itsellesi mieluinen. Hae inspiraatiota treenitapahtumista, lue tästä lisää Lauran blogista.

 

 

 

Ensi viikolla pakkaamme Lauran kanssa taas hynttyyt yhteen, ja lähdemme jakamaan liikunnan ilosanomaa Seinäjoelle, Ouluun ja Rovaniemelle, kun Kari Traa Urban Training- kiertueemme suuntaa kohti Pohjois-Suomea. Tapahtumat ovat naisille suunniteltuja matalan kynnyksen hyvän olon tapahtumia, joiden tärkeimpänä sanomana on liikunnan ilo, hyvä fiilis, hyväntekeväisyys, yhteen hiileen puhaltaminen ja ehkäpä sen kadoksissa olleen motivaation löytäminen. Houkuttele ystävä mukaan, ja tulkaa viettämään liikunnallinen ja ilon täytteinen päivä liikunnan parissa.

 

Treenissä yhdistyvät edellä mainittujen kaupunkien eri urbaaneissa maisemissa (oman kunnon mukaan) tehtävät lihaskuntoliikkeet sekä kevyt hölkkä pisteeltä toiselle. Välimatkat ovat noin 1 kilometrin pituisia. Treenin lihaskunto-osuudesta saat juuri niin haastavan kuin itse haluat, mutta välimatkat hölkätään niin, että ryhmä pysyisi mahdollisimman hyvin kasassa. Tärkeintä on ilon kautta tekeminen, ei suorittaminen.

 

Lähde sinäkin mukaan, linkki ilmoittautumiseen tässä!

Seinäjoki 8.9

Oulu 15.9

Rovaniemi 16.9 

 

 

Kuvat Elina Hovinen

 

Heidi xoxo

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

💎 3 x side plank 💎 practice, practice and be patient- as your core gets stronger, it will get easier! .

Aloita helpoimmasta ja siirry seuraavaan sitten, kun liike sujuu hallitusti hyvällä tekniikalla. Harjoituksen myötä tulee tuloksia! 💪🏼 #ipromise 💾 Tallenna ja testaa! .

Liikkeissä keskitytään keskivartaloon, mutta ihan KOKO kroppa aina sormenpäistä varpaisiin tekee töitä! Huomaa, kuinka käden nostaminen kohti kattoa tuo heti liikkeisiin haastetta (kts. video loppuun) Pallon päällä paina tukijalalla palloa vasten. Alkuun voit myös tuoda lantiolla olevan käden lattiaan. .

1️⃣ Sivulankku polvi lattiassa 
2️⃣ Sivulankku suorin jaloin 
3️⃣ Sivulankku pallon päällä .

#heidionthegoworkout #coreworkout #absworkout #workoutvideo #fitball #sideplank #plank #challengeyourself #youcandoit #trainingday #befit
A good Monday starts from well spent Sunday- 4 hours of running in the trails of Nuuksio National Park 🌲🏃🏻‍♀️ .

Ensi viikonloppuna, lauantaina 25.1 klo 9.30, myös sulla on mahdollisuus tutustua polkujuoksuun ja Nuuksion upeisiin maisemiin. Tule mukaan polkujuoksu Workshoppiin- 2 paikkaa vielä vapaana. Testissä @salomonsuomi polkujuoksutossuja. .

Lisätietoja ja ilmoittautuminen DM:n kautta tai sähköpostilla heiditainio@aol.com ✨ .

#trailrunning #trailrunner #runnergirl #timetoplay #salomonrunning #polkujuoksu #outdoorlife #naturelove #nationalpark #nuuksio 📷 @drahopelto
Post winter-swim endorphin rush is SO good! 💎 I am so hooked! .

Eilen oli ihana laiskalauantai! Siivosin kaappeja ja chillattiin sohvalla, otin iltapäivällä jopa päikkärit. Katsottiin telkkarista hiihtoa, syöksylaskua (ihan kreisiä menoa) ja Netflixiä. Netflixissä meillä on menossa nyt The Crown, joka on muuten ihan super. Todella mielenkiintoinen jo ihan Englannin historiallisten vaiheiden takia 👑 Prinssi Philipin äiti Prinsessa Alice oli 💖 .

Illalla tein vielä pizzaa avantouinnin jälkeen. Ihan parasta vain olla kotosalla ilman ohjelmaa! Ja itse asiassa, kun uusia hyvinvoinnin trendejä katsoo, niin päivähän oli oikeinkin trendikäs 😄kärkipäässä listalla ovat mm. läsnäolo, lepo, uni ja hidastaminen! 
Blogiin kirjoitinkin ”Vuoden 2020 hyvinvointitrendejä”. Lue, mitkä 4 nostin myös omiksi suosikeikseni- linkki blogiin biossa! .

#winterswimming #avanto #avantouinti #outdoors #uusipostausblogissa #nature_good #healthiswealth
ABSolutely 💎 Fitball Core Workout! .

Juoksulenkeillä nautin vauhdin ja reippaamman tempon tuomista haasteista. Siitä, kuinka syke nousee ja hiki lentää 🏃🏻‍♀️ Pilates-liikkeissä taas haasteen tuo HIDAS tempo ja hallittu liike, jota hengitys ohjaa. Liikkeet saattavat näyttää helpoilta, mutta oikein tehtynä ne ovat todella rankkoja- mun treenattavat tietää 😉 Lisää liikeratojen laajuutta vasta sitten, kun liikkeet ovat hallinnassa. . 💾 Tallenna tästä 3 tehokasta keskivartaloa vahvistavaa liikettä osaksi omia treenejä. Core-liikkeissä en laske toistoja, vaan teen niin monta kuin puhtailla liikeradoilla pystyn- hitaasti ja ajatuksella tehdyt liikkeet vahvistavat samalla siis myös oman kehon ymmärrystä. Tee liikkeet hitaaaaasti 🧘🏻‍♀️ .

1️⃣ Kylkirutistus
2️⃣ Lankussa jalkojen vuoronosto & polvien veto (jos haluat helpomman version, tuo etureidet pallon päälle) 
3️⃣ Selinmakuulla vastakkaisen jalan & käden kurotukset (kiinnitä huomio, että selkä pysyy neutraalissa asennossa) .

#heidionthegoworkout #pilateseveryday #coreworkout #absworkout #workoutmotivation #workoutvideo #strongcore #fitball #befit
💖 Daily dose of fresh air, regular exercise, healthy food & good sleep does wonders! .

But it’s all about balance- kestävät tulokset syntyvät sopivasta tasapainosta. Uni, liikunta, ulkoilma ja terveellinen ruokavalio ovat minulle jaksamisen tukipilareita, mutta toisinaan tasapainoa tuovat myös illanistujaiset ystävien kanssa, pizza perjantai tai vaikkapa satunnainen korvapuusti kahvin kanssa- kuten eilen 😁☕️🧁 #itsallaboutbalance .

Tänään aamulla väsytti niin, että olisin voinut helposti jatkaa unia kellon soidessa- välillä on näitäkin aamuja. Pilates-ohjaus kuitenkin odotti ja kummasti se karisti unihiekat omistakin silmistä 🧘🏻‍♀️ Nyt aion töiden välissä käydä ulkona heittämässä oman treenin. Aurinkokin näkyy paistavan ☀️ Kivaa päivää sullekin! .

#yogagirl #naturelove #outdoors #freshair #activelifestyle #runnergirl #seenonmyrun #runningmotivation #runnerslife 📷 @drahopelto ✨💖
Miksi odottaa kesään, kun lumettomilla poluilla voi juosta nytkin 🏃🏻‍♀️🌲 .

Lauantaina 25.1 järjestän Nuuksiossa polkujuoksu workshopin! WORKSHOP on suunnattu ensisijaisesti aloittelijoille, jotka ovat kiinnostuneita juoksemaan poluilla, mutta eivät oikein tiedä missä juosta tai mitä polkujuoksussa on hyvä ottaa huomioon. Tapahtumassa annan vinkkejä niin polkujuoksuun kuin juoksuun ylipäätään. Toki tervetulleita ovat kaikki. Workshopissa sinulla on mahdollisuus testata Salomonin polkujuoksutossuja! @salomonsuomi . . . 🌲 Paikka: Nuuksion Haukkalampi . ⏱ Aika: lauantaina 25.1.2020 klo 9.30-12.00 . 🏃🏻‍♀️ Juoksu/kävelemme noin 10km pituisen lenkin. Mukaan otan max 12 henkeä. .
💵 Hinta 20€ (sis. alv 10%) 📩 ilmoittautuminen ja lisätietoja heiditainio@aol.com .

#timetoplay #salomonrunning #runnergirl #juoksutapahtuma #trailrunning #trails #polkujuoksu
🔥 HIIT it UP 🔥 No gym, no problem. This one you can do whenever wherever 👊 .

Tällä lähti tämä tiistai käyntiin 💪🏼 6 liikettä, 40sec työosuus & 20 sec palautus, 3 kierrosta putkeen! 💦 Askelkyykkyhypyissä vaihdoin välillä ihan perus askelkyykkyihin- 40 sec hypyillä on killeri. Muista sinäkin, että AINA mennään hyvä tekniikka edellä ✨ Tallenna treeni  myöhempää käyttöä vartenhan, tai tee vaikka heti! ❤️ :llä kerrot, että näitä lisää! .

1️⃣ Askelkyykky taakse & kyykky keskelle
2️⃣ Askellukset lankussa 
3️⃣ Askelkyykkyhypyt
4️⃣ Punnerrus & Sivulankku 
5️⃣ Kyykkyhyppy
6️⃣ Superman .

P.S Suunnon @suuntosuomi kellosta valitsen näihin treeneihin kiertotreenin ja sieltä intervallit. Tosi kätevää, kello kertoo kun on aika aloittaa uusi liike/palautuminen 💪🏼 Onko sulla jo tää käytössä? .

#heidionthegoworkout #workoutmotivation #trainingday #workoutvideo #befit #fitgirlsguide #bodyweighttraining #kotitreeni #homeworkout
When we walked in fields of gold 🌾✨ .

Eilen oli NIIN mielettömän kaunis aamu ✨ Heitettiin #dreamteam kanssa 16K juoksulenkki Laajalahden upeissa maisemissa. Pakkanen ja kuura teki maisemasta mukavan talvisen. Jos lunta ei tänä vuonna tulekaan, niin tämäkin kelpaa! #wishfulthinking .

Lue blogista meidän juoksuporukan yhteisestä tavoitteesta! Missä me juostaan ensi keväänä w/ @drahopelto @sallamarihamari & @lauraohls 🤩🤩🤩 #cantwait Linkki postaukseen biossa 👆 .

#sunrise_and_sunsets #runnergirl #naturelove #outdoorlife #yogaeverywhere #runningmotivation #runnersworld #runningcommunity #runhappy #timetoplay @salomonsuomi
Sunday ❤️ w/ @monttelska & @paulaemilian .

#koskinplikatbrunssaa #sundayvibes #sundaybrunch #friendsforever #healthyfood #vegetarianfood @greenhippocafe 💚

Arkisto