Viime aikoina olen lukenut monta hyvää, mm. Pippa Laukan, juttua ja haastattelua, ja muutamasta on luonnoskin ollut jo odottamassa julkaisemistaan. Olin kirjoittamassa lähinnä viime perjantaisesta  Älä laihduta-päivästä, mutta tästä tulikin lähinnä sillisalaatti, enimmäkseen elämäntapamuutoksista.  

Eilen ratikassa istuessa, tai oikeastaan seistessä, mietin kuinka helposti ajatuksemme ja toimintamme saattavat kulkea samalla kaavalla kuin ratikkakin kulkee omaa automatisoitua raidettaan. Sama reitti, samoilla pysähdyksillä, samoilla ilonaiheilla, onnistumisilla, mutta myös samoilla suruilla, huolenaiheilla ja ongelmilla. Mieli laukkaa helposti menneessä tai tulevassa, mutta silloin kun ajatuksesi ovat jossain muualla kuin tässä ja nyt, niin helposti eletään samojen kaavojen mukaan.

Sama reitti tuntuu useimmiten mukavalta ja turvalliseltakin, mutta toisinaan taas toivomme muutosta. Saatamme olla tyytymättömiä vallitsevaan olotilaan, mutta miksi poistua tutulta ja turvalliseltakin reitiltä, vaikkei se oikeasti aina siltä tuntuisikaan. Olemmeko vain tottuneet kulkemaan samaa reittiä kyseenalaistamatta tekeekö se meidät onnelliseksi?

 

 

Muutokset eivät aina ole helppoja, sillä nehän vaativat juuri sen tutun reitin uudelleen suunnittelemisen. Muutoksen takana saattaa olla pelko tulevasta. Tärkeintä olisikin miettiä, miksi haluan muutosta? Miksi haluan muuttua? Lähteekö muutoksen tarve omasta halusta vai ympäristöstä? Helposti nimittäin tunnemme syyllisyyttä, kritisoimme ja soimaamme itseämme. Saatamme tuntea myös riittämättömyyttä, sillä nyky-yhteiskunta vaatii tehokkuutta ja luo myös mallia, millaisia meidän tulisi olla. Somessa paljon pyörivät saattavat kokea huonommuuden tunnetta toinen toistaan täydellisemmistä kuvista, vaikka todellisuus kuvien takana saattaisikin olla aivan toinen.

Reitin muuttaminen vaikuttaa myös ympäristöömme. Päätöksiämme saatetaan kyseenalaistaa, arvostella, kritisoida ja niistä ehkä jopa juoruillaan selän takana, mutta tärkeintä on että itse tiedämme, mitä teemme ja mikä tuntuu hyvältä. Hassua kyllä, mutta esimerkiksi elämäntapojaan muuttava saattaa kokea juuri ympäristön painetta. Esimerkiksi kahvipöydässä saattaa kuulla päivittelyä ja ihmettelelyä väliin jätetystä viineristä. “No ota nyt yks, eihän se haittaa…”  Mutta jos viinerin väliin jättäminen tai vaihtaminen terveelliseen välipalaan tuo paremman ja energisemmän olon, ei muiden mielipiteillä ole väliä. Hassua, mutta monelle valitsemamme suunta saattaa tuntua hankalammalta kuin meille itsellemme. Ehkä asiat kuitenkin tapahtuvat kuitenkin juuri silloin, kun on oikea aika.

 

 

Tuskinpa kukaan meistä aina kulkee sitä ruusuisinta polkua, vaan matkan varrelle osuu myös niitä vaikeampia ajanjaksoja. Sillä hetkellä on ehkä helpompi paeta ongelmia pakoon, kuten esimerkiksi liiallisen treenaamisen taakse niin kuin Elina kirjoitteli, vaikka lopulta seinä jossakin vaiheessa iskisikin eteen. Treenaaminen voi tuoda hetkellisen hyvän olon tunteen ja siksi sen taakse voi olla niin helppo piiloutua- treenaamistahan pidetään kuitenkin hyvinvoinnin edistäjänä. Enkä missään nimessä tarkoita, että kaikki kova treenaaminen olisi aina pakenemista jostain, treenaanhan itsekin monen mittapuulla melkoisen paljon, mutta jos treenaaminen on ainoa, mikä tuottaa hyvää oloa, on ehkä syytä miettiä onko kaikki sittenkään ok.

Jotta pystymme jatkamaan eteenpäin on kuitenkin jossain vaiheessa kohdattava ne luurangotkin ja maton alle lakaistut pölyt. Emme voi loputtomasti juosta vain karkuun. Hyvä kuitenkin muistaa, että juuri tällä hetkellä teemme asiat juuri niin hyvin kuin sen tietämyksemme perusteella voimme tehdä.

Terveellisillä elämäntavoilla voidaan ennaltaehkäistä moniltakin mahdollisilta sairauksilta, mutta joskus terveellisyyden tavoittelukin voi mennä yli, ja vain harvoin äärimmäiset dieetit johtavat pysyviin tuloksiin. Even if you eat all the broccoli in the world, it doesn’t make you any happier. Itse pidänkin yhtenä terveellisten elämäntapojen mittarina juurikin hyvää oloa, joka kumpuaa, ei ainoastaan terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta, mutta myös työstä ja ihmissuhteista. Jos mieli voi huonosti voi painokin jumittaa sitkeässä. Koskaan ei voi tietää, mitä huomenna tapahtuu. Siksi olisi hyvä rakastaa itseäänkin sellaisena kuin on, juuri nyt, ja samalla tehdä asioita, jotta itse voisi paremmin.

 

 

Kivisen tien olen itsekin kokenut aikuistumisen kynnyksellä, jolloin kiinnitin huomiota jokaisen suupalan terveellisyyteen niin, että olin vahvasti matkalla syömishäiriön pimeällä polulla. Ei sillä, että koskaan olisi ollut tarvetta laihduttaa, mutta ehkä näin jälkeenpäin ajateltuna, nuoresta iästä huolimatta, koin samanaikaisesti monta elämää mullistavaa asiaa ja riittämättömyyden tunnetta hallita ympärillä tapahtuvia muutoksia- ylioppilaskirjoitukset, kilpaurheilun lopettaminen, ensimmäinen vakavampi suhde, muutto kotoa ja tuleva muutto ulkomaille. Tämä polku on onneksi jo vuosia sitten päätetty päätökseen, mutta uskon, että tälläkin polulla oli tarkoituksensa, vaikkei se silloin siltä tuntunutkaan.

Se polku on kuitenkin muokannut minusta sellaisen, kun olen juuri nyt. Näkemykseni hyvinvoinnista ja onnellisuudesta eivät muotoudu materian, ulkonäon tai vaa’an lukemien perusteella, vaan kokonaisuudesta. Hyvinvointi, kun koostuu monista asioista, niin terveellisestä ruokavaliosta kuin liikunnastakin, mutta myös henkisestä hyvinvoinnista, joka aivan liian usein unohdetaan. Kaikkea kohtuudella. Pudotettujen kilojen sijaan minut tekeekin paljon iloisemmaksi asiakkaissani näkyvä kokonaisvaltainen muutos, jonka näiden asioiden yhteisvaikutus saa aikaan- ei kaloreiden kyttääminen tai laihduttaminen. Moni on puhjennut kuin uudelleen kukkaan.

 

 

 

Uskon kuitenkin, että kaikella on tarkoituksensa- myös niillä kivisilläkin opinteillä vaikka sillä hetkellä elämä saattaakin tuntua armottomalta ja epäreilultakin. Tärkeintä on kuunnella itseään, vetää omat rajat ja antaa asioille aikaa- kaikki tapahtuu ajallaan. Pääasia, että uskaltaa olla oma itsensä, armollinen itseään kohtaan, tehdä niitä asioita, joista oikeasti nauttii ja päästää irti, kun sen aika tulee ja jatkaa eteenpäin kohti tasapainoa. Ja joskus saa myös olla heikko.

Ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin meillä oikeasti on vain tämä päivä, tässä ja nyt. Eilistä emme voi muuttaa ja huominen on vasta tulossa.

 

Heidi xoxo