Vuoden ehkä viimeinen polkujuoksutapahtumakin on sitten juostu. Valmistutuminen juoksuun ei todellakaan ollut lähelläkään optimaalia ja parin viikon tiukka työtahti tuntui juoksussa enemmän kuin osasin odottakaan- vaikka sykemittarin kello näyttikin omista treeneistä palautumisen olleen kohdillaan. Kello ei tietenkään kerro kehon stressitasoja, tai sitä, miten suuri vaikutus sillä on palautumiseen. Yep, stressiä on välillä kaikilla ja aina siltä ei yksinkertaisesti voi välttyä, vaikka kuinka haluaisi. Välillä sitä itsekin toivoisi, että olisi nappi, josta voisi painaa “älä stressaa” tai “ota rennommin”. Täydellisyyden tavoittelijana sitä helposti vaatii itseltä liikoja ja ottaa paineita asioista etukäteen, vaikka kaikki olisikin suunniteltu hyvin ja huolella jo etukäteen. Stressi tulee helposti myös uniin, eikä unenlaatu ole yhtä hyvä, vaikka tunteja kertyisikin normaalisti. Siksi palautuminenkin saattaa hidastua.

Tapahtuma-aamuna heräsin jo kukonlaulun aikaan. Edellisenä iltana, kun nukahdin vain vähän yhdeksän jälkeen, kesken leffan. Kerran kun sohvalle asettuu, niin nukkumatin tulo on taattu. Yhdeksän tunnin yöunet tekivätkin terää, mutta ruokailujen kanssa joutui miettimään hieman tarkemmin. Aamupalan söin jo nimittäin seitsemän maissa ja juoksun starttiin oli vielä seitsemän tuntia aikaa. Vaihtovaatteiden, juomapullon, extra hiuslenkkien ja muiden tarvittavien kamojen lisäksi pakkasinkin mukaan myös geelejä, energiapatukoita ja banaanin. Veden sekaan sekoitin kookosjauhetta.

Kauaa ei tarvinnut eväiden kassissa odotella, kun nälkä iski jo matkalla Elinaa odotellessa. Energiapatukan ja puolikkaan banaanin pystyin syömään vielä reilut kaksi tuntia ennen starttia.

 

 

Stadikalle poljimme tuttuun tapaan Elinan kanssa. Yhteisistä jopomatkoista kisapaikoille on tullut jo tapa, ja laskimmekin, kuinkakohan monta tapahtumaa olemme jo yhdessä kiertäneet. Jopoillessa ja juostessa tulee päivitettyä samalla muutkin kuulumiset. Lapsetkin, kun ovat suunnilleen saman ikäisiä.

 

Stadikalta haimme numerot ja odottelimme urheilumuseon portailla muita SalomonSuunto teamin juoksijoita. Auringossa oli lämmin, mutta jostain tuli yllättäen kylmä virtaus ja palelin aina lähtöviivalle asti. Paloheinään matkasimme järjestetyllä bussikuljetuksella, emmekä Elinan kanssa meinanneet millään malttaa luopua lämpimistä takeistamme. Siksi alkuverkkakin jäi hyvin lyhyeksi, joka kostautui myöhemmin matkalla- reitti, kun starttasi heti ylämäkeen. Jalat tuntuivat lyijyltä koko matkan ja juoksun nautinnollisuudesta ei voinut puhua kuin ajoittain. Onneksi seura ja maisemat olivat sen verran hyvät, että omat vaivat unohtuivat jutellessa ja ympäristöä ihaillessa.

Parempaa säätä emme olisi voineet toivoa ja reitti oli todella kaunis. Aivan uusi kosketus kotikaupunkiin ja metsiä todellakin löytyy- pitkospuita, polkuja ja kallioita. Aurinko paistoi upeasti, eikä kylmyydestä ollut enää tietoakaan. Osa matkasta oli tuttua yhteisiltä juoksulenkeiltä; Lauran kanssa kävimme jokunen viikko sitten Pitkäkosken sillalla ja Salomon teamin yhteislenkillä juoksimme Paloheinän maastossa. Siitäkin huolimatta suurimmaksi osaksi olin täysin ulkona kartalta 😀

Kuva: Kari “Poppis” Suomela

Tapahtuma oli järjestetty oikein hyvin, ja järjestelyt aina juottopisteitä ja tavaroiden kuljetuksia myöden sujui mutkattomasti. Opastajat kannustivat iloisina kaikkia juoksijoita ja maalissa oli halutessa tarjolla hierontaakin. Reitti oli muuten merkitty erinomaisesti, paitsi, että vain kilometri ennen maalia juoksimme letkassa ulos reitiltä, suoraan Olympiastadionin porteille. Siinä sitten ihmettelimme, miksi muut juoksijat ovat aidan toisella puolella :/ Ei auttanut kuin lähteä etsimään oikeaa reittiä, joka onneksi löytyikin suhteelllisen nopeasti. Kellon mukaan extramatkaa kertyi about 600metriä ja vauhti hiipui niin, että viimeinen kilometri olikin koko juoksun hitain. Emme olleet ainoat “ulosjuosseet” ja opasteita siinä kohtaa ilmeisesti paranneltiinkin pian jälkeenpäin.

Nuts Pallas… uusia juoksuja jo heti ensi vuodelle suunnitteilla 🙂

Maaliin juoksimme Elinan kanssa vielä hyvävoimaisina, vaikka metriäkään en olisi enää jaksanut juosta. Hetken fiilistelimme maalialueella ja vaihdoimme ajatuksia kanssajuoksijoiden kesken, vaihdoimme kuivat vaatteet päälle ja hyppäisimme jopojemme selkään. Mukava pieni loppuverkka kotiin, joka teki hyvää jaloille. Aivan ihana päivä! Kiitos juoksuseurasta Elina, jälleen kerran, ja SalomonSuunto Teamille kutsusta tapahtumaan ja lainakengistä. Speedcrossit toimivat oikein hyvin; pitoa löytyi niin Paloheinän mutaisesta pulkkamäestä kuin kallioilla.

Heidi xx