Suolaista & Makeaa- Avocado Toast

by | May 14, 2015 | avocado, Hyvinvointi, Luokittelematon, Resepti, Ruokavalio, Uncategorized | 2 comments

Tiedättekö sen tunteen, kun on nälkä, muttei oikein tee mitään mieli? Varsinkaan mitään lämmintä “kunnon ruokaa”. Kulunut viikko onkin mennyt suunnilleen näissä fiiliksissä ja ruokavalio onkin koostunut lähinnä puuroista, itse puristetuista mehuista, smootheista, marjoista, jugurtista ja jäätelötuutti päivässä tyylisellä ruokavaliolla. Yep, myös minulla on heikot hetkeni, etenkin sairastaessa 😉 

Avocadoon ja marjoihin tuskin kyllästyn koskaan; smootheissani ne ovat useimmiten pääraaka-aineena, herkullisia niin jugurttiin kuin puuroihin sekoitettuna, toimivat myös lisukkeena salaateissa ja maistuvat tietenkin ihan sellaisenaan. Avocadoa käytän usein levitteenä leivän päällä ja superherkullista se on yhdessä vuohenjuuston ja mansikoiden kanssa <3 Avocado-vuohenjuusto-mansikkatoast toimii hyvin esimerkiksi välipalana tai vihersmoothien kanssa lounaana. Paahda esimerkiksi mysli/moniviljaleipää ja levitä päälle ensin vuohenjuustoa (esim. Soignon, levittyy hyvin) ja sitten avocadoa. Pilko päälle mansikoita.

Makeamman version toastista saat avocado-banaani-maapähkinävoi yhdistelmästä. Varsinainen herkku, joka ainakin itselläni vei makeanhimot. Sopii siis erinomaisesti pieneen makeannälkään 🙂 Maapähkinävoin kannattaa antaa hetki lämmetä huoneenlämmössä, jotta sitä on helpompi levittää tasaisesti.

kuva 4 kuva 3kuva 1

 

Heidi xx

2 Comments

  1. Tiina / Parempia polkuja

    No nam!!! Täällä yksi avokado-hullu sai tästä uusia ideoita kokeiltavaksi 🙂 Tosi herkullisen kuuloisia komboja. Itse tykkään syödä kesäisin ruisleivän päällä avokadoa, juustoa ja mehevää tomaattia 🙂

    Reply
    • Heidi

      Hei hienoa Tiina, että tykkäät 🙂 Avocado on niin parasta! Guacamolea tulee myös tehtyä aika usein.
      Terkuin Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *