IMG_1080 IMG_1086 IMG_1087 IMG_1085

Suosikkipaikkani Seurasaaressa

 

Olipa mahtava fiilis vetäistä eilen juoksutossut jalkaan, lähes muutaman viikon treenitauon jälkeen. Aurinko tekee ihmeitä ja saan tossun tuntumaan kevyeltä, vaikka hyvin rennosti vielä hölköttelinkin Seurasaaressa ja pitkin Munkkiniemen rantoja. Niin kaunista <3

Lenkin aikana tajusin, että koko alkuvuosi on mennyt niin vauhdilla töiden ja opiskelujen parissa, etten ole vieläkään ilmoittautunut yhteenkään juoksutapahtumaan. Tuntuu hassulta, kun muina vuosina on tähän aikaan kalenterissa ollut jo vaikka mitä tapahtumia. Oma treenaaminen on kuitenkin, tammikuun tasotestin lupaavista tuloksistakin huolimatta, jäänyt sinne mustatuntuu-pohjalle ja nyt flunssakin verotti muutaman viikon. Juoksufiilis ei kuitenkaan ole kadonnut minnekään, vaikka sen kummempia tavoitteita en ole itselleni asettanutkaan. Nyt tuntuu hyvältä juosta vähän leppoisammin ja ehkä innostus kovempaankin treenaamiseen syttyy tässä kesän lähestyessä.

Tavoitteita on tietenkin hyvä olla, jos haluaa esimerkiksi seurata omaa kehitystä ja joillekin ne voivat toimia hyvinä motivaattoreina- tällä hetkellä en itse kaipaa kumpaakaan. Aurinko ja treenin jälkeinen hyvä olo toimivat erinomaisina motivaattoreina. Mutta älä koskaan sano ei koskaan… ei voi tietää, jos vaikka kesän myötä innostun asettamaan itselleni tavoitteitakin. Nyt kuitenkin tuntuu hyvältä mennä näin 🙂

Ja olen muuten työssäni ja ihmisiä tavatessa huomannut, että moni “pelkää” osallistumista tapahtumiin. Riittääkö oma kunto, mitäs jos kaikki juoksevat kovaa tai ovat treenanneet paljon enemmän jne. ovat yleisimpiä huolen aiheita. Antaisinkin kaikille vinkiksi, että aivan turha pelätä! Tapahtumat ovat kivoja ja innostavia juttuja, ja kaikki voivat tulla niihin juuri sellaisina kuin ovat. Tuskin kukaan, tai ainakin hyvin harva, lähtee niihin kilpailemaan muita kuin itseään vastaan. Aloittelijan kannattaa muistaa myös, ettei ajalla ole mitään merkitystä- kunhan nauttii juoksusta, sekä itse tapahtumasta ja sen fiiliksestä. Jos olet vasta aloittanut juoksuharrastuksen, suosittelen aloittamaan lyhemmistä matkoista, kuten esimerkiksi Naisten Kympistä ja pikku hiljaa halutessa kasvattaa matkaa. Rohkeasti vain mukaan!

Nyt kuitenkin tuumasta toimeen ja Elinan innoittamana ilmoittauduin heti aamutuimaan Bodom Trailille, joka juostaan Helatorstaina 5.5. Matkavaihtoehtoja on joko 12km tai 21km, ja me tietenkin juostaan se pidempi matka 🙂 Taidanpa tästä laittaa samantien ilmoittautumisen vetämään HHM:lle, aamutapahtumat, kun sopivat aamuvirkulle paremmin 🙂

 

Alla muutama kevään/kesän tulevista juoksutapahtumista…

Vantaa Trail (10, 21km) 23.4

Helsinki Spring Marathon (10 ja 21km) 24.4

Helsinki Central Park 5 ja 10 K (30.4)

Sandis Trail- Suljetun saaren kilpailu 7 ja 14km (7.5)

Helsinki City Run 21km (14.5)

Helsinki Half Marathon 11.6

Tapiolajuoksu 5, 10 ja 21km (11.6)

Helsinki Trail run 10 ja 21 km (2.7)

 

Heidi xoxo

8 Comments

  1. Lulu Lemon

    Tulen Bodom Trailille kannustamaan! 🙂

    Reply
    • Heidi

      Yes! Vai maltatko olla juoksematta 😉
      Heidi

      Reply
  2. Mari

    HHM tulee olemaan mun eka puolimaratonini! 🙂
    Huonoina treenipäivinä joskus tuntuu ettei mistään tule yhtään mitään. Silloin lohdutan itseäni ajatuksella, että koska tämä on mun eka puolikas, niin oli aika mikä tahansa, on se mun ennätys.

    Nyt kuitenkin inhottava kevätflunssa on puskemassa päälle. Täytyy yrittää ottaa rauhallisemmin…
    Mukavaa viikonloppua!

    Reply
    • Heidi

      Hei mahtavaa Mari! Ja tosi hyvin ajateltu ja hyvin se varmasti menee 🙂 Muistat vain lähteä alusta asti omaa vauhtia. Ryhmässä helposti lähtee aina liian kovaa. Ja turha ottaa muutenkaan stressiä ajasta, etenkin kun ensimmäinen kerta.

      Suosittelen suihkauttelemaan Vogelin kurkkusuihketta heti oireiden ilmaantuessa. Itse ainakin olen huomannut sen tehoavan. Tämä kevät on todella petollista aikaa, kun ilmat eivät vielä ole lämmenneet, vaikka välillä aurinko paistaakin.
      Ota iisisti 🙂

      Terkuin Heidi

      Reply
  3. Laura K.

    Joskus tulevaisuudessa voisi olla ihan hauskaa osallistua johonkin juoksutapahtumaan, mutta ensin täytyisi opetella juoksemaan pidempää matkaa :). Monesta blogista olen juurikin lukenut tuosta tapahtumien tunnelmasta ja olisi mukavaa päästä se itse kokemaan! Samanhenkisten ihmisten keskellä ei voi mennä asiat paljon pieleen :)!

    Reply
    • Heidi

      Moikka Laura,
      Tapahtumia on myös lyhemmille matkoille ja esimerkiksi Naisten Kympillä moni kävelee ainakin osan matkasta. Tunnelma tosiaan on todella innostava ja ihan jo sen takia kannattaa rohkeasti ilmoittautua mukaan. Tapahtumia ei myöskään kannata ottaa liian tosissaan, kaikki juoksevat oman kunnon mukaan.

      Terkuin Heidi

      Reply
  4. Sirpale

    Juoksukielto leikkaukseen asti, joten pitää ottaa rauhallisesti 😉

    Reply
    • Heidi

      Voi ei, ikävä kuulla. Tsemppiä!

      Terkuin Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *