Browsing tag: tavoite

ALLAS SEA POOL


 

Ystävän kanssa teemme vuosittain vähintään kaksi to do/ to see- listaa. Asioista, paikoista tai elämyksistä, jotka haluamme tietyn ajan aikana tehdä/kokea. Tavoitteena on tehdä asiat yhdessä, mutta koska aikaa asioille on välillä hankala löytää, teemme asioita myös omilla tahoillamme.

 

Listalla saattaa olla joku uusi ravintola, aamiaispaikka, hotelli, matka, treeni, uusi mielenkiintoinen tapahtuma tai vaikkapa tutustuminen uuteen paikkaan, kuten Allas Sea Pooliin! Ystävä on Altaalla käynyt jo useamminkin, mutta omalta osaltani tämän elämyksen kokeminen meni vuoden viimeisille päiville.

 

Idean uimisesta sain Elinan kanssa iltakävelyllä, Elina, kun oli Altaalla käynyt edellisenäkin päivänä ja kehui paikkaa ja juuri fiilistä. Tärkeintä ei niinkään ole uitu matka, vaan itse elämys, ainakin näin ensimmäisillä kerroilla. Tämän elämyksen haluan kokea uudellenkin! Ja juurikin pimeällä. Vettä satoi lähes kaatamalla ja tuuli teki uimapuvussa altaalle kävelystä jäätävän, mutta tämä toi elämykseen vain lisämaustetta. Vesihän oli kuitenkin ihanan lämmintä. Oli muutenkin kiva uida pitkästä aikaa. Sauna rentoutti uinnin jälkeen.

 

 

Testasin ensimmäistä kertaa Suunnon kelloani uidessa. Kello ei mittaaa sykettä ranteesta uidessa, vaan silloin tarvitaan sykevyö. Omani tietenkin unohdin kotiin. Aamu-uinti oli leppoista uiskentelua ja tällä kerralla riittikin matkan ja ajan mittaaminen.

 

Uinnin jälkeen olo oli virkeä, mutta nälkäinen. Tästä suuntasimmekin suoraan Cafe Engeliin aamiaiselle. Kermainen puuro-aamiainen on oma suosikkini, eikä petä koskaan. Ihan paras aamu. Ajattelinkin, että tälläisestä voisi ottaa tavan vapaapäivän aamuille tai viikonlopulle. Uskoisin, että tyttärenikin tykkäisi.

 

Mutta nyt suuntaan tapaamaan ”to do-lista” ystävääni aamiaiselle. Todennäköisesti käymme läpi viime vuoden listan, mitä tuli tehtyä/koettua ja mitkä jäivät tekemättä. Samalla suunnittelemme uuden listan tälle vuodelle. En usko, että viime vuodesta jäi mitään tekemättä. Suosittelenkin tekemään vastaavia listoja, vaikka juuri ystävän kanssa. Silloin asiat tapahtuvat todennäköisemmin, kun ne on kirjoitettu ylös.

 

To do/ to see- listan lisäksi tein sunnuntaina oman uuden aarrekartan. Siihen kirjoitin ja piirsin asioita, joita haluan ensi vuodelta, niin työrintamalla kuin yksityiselämässäkin. Muuten pidän karttani omana ”salaisuutenani”, mutta sen verran voin kertoa, että aloitan opiskelut avoimessa yliopistossa! Psykologiaa, joka on ollut kaukainen haaveeni jo pidemmältä ajalta. Ensimmäinen kurssi oli harmikseni jo täynnä, mutta toivon, että pääsisin ensimmäiseltä varapaikalta mukaan.

 

Oikein hyvää uutta vuotta 2018! Asetitko sinä tavoitteita uudelle vuodelle?

 

Heidi xoxo

WELCOME YEAR 2015


Oikein hyvää ja onnellista vuotta 2015 kaikille! Kiitos, kun olette pysyneet matkassani 🙂

Vuonna 2015 aion…

DSC_2103

Syödä paljon kasviksia ja opetella valmistamaan enemmän kasvisruokia. Huomaan, että maidoton kasvispainotteinen ruokavalio sopii minulle parhaiten. Pitää kiinni ateriarytmeistä, jotka ovat lomaillessa vähän unohtuneet. Ottaa mehulingon taas aktiivisempaan käyttöön. Juoda enemmän vettä.

kuva

Pikku hiljaa lisätä taas juoksua, ja ehkä jopa asettaa tavoitteita loppuvuodelle. Nyt talvella tosin nautitaan hiihtokeleistä, niin kauan kuin sitä kestää. Syksyllä olen hieman laiminlyönyt kehonhuoltoa, ja nyt ajattelinkin tehdä come backin hot jooga tunneille. Jooga tekee niin hyvää sekä keholle, että mielelle.

IMG_3666

IMG_2568

Ottaa uudet haasteet ja mahdollisuudet rohkeasti vastaan- luottaa siihen, että elämä kantaa. Kuluneena vuonna tapahtui paljon työrintamalla; perustin oman yrityksen, järjestin hyvinvointipäiviä ja blogi siirtyi Fit-lehdelle. Innolla odotan, mitä uusi vuosi tuo tullessaan 🙂

kuva

Osallistua aktiivisesti hyväntekeväisyystapahtumiin. Run for Good:n kanssa keräsimme rahaa uudelle lastensairaalalle myymällä mm. ZeroPointin säärystimiä juoksutapahtumissa. Sen myötä tutustuin myös upeisiin ihmisiin 🙂 Vuoden huipennus oli hyväntekeväisyysmatka Tansaniaan.

IMG_1621

Matkustaa ja haastaa itseäni- tulla ulos mukavuusalueelta, mutta samalla kuunnella kehon viestejä. Matka Kilimanjarolle oli yksi elämäni raskaimmista kokemuksista. En muista koskaan olleeni niin sairas. Ajatuksien kokoaminen on kestänyt yllättävän kauan, mutta uskon, että pian olen valmis kirjoittamaan kokemuksistani. Aika kultaa muistot…

IMG_1889

Olla kiitollinen, onnellinen, nauttia hetkestä ja olla murehtimatta pikku asioista.

Mitä sinä aiot tehdä vuonna 2015?

Heidi xx

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

📍The view from Bastione & Santa Barbara chapel was so beautiful- #breathtaking 💙🙏🏼🏔
.

Blogissa nyt fiiliksiä ensimmäisestä Italian reissun vaelluksestani Santa Barbaran kappelille. Henkeä salpaavan kauniit maisemat avautuivat alas Rivan kaupunkiin ja Gardajärvelle. Tuota näkyä ei hetkessä unohda 💙🙏🏼
Linkki blogiin biossa. Aurinkoa päivääsi 😘
.

#seenonmyrun #ig_italia #runnergirl #beautifuldestinations #globetrotter #worldtraveler #lakegarda #runspiration #runnersworld
From lake to lake & from sun to sun. Morning swim 💦💙🙏🏼 .

Ihana aloitus päivään, aamu-uinti. Onpa muuten vain järvivesi lämmintä- vaikka ei kai ihme näillä helteillä ☀️ .

#beautifulnature #morningglory #sunrise #sunrise_and_sunsets #swim #holidaymood #heatwave #suomenkesä #aamuuinti
📍Arco, Italy #seenonmybikeride .

Ai että, kuinka sitä saakin uusista paikoista niin paljon enemmän irti liikkuen. Uusiin kaupunkeihin tutustun poikkeuksetta lenkkeillen. Usein vielä ihan turrena kartta kädessä 🗺🏃🏻‍♀️ .

Arcon kylään pyöräilin ja kylläpä tuolta Castello di Arcolta vain avautuikin niin mielettömän kaunis maisema alas kylään. .

#globetrotter #ig_italia 
#worldtraveler #runnergirl #beautifuldestinations #adventuretime #explorer #expandyourplayground #mountainbike #activeliving
MONDAY- new week, new workout 💪🏼 Kettlebell it is! 
Olisko aika laittaa uuden viikon kunniaksi sykemittari käteen ja hakea kuula varastosta? Tässä olisi nimittäin vaihteeksi taas tarjolla #heidionthegoworkout kotitreenejä. Tämä piti jakaa jo juhannusjumpaksi, mutta jostain syystä se oli unohtunut arkistoihin 🤔 Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! 
1️⃣ Kyykky & Pystypunnerrus 
2️⃣ Askelkyykyt taakse
3️⃣ Pystysoutu - Kyykky - Lankkuhyppy
4️⃣ Yhden käden etuheilautus
5️⃣ Punnerrus toinen käsi kuulan päällä. 
Tehokasta 💦 Tsekkaa ohjeet treeniin blogista- linkki biossa! Mukavaa hellepäivää ☀️👒 Muistakaahan nesteytys. 
#workoutmotivation #fitgirlvideos #fitspiration #kettlebell #trainingday #blog #fitgirlsguide #fitnessmotivation
Life is good 💙💦⛱💙#chilling #bestvacations #lifeisgood .

Kohde, hotelli ja retket ovat kyllä kaikki osuneet niin nappiin. Mitään en olisi voinut pyytää lisää tai mitään en jättäisi pois. (Paitsi, että olisin voinut viettää täällä koko kesäloman 😁) .

Ja se, mikä just täällä Rivalla on parasta, niin samassa paketissa yhdistyvät niin ranta- kulttuuri- kuin aktiiviloma. Unohtamatta italialaista ruokaa 👌 #mykindofholiday .

Italiaan rakastuin vain entistä enemmän ❤️ . 
#iloveitaly #gardalake #travelinspiration #worldtraveler #globetrotter #ig_travel #beautifuldestinations #aurinkomatkathetkiä @aurinkomatkat
📍 Torbole this morning ✨ In love with these buildings #

Vuokrasin eilen pyörän, jotta ehtisin näkemään vielä vähän enemmän ja vielä vähän kauempaa. Eilen polkaisin upeaan Arcon kylään ja tänään lähikylä Torboleen sekä sen ympäristöön. Taas niin kaunista 🏔🌸 Blogissa ”Postikortteja Riva del Gardalta” #

#torbole #visit_italy #lagodigarda #worldtraveler #expandyourplayground #ig_photooftheday #travelblogger #beautifuldestinations
Inhale mountains, sea & sun, exhale stress ✨🙏🏼 #

5 päivää putkeen parin kolmen tunnin aamulenkkejä + päivällä kävelyä paikasta toiseen. Jalat olivat eilen aivan finaalissa. Aamulenkin sijaan levitinkin joogamaton parvekkeelle ja joogailin auringon noustessa vuorten takaa 🏔🌄 Lenkkareiden lisäksi matkoilla kulkee usein siis mukana myös joogamatto! Tuli tarpeeseen tälläkin reissulla ✨ #

Iltapäivällä pyöräilin läheiseen Arcosin kaupunkiin. Kaunis linna kohosi kallion rinteessä ja upea maisema avautui alas kaupunkiin 🏰#

#morningglory #yogi ✨ #sunrise #yogaeverywhere #sunrise_and_sunsets #beautifuldestinations
Travelers best friend- a good pair of trainers ✨🙏🏼 #

Matkalla mukana kulkevat aina lenkkarit. Tälle reissulle mukaan valitsin @newbalance_suomi Fuel Cell Impulset. Tossut ovat toimineet niin lenkeillä kuin city-tossuna 👌

#travelersbestfriend #trainers #adventuretime #hike #mountains #abovetheclouds #naturelover #runnergirl #expandyourplayground #beautifuldestinations #ig_photooftheday
Sunrise hike 🏔🌄 Even though it was super foggy, I managed to capture some amazing sunrise pics. This one was one of them ✨

#sunrise #seenonmyhike #adventuretime #runnergirl #worldtraveler #expandyourplayground #explorer #beautifuldestinations #sunrise_and_sunsets