Juoksujuttuja & Palautumista

by | Feb 6, 2017 | Juoksu, Lifestyle, Treeni, Treenit, Uncategorized | 2 comments

Maanantai ja uusi viikko starttaamassa käyntiin. Takana onkin parin viikon työputki ilman vapaapäiviä ja täytyy myöntää, että loppuviikosta keho alkoi ilmoitella väsymyksen merkkejä. Vaikka mukavien asioiden parissa tehdäänkin töitä ja viikonloppuiset Långvikin hyvinvointiviikonloputkin ovat olleet itsellenikin kuin minilomia, ilman siivousta tai ruuanlaittoa, ovat lepopäivät tärkeitä. Onneksi nykyään osaan kuunnella kehon merkkejä paremmin, ja esimerkiksi torstaille sovittu lenkki vaihtui puhelinmaratoniksi ja perjantaina makoilin vaan X:ssä leffoja katsellen. Eilen taas Långvikista palattua teki mieli lähteä samantien lenkille. Kaiken puhumisen ja sosiaalisoinnin jälkeen kaipasin hiljaisuutta ja omaa aikaa olla aivan yksin. Juoksu toimii itselleni “pään nollaamisena”, ja kun vauhdit ovat suht hiljaiset, niin kehokaan ei rasitu liikaa. Iltalenkki venyi huomaamatta 15+ kilometriin ja tuntui kuin juoksu olisi sinetöinyt viikon pakettiin 🙂 Huomaatteko te, jotka puhutte päivän aikana paljon, että välillä oikein nauttii täydestä hiljaisuudesta ja yksin olosta? 

Nyt kevään ja juoksutapahtumien lähestyessä saan usein kysymyksiä omasta maratonharjoittelustani ja tavoitteista, mutta viimeisen vuoden aikana olen menettänyt mielenkiinnon tavoitteellisempaan harjoitteluun ja paremman ajan metsästämiseen, ja tällä hetkellä treenaankin lähinnä fiiliksen mukaan. Se tuntuu juuri nyt hyvältä. Yritän juosta viikossa kolme erilaista lenkkiä, peruslenkki, vauhdikkaampi (intervallit, mäkitreeni tai fartlek) ja pitkis, mutta esimerkiksi viime viikolle juoksulenkkejä kertyi kaksi ja salilla kävin kerran. Rankemmilla viikoilla omat treenit ovatkin ne, joista ensimmäisenä karsin. Uskon kuitenkin, että vahvan peruskuntopohjan ansiosta vähempikin treenaaminen riittää ja tärkeämpää onkin keskittyä palautumiseen. Aloittelevalle juoksijalle antaisinkin vinkiksi keskittyä vielä peruskunnon kasvattamiseen, PPP- pitää pystyä puhumaan lenkkejä, ja monipuolista muuta juoksua tukevaa harjoittelua, kuten esimerkiksi hiihtoa, uintia, lihaskuntoharjoittelua, pilatesta, joogaa tai, mistä ikinä tykkäätkin. 

Juoksuvaatteet: Takki: Kari Traa, Trikoot: Lululemon ja Polkujuoksutossut: Salomon S-LAB Speed

Palautumiseen ei juurikaan ole olemassa mitään kikkakolmosia, vaan riittävään uneen, terveelliseen, monipuoliseen, värikkääseen ja ravinnerikkaaseen ravintoon, sekä liikuntaan ja kehonhuoltoon keskittyminen, ovat mielestäni ne palautumisen tärkeimmät kulmakivet- monelle siis varmasti jo ennestään tutut jutut, mutta joita helposti laiminlyödään. Omalla priorisointilistallani uni tulee tällä hetkellä ensimmäisenä ja viikolla olenkin useimmiten nukkumassa jo ennen iltakymppiä. Vitamiineja käytän myös tukemaan ruokavaliotani ja auttamaan vielä palautumisessa. Käytössäni on tällä hetkellä Wild Nutritionin B-complex ja magnesium, sekä Solgarin nestemäinen D-vitamiini. Sinkki pitäisi ottaa myös käyttöön. Edellä mainitut auttavat siis myös palautumiseen tai jos tunnet itsesi muuten stressaantuneeksi. Suosittelen sinuakin keskitymään mieluummin yhteen tai kahteen asiaan kerralla, jolloin siitä on helpompi pitää myös kiinni.

Tsekkaa tästä vielä aiempi postaukseni “Palautumisvinkit”.

Mukavaa maanantaita! Maratonvinkkejä varmasti tulossa, vaikka oma treenaamiseni onkin hieman retuperällä 😀

Heidi xoxo

2 Comments

  1. Suvi

    Huomaan todellakin, että kun puhuu työkseen ja muutenkin on sosiaalisesti aktiivinen, kaipaa välillä isosti omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Kirjoittelinkin juuri siitä blogiini 🙂

    Reply
    • Heidi Tainio

      Moikka Suvi,
      Kävin lukemassa postauksesi, ja itse asiassa uudet jutut uudesta blogistasi <3 Ihana! Ja tähän yksinolemiseen liittyvästä jutusta tunnistin juurikin itseni- hiljaiset aikaiset aamut keittiössä ja juoksulenkit ovat omaa "metime" aikaani ja siksi esimerkiksi aamuvirkkuna oikein nautin, kun saan yksin hääriä keittiössä.
      Mukavaa päivää!

      Terkuin Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *