Happy Hormones

by | Nov 28, 2016 | Hyvinvointi, Juoksu, Lifestyle, Luokittelematon, Treenit | 0 comments

img_8050

Liikunta tuo iloisuutta ja onnellisuutta. Ensinnäkin se saa olon tuntemaan hyvinvoivaksi, vahvaksi ja energiseksi. Toiseksi, se synnyttää kehossa fysiologisia muutoksia ja vapauttaa endorfiinejä eli “onnellisuushormoneja”. Liikkuminen siis näin pimeämpänä vuodenaikana onkin ehdoton kaamosmasennuksen ennaltaehkäisiä. Tutkimuksetkin ovat todistaneet, että ne, jotka liikkuvat vähintään kaksi kolme kertaa viikossa kärsivät huomattavasti vähemmän masennuksesta ja stressistä, kuin taas ne jotka liikkuvat vähemmän tai eivät ollenkaan.

Omalla ajatustavalla on myös vaikutusta siihen, kuinka helposti motivoituu liikkeelle lähtemiseen. Suuri ero on jo esimerkiksi siinä, että ajatteleeko lähden ulos lenkille, koska ilma on mukavan aurinkoinen ja saan raitista ilmaa”, vai pakko lähteä lenkille, että saan kulutettua x määrän kaloreita”. Molemmista lenkeistä saattaa lopulta tulla hyvä mieli, mutta kumpi ajattelutapa motivoi jatkamaan liikkumista pidemmällä tähtäimellä? Sohvan houkutus saattaa käydä ylitsepääsemättömäksi, jos motivaationa on vain ulkonäkö, tai esimerkiksi edellä mainittu kalorien kulutus.

Liikkumisen tapoja on monia eikä missään nimessä ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa liikkua- päinvastoin, mitä monipuolisemmin liikut, sen parempi. Yksi tykkää juosta, toinen ehkä tanssia, kolmas pelata joukkuepelejä ja neljäs kaikkia edellä mainittuja 🙂 Tee siis sitä, mikä juuri sinusta tuntuu mukavalta ja hauskalta. Silloin liikkeelle lähteminen on helpompaa ja se tuo myös hyvän mielen. Liikunnan kuuluu olla kivaa!

Mitä siis, jos seuraavan kerran lenkille lähtiessä ajatteletkin vain raitista ilmaa sekä hyvää mieltä ja oloa, jonka seurauksena muut positiiviset sivuvaikutukset tulevat kuin huomaamatta 😉 Ja kaikista parasta, jos saat houkuteltua vielä ystävänkin mukaan 🙂

img_8060

Exercise generates happiness, firstly by making us feel more healthy and energetic. Secondly, it triggers physiological changes within the body and release of endorphins- known also as “happy hormones”. So what, if instead of going to the gym to exercise, you will go there simply to be happier? 

Heidi xoxo

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *