OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Toissapäivänä tein kahvilalla mansikkakakkua, ja pohjan aineksista jäi juuri sopivasti taikinaa muutamaan energiapalloon. Jo muutamasta raaka-aineesta saa toimivan välipalan, ja kaikenlisäksi pallot on superhelppo valmistaa! Energiapallot toimivat välipalana, pullan sijasta kahvitteluherkkuna (etenkin, jos kuorrutat pallot vielä raakasuklaalla!) ja usein kannan niitä mukana on the go. Usein nappaan pallon kanssa vielä hedelmän. Niistä saa nopeasti tarvittavaa energiaa, jos edellisestä ruokailusta on kulunut jo aikaa, tai esimerkiksi työpäivän jälkeen, jos jatkat siitä vielä suoraan treenaamaan. Pallot kulkevatkin kätevästi mukana, vaikkapa minigrippusseissa tai pienissä säilytysrasioissa (tikut ovat käteviä dippaukseen, mutta muuten niitä ei tarvita). Kotona säilytän palloja jääkaapissa.

Pyöräytä blenderissä 1 dl manteleita, 2 dl cashewpähkinöitä, 1 dl medjool taateleita ja ripaus suolaa taikinaksi. Pyörittele taikinasta palloja ja pyörittele pallot haluamillasi superfoodeilla- hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi mehiläisen siitepöly, hampun- ja chian siemenet, kaakaonibsit, raakakaakaojauhe tai vaikkapa vihreä matcha (kuvassa!). Superherkun saat, kun dippaat pallot vielä raakasuklaaseen tai sulatettuun tummaan suklaaseen. Massasta voit tietenkin muotoilla myös suorakaiteen muotoisia patukoita.

Heidi xx

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *