Healthy Fats & Salade Caprese

by | Jul 4, 2014 | avocado, Hyvinvointi, kookosöljy, Luokittelematon, Rasvat, Ruokavalio, superfoodit, terveys | 2 comments

Muotidieettejä tulee ja menee- onneksi suurin osa niistä kuitenkin menee, ainakin ennemmin tai myöhemmin. Yksi näistä oli light – versioihin siirtyminen ja rasvojen välttely. Kaikki oli enemmän tai vähemmän “light” ja rasvoja tietenkin kartettiin kuin ruttoa. Silloin löysivät, ikävä kyllä, tiensä omaankin ostoskoriini mm. aspartaamilla maustetut  light jugurtit ja kevyt juustot :s Onneksi ajat ovat muuttuneet ja kaupanhyllyiltä tarttuu mukaan ihan jotain muuta. 

Rasvahapoista elimistölle välttämättömiä ovat omega-3 ja omega-6 rasvahapot, joista omega-6:sta nykyruokavaliolla saadaan jo liiakseenkin. Tärkeämpää on siis kiinnittää huomiota omega-3:sen saantiin. Elimistö tarvitsee rasvaa mm. hormoonitoiminnan ja aineenvaihdunnan ylläpitämiseen, mutta sillä on tärkeä rooli myös elimistön kasvun ja kehityksen säätelyssä. Tärkeää on kuitenkin kiinnittää huomio sen laatuun. Hyviä rasvojen lähteitä ovat mm. rasvainen kala, pähkinät ja manteli, avocado, chiansiemenet ja laadukkaat öljyt esim. kookosöljy ja oliiviöljy. Härskiintyneet rasvat taas haittaavat hormoonitoimintaa ja aineenvaihduntaa, sekä ylläpitävät kroonisia tulehduksia. 

Muutama viikko sitten sain Sugar Helsingiltä testiin ihania uusia tuotteita, mm. tämän luomu neitsyt oliiviöljypullon, jossa on kätevä spraysuutin. Luomu oliiviöljyä käytän usein ruuanlaitossa ja salaateissa. Oliiviöljy tulisi säilyttää tummassa lasipullossa huoneenlämmössä, mieluiten kaapissa valolta ja lämpötilojen vaihteluilta suojattuna. Nimittäin lämpö, valo, ilma ja muovi pilaavat laadukkaankin oliiviöljyn nopeasti. 

Kesäisessä Caprese- salaatissa maistuu tomaatti/avocado/buffalo mozzarella ja tuore basilika. Päälle on helppo suihkauttaa oliiviöljyä muutama kerta suoraan pullosta, pari suihkausta riittää. Tosi kätevä varsinkin, kun yleensä tykkään syödä salaatit ilman mitään kastikkeita. 

Vinkki! Painoa tarkkaileville tämä on vielä erityisen hyvä, sillä yhdessä suihkauksessa on vain 1 kcal.  


2 Comments

  1. Sari / Sarpukka.com

    Caprese-salaatti on niin mun lemppari ja näyttää tuossa kuvassa erityisen hyvältä. Nams! Taitaapa olla mozzarella taas tänään(kin) kauppalistalla…

    Reply
    • Heidi

      Sama täällä, varsinkin avocadon kanssa. Ei taida olla ruokaa, johon en sitä laittaisi 🙂 Bon appetit!

      Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *