Pakkaspäivän Kuulumisia

by | Jan 16, 2014 | Juice, Lifestyle, Luokittelematon, Mehu, Resepti, Ruokavalio | 4 comments



Ihanan aurinkoisia päiviä ja ulkoiluilmoja, vaikka pakkanen tuntuukin kirpsakalta plussakelien jälkeen. Nyt saan jo oikein luvan kanssa tehdä kävelylenkkejä, joogata ja salillakin jo kevyttä jalkatreeniä pienillä painoilla, mutta juoksu on yhä pannassa- aina huhtikuulle asti. Kuvissa näkyy yhä muutaman sentin murtumalinja, mutta onneksi siellä näkyy myös kallusta, eli luu on luutumassa- hitaasti tosin. Ei auta muu kuin odottaa. Harmittaa vaan, kun näyttää nyt pahasti siltä, että HCR jää tänä vuonna juoksematta. Ensi vuonna sitten, ja Nycin maratonille on onneksi vielä melkein vuosi aikaa hoitaa jalka kuntoon. 

Kylmällä ilmalla tekee automaattisesti mieli lämmittäviä ruokia, mutta aurinkoinen päivä innosti tekemään taas pitkästä aikaa mehuja. Yleensä mehuja teen enemmän keväällä ja kesällä, mutta smootheja tulee tehtyä ympäri vuoden. Marjoista, banaanista ja pähkinöistä saa mukavan ruokaista välipalaa. Mutta nyt en voinut vastustaa näitä ihanan raikkaita värejä hedelmäkorissa, johon pakkasaurinko loi säteitään. 
Inspiraatioita uusiin juttuihin haen usein kirjoista, blogeista, Instagramista ja lehdistä. Ani Phyon raakaruoka-kirjassa on paljon hyviä ja testaamisen arvoisia reseptejä mm. banaani/cashewmaitoni on saanut inspiraatiota juuri hänen kirjastaan. 

Tällä kertaa mehulinkoon pääsi sellerin, kurkun ja omenan lisäksi myös parsakaali. Parsakaali on yksi suosikkikasviksistani höyrytettynä tai uunissa paahdettuna, eikä pettänyt tässäkään. Omena tuo mehuun kivaa makeutta. 

Appelsiini/ porkkana/ inkivääri ja sitruuna combo on koko perheen suosikki. Tähän aikaan vuodesta appelsiinit ovat vielä ihan supermakeita. Nam. Kannattaa käyttää hyödyksi kauden hedelmiä, juureksia ja vihanneksia.

4 Comments

  1. Suvi

    Hienoa kuitenkin, että luutuminen edistyy. Nyt vaan kärsivällisyyttä. 🙂

    Sama juttu täällä tuon HCR:n suhteen. :/ Taitaa jäädä tänä vuonna väliin.

    Reply
    • Heidi

      Moikka Suvi,

      Joo, totta. Juoksut saa nyt odottaa ja onneksi pystyn kuitenkin tekemaan tyot normaalisti ja muuten liikkumaan.

      Voi harmi sullekin, joko jalka on kuitenkin parantumaan pain? Mukavaa viikonloppua 🙂

      Heidi

      Reply
  2. -Sanna

    Sä oot löytänyt hyvän mehukirjan 😉

    Reply
    • Heidi

      Joo 🙂 Oikein hyvan 🙂

      Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published.