Auringon nousua ihaillen <3

Neljäs kerta toden sanoo- neljä vuotta sitten “valloitin” ensimmäistä kertaa läheisen Sierra Bermejan ja nyt siitä onkin tullut jokavuotinen tapa. Ensimmäisellä kerralla tein matkan jalan ja nyt viimeisimmät pyöräillen. Viime vuonna tosin oli niin helteistä, että tänä vuonna melkein jo jätin treenailut vain fiiliksen mukaan rannalla juoksemiseen & kehonpainolla tehtävään lihaskuntotreeniin sekä aamujoogaan.

Lopulta en kuitenkaan malttanut vastustaa vuorten houkutusta, sillä mielessäni kummittelee jo kovasti elokuussa odottava seuraava haaste, Saariselän kolmen päivän ja 200kilometrin MTB pyöräilytapahtuma, johon Elina sai houkuteltua minutkin mukaan. Houkutteleminen ei tosin ollut kovinkaan vaikeaa 😉 Mutta valmistautuminen onkin ollut sitten hieman retuperällä… tämän vuoden pyöräilyt, kun ovat pihasta varastetun maastopyörän takia olleet hyvin vähäisiä, ja uudet pyörät saimme hommattua vasta juuri ennen matkalle lähtöä. Mutta, mikäs siinä… otetaan heti luulot pois ja suoraan vuorille treenaamaan 😀 Yllättävää kyllä, mutta polkeminen ei tuntunut ollenkaan niin pahalta kuin viime vuodelta muistelin.

Melko ylhäisessä yksinäisyydessä poljin kohti huippua!

Matkaan lähdin vain hieman aamukuuden jälkeen ja auringon noustessa oli matkaa takana jo lähes puolitoista tuntia. Edellisestä vuodesta oppineena lähdin matkaan vielä hämärän aikaan, sillä päivät ovat täällä näin heinäkuussa hyvinkin helteisiä- ja vain hullu treenaa keskellä päivää...

Karttaa en enää matkalle tarvinnut, mutta eväitä ja vettä pakkasin reppuun reippaasti  mukaan. Näin kuumalla ei tehnyt mieli syödä, mutta väkisin sain alas yhden energiapatukan, jotta energiat eivät loppuneet kesken nousun. Geelit olisivat olleet kova sana tai ainakin energiajuoma. Juuri ennen treeniä ja pidemmän treenin aikana syöminen, on aina ollut haasteeni. Aiemmin saatoin vetää pitkiksetkin heti aamutuimaan ilman aamupalaa. Vettä otin mukaan lähes 3 litraa, joista litran verran kulki Salomonin juoksurepussa. Kätevää, kun ei tarvinnut pysähtyä juomataukojen takia. Muutenkin poljin lähes kaksi tuntia yhteen soittoon ennen ensimmäistä taukoa. Mitä korkeammalle ehti ennen kuuminta aikaa, sen parempi.

Mielettömän upeat maisemat <3 Ei uskoisi, että noita serpentiiniteitä juuri pyöräilin kohti huippua!  Tästä matkaa huipulle oli  vielä muutama kilometri.

Ylhäältä näkymät olivat mielettömät. Joka kerta yhtä henkeä salpaavan upeat. Mitä korkeammalle pääsin, sitä upeampia kuvauskohtia löysin. Valokuviin ei tosin koskaan saa ikuistettua sitä fiilistä ja tunnelmaa, minkä voi vain paikan päällä kokea.

Myös alaspäin pyöräily takaisin kaupunkiin, tai paremminkin vapaalla viilettäminen, on oma kokemuksensa. Jos ylös polki noin kahdessa ja puolessa tunnissa, niin alhaalla oltiin vain reilussa puolessa tunnissa. Vauhti yltyy melkoiseksi ja takaa viuhahtavien autojen ohitellessa serpentiiniteillä ehtii miettimään mm. jarrujen pitävyyttä…

Huipulla tuulee!

Tuuli oli huipulla jopa hieman viileä ja sain oikein kunnolla pitää tavaroista kiinni. Ja melkoinen tuuli kävi myös alaspäin lasketellessakin, ja vasta kaupungissa nousi kunnolla hiki pintaan.

Kuumuus muuten vaikuttaa todella paljon suoritukseen ja huomaan nyt, mikä valtava ero polkemisessa oli viime vuoteen, juurikin kuumuuden takia- kunto, kun kuitenkin on melko sama. Viime vuonna meinasin jopa kääntyä puoli välissä takaisin ja palautumiseen meni pari päivää. Nyt olo oli kuin perustreenin jälkeen, vaikka alla oli edellisen viikonlopun polkujuoksutkin.

Pyöräretken jälkeen maistui brunssi; pinaatti/paprikamunakasta, avocado-tomaattileipä, aprikoosihilloleipä (must lomaherkku!) ja luonnonjugurtti tuoreilla hedelmillä <3 Eikä loppupäivä rannallakaan ollut ollenkaan huono palautumismuoto 😉

Ensimmäinen pyörätreeni Saariselkää varten tehty ja tästä on hyvä jatkaa. Maanantaina saamme Elinan kanssa oikein opetusta ja ensimmäistä kertaa testaan lukkopolkimia. Saa nähdä, mitä siitä tulee 😀 

Matka= 49km

Aika= 3h 30min

Korkeus= 1269 m

Keskisyke= 153

Heidi xoxo