… 1/2 marathon vedetty! Perjantai-iltana Tanjan houkuttelemana (ei tosin tarvinnut kauaa houkutella) päätin osallistua Hassen Tervasaaren hölkkämaratonille, joka juostiin eilen Merihaan maisemissa. Edellisaamuinen plyo-tyylinen salitreeni ei ehkä ollut kahden viikon salitauon jälkeen paras mahdollinen pre-marathon-treeni. Etenkin jalat kertoivat hyppyjen ja kyykkyjen jälkeen olemassaolostaan ja osasin jo aavistaa, ettei juoksua juosta ihan tuoreilla jaloilla. Tanjan kanssa päätimmekin, että juostaan ihan vain hissunkissun fiilistellen- vuoden ensimmäinen pitkis. Viimeksi näin pitkän lenkin juoksin Idea Parkin puolikkaalla kesällä 2013. Ihan hyvä siis aloittaa vähän kevyemmin.
Lauantaiaamuna heräsin kaatosateeseen ja viimeisetkin lumet olivat sulaneet. Ilma ei näyttänyt kovinkaan houkuttelevalta pitkälle lenkille. Onneksi tiet eivät enää olleet pahasti jäässä ja pystyin juoksemaan ilman liukuesteitä. Tuulesta ja tuiskusta huolimatta Niken talvijuoksutrikoot, pitkähihainen juoksupaita, Nycistä viime vuonna ostamani marathon-tuulitakki, pipo ja hanskat riittivät, eikä missään vaiheessa ollut kylmä. Juoksun jälkeen tosin oli ihana vetäistä päälle lämmin toppatakki ja juoda lämmintä vettä. Kotona odotti bataatti-porkkana-linssikeitto. Keitot ja uuniruuat ovat ihan parhaita sateisten ja kylmien ilmojen ruokia.
Juoksu tuli itselleni sen verran yllättäen, että vasta samana aamuna tarkistin lähtöpaikan ja reittikin selvisi vasta paikanpäällä- ehkä parempi niin, sillä sama reitti juostiin 4 kertaa ympäri :/ Matka meni kuitenkin nopeasti jutellessa ja valokuvatessa, eikä reitti Kruununhaka-Katajanokan päässä ollut ollenkaan hassumpi. Pullakahvittelujen sijaan voi treffit sopia siis vaikka juoksutapahtumaan. Ensi viikolla tapaankin ystävää vesijuoksun merkeissä ja sitä seuraavalle viikolle on sovittuna jo juoksutreffitkin 🙂
Sykkeet pysyivät koko matkan ajan matalina, keskisyke oli noin 134. Näin jälkeenpäin huomaankin, että aiemmin tein pitkät lenkit varmasti liian kovilla sykkeillä. Movescoutista oli kiva lenkin jälkeen analysoida juuri mm. sykkeitä, reittiä, energiankulutusta jne. Suunnon Ambit3 Sport onkin ollut korvaamaton lenkkikaverini.
Juuri nyt jalat ovat venyttelyistä ja pilatesrullalla rullailusta huolimatta aivan tönköt. Suosittelenkin kuulatuntilaisia tekemään hieman lihaskuntotreeniä ennen vuoden ensimmäisiä kuulatunteja 😉
Heidi xx





On mukava tapa juosta sillä ajatuksella, että vain nauttii juoksemisesta ilman mitään ennätysaikapaineita. Mulla ei täysmaratoneissakaan kellon kanssa kilpailu toimi, vaan on kivempi vaan juosta. Kun koko matka on juostu, olo on lopulta euforinen.
Oliko teitä tällä talvihölkkämaratonilla monta? Juoksevatko ihmiset mielestäsi paljon ulkona talvisin? Minulla on yksi maraton-aiheinen postaus mielessä, mutta vähän epäilyttää, kiinnostaako ketään maratonit talvisaikaan… Ehkä postaan siitä aiheesta vasta keväämmällä.
Hienoa, että sinä joka tapauksessa kävit hölkkäämässä!
Joo nyt mennään fiiliksen mukaan ja hyvältä tuntuu 🙂 Kyllä se kilpailuvietti siellä vielä kytee, mutta onneksi joka juoksussa ei tarvitse tavoitella ennätyksiä.
Hölkällä meitä oli ehkä 15? Ei ehkä niinkään montaa. Tämä oli ihan pienimuotoinen tapahtuma, mutta ihan kiva. Uskon, että ihmiset juoksevat nykyään paljon talvisinkin- varsinkin kun hiihtokelit ovat mitä ovat. Varmasti kiinnostaa maratonit talvellakin, minua ainakin 🙂
Juoksuiloa!
Heidi 🙂