Browsing tag: liikunta

VUODEN ENSIMMÄISET


Aamiaistreffit ystävän kanssa Rootsissa <3

 

Viimeinen lomaviikko kääntyi viikon edetessä enemmän ja vähemmän työviikoksi. Kalenteri täyttyi palaverimerkinnöistä, mutta aikaa jäi myös ystävien treffaamiselle ja treenaamiselle. Treenattua onkin tällä viikolla tullut enemmän kuin miesmuistiin. Työn tuoman fyysisen rasituksen jäädessä pois, huomaan, kuinka energiaa riittää omiin treeneihin. Monipuolisesti on tullut harrastettua lajia kuin lajia, sauvarinnettä, lihaskuntoa Corella, juoksua, joogaa ja hiihtoa. Parasta näin talvella on tietenkin päästä hiihtämään. On se vaan niin parasta.

 

Kulunut viikko onkin ollut kuin oma mini hyvinvointiretriittini kotoa käsin. Vaikka liikuntaa on tullut paljon, päivittäin jopa kahdesti, on tullut myös levättyä ja nukuttua hyvin. Myös ruuanlaittoon olen panostanut, ja ainakin yksi resepti on jaossa ensi viikolla.

 

Sääksmäen sillat. Niin upea valaistus, että piti oikein pysähtyä ottamaan kuva <3

 

Juoksulenkit jatkuvat läpi talven. Tälle viikolle lenkkejä kertyi 2 + Malminkartanon mäkijuoksut. Malminkartanon mäkijuoksut saivat sykkeet nousemaan tappiin. Pitkästä aikaa oikein kunnolla kovatehoinen treeni. Tykkään haastaa itseäni ja tulla ulos mukavuusalueelta, vetää välillä oksennuksen maku suussa. Ensimmäisen lomaviikon akkujen latauksen jälkeen olo onkin ollut todella energinen. Ainoastaan perjantai-iltana laiskotti ja oli muutenkin vetämätön olo, onneksi Laura kävi hakemassa oikein ovelta asti, ja taas sain todistaa, kuinka liikunta ja ystävän seura piristävät.

 

Juoksu kulki mukavasti ja kilometrejä kertyi rennosti reilut kaksitoista. Odotan kuitenkin edelleen lumisateita ja kunnon hiihtokelejä, siksi en vielä ole asettanut juoksun suhteen mitään tavoitteita keväälle. Juoksen tällä hetkellä muutenkin fiiliksellä ja hieman itsekin ihmettelen, minne motivaationi juoksutapahtumia kohtaan on kadonnut. Viime vuonnakin osallistuin vain yhteen ainoaan tapahtumaan. Jotenkin uskon, että sieltä se motivaatio taas nousee ja ainakin polkujuoksutapahtumat kiinnostavat. Mieluiten, kun juoksen metsässä.

 

Hiihtokilometrejä on tässä muutaman hiihtokerran aikana ehtinyt kertyä jo lähes sata- ja olen nauttinut joka kilometristä. Perjantain juoksulenkin jälkeen piristyin niin, että ajelin vielä illalla siskolle. Sääksmäen silloilla oli niin upea valaistus, että piti oikein pysähtyä ottamaan kuva, kuva yllä. Eilen kävin Korkkiksella heittämässä parin tunnin lenkin. Lenkki venähti hyvässä seurassa suunniteltua pidemmäksi. Ei edes huomannut kiertävänsä samaa lenkkiä 😀

 

 

 

 

 

Tykkilumilatu on Oittaalla oikein hyvässä kunnossa, mutta kyllä tuolla Valkeakoskella näyttää vain muutenkin edes hieman enemmän talvelta. Tykkilumilatu on erinomaisessa kunnossa, ja alavitosenkin pääsee kiertämään ainakin vapaan suksilla. Eilen testasin karvapohjaisia Salomonin Skinejä, pertsan suksia, ja totesin, että viimeksi olen tainnut pertsaa hiihtää parikymmentä vuotta sitten! Huh, oli jo aikakin vaihtaa tyyliä. Suksitestistä teen oman postauksen, mutta voin jo tässä vaiheessa paljastaa, että olipa vaan NIIN SUPERIA!

 

 

If you can’t figure out your purpose, figure out your passion. Cause your passion will lead you right into your purpose. And eventually your passion might become to your profession!

 

 

 

Vuosi alkoi mainiosti myös työrintamalla. Keskiviikkona kiersin tapaamisesta toiseen sopimassa tulevia kevään tapahtumia. Näistä ensimmäinen on jo ensi sunnuntaina, 14.1 kello 12.30-14.30, jolloin Shalassa vietetään Lavli Clubin avajaisia. Kaikille avoimessa, ilmaisessa tapahtumassa on tarjolla mm. Lorna Janen uutuuksia, Hey Day Organicin power drinksuja sekä energisoiva Wonder Woman- tunti, joita vedin Lavlissa viime kevään ajan. Tunti koostuu joogasta, pilateksesta ja kehonpainoharjoittelusta. Tunti sopii kaikille, kunnosta ja iästä riippumatta. Ilmoittaudu mukaan info@lavli.fi <3

 

Perjantaina kävin allekirjoittamassa yhteistyösopimuksen myös ZeroPointin kanssa. Yhteistyötä olemme tehneet jo vuosia, mutta nyt olen virallisestikin ZP Ambassador.

 

 

Helsinki LUX- festivaalin valoshow Tuomiokirkolla oli eilen illalla upea. Ja niin paljon ihmisiä liikkeellä! Iltaa istuimme ystävien kanssa dinnerin äärellä The Cockissa. Lautasella kasvisateria Saigon, korianteria, kookosta, riisinuudeleita ja ”veefiä”. Lisäksi jaoimme broccolia. Hyvää, suosittelen!

 

Tähän omaan liikunnalliseen ”hyvinvointi-viikkoon”, on hyvä päättää loma ja aloittaa pikku hiljaa valmistautumista huomenna alkaviin ohjauksiin. Ilma tosin näyttää sen verran aurinkoiselta, että taidan napata vielä sukset kainaloon ja suunnata Oittaalle. Reipasta sunnuntaita kaikille!

 

Heidi xoxo

Viikkoni Instagramissa


 

Lähdetään maanantain motivaatio-kuvalla liikkeelle. Liikkuvuus on ollut tämän viikon haasteeni ja päivittäin olen tehnyt tässäkin postauksessa olleita liikkuvuusharjoitteita. Lyhyemmätkin venyttelysessiot saavat kehon tuntumaan vetreämmältä. Tensor-laite on ollut taas käytössä ja nyppyläpallolla olen hieronut jalkapohjia normaalia enemmän, sillä alkuviikolla oikea jalkaterä oireili hieman juoksulenkeillä. Onneksi se oli vain ohimenevää.

TRX-naruista on moneksi, ja niitä olen hyödyntänyt myös liikkuvuusharjoitteissani. Siltakaatokin sujuu niiden avulla helpommin.

 

 

Lautasella tällä viikolla oli mm. paistettua lohta, parsakaalin, punajuurisalaatin, porkkanasuikaleiden ja paprikan kanssa. Helppoa ja nopeaa- niitä suosin arkikokkailussa. Teen usein kerralla isompia satseja valmiiksi, jolloin ruoka on ainakin lounaalle valmista.

 

Keskiviikko, piece of cake! 

 

Parasta keskiviikossa oli Somatic Studion ohjaajille, Genen johdolla järjestetty koulutus. Taas sain niin hyviä vinkkejä omiin ohjauksiin, jotka otinkin heti käyttöön. Oppiminen ei lopu koskaan. Innolla odotan jo Lontoon joulukuisia workshoppeja- etenkin Adam Huslerin ”Legs today, gone tomorrow”- workshoppia.

”In this workshop, our attention will be drawn to the concept of mobility: a combination of flexibility and strength, in a context where strength means control. Through a controlled vinyasa practice, we’ll be exploring the anatomical subtleties of more traditional asana and brining in dynamic movements to find depth and strength around our legs and hips. You might be great at using your arms or a teacher to get your legs into ‘deep poses’, but how are you at moving your legs in to deep positions, solely with the muscles designed to move your legs? In this workshop you’ll find an answer to that and more. ”

 

Kotitoimiston olen siirtänyt muutamana päivänä viikossa läheiseen kahvilaan. Ajankäytönhallinta on selvästi parantunut, ja saan paljon nopeammin ja tehokkaammin koneella tehtävät asiat valmiiksi. Totesin, että kotona on yksinkertaisesti liikaa häiriötekijöitä, jotka epäsäännöllisen säännöllisesti keskeyttivät hyvän työ flown. To do-lista lyhenee suunnitelmien mukaan eikä iltaisin tarvitse enää miettiä tehtäviä asioita. Olen huomannut positiivisen muutoksen yö-unien laadussakin.

 

 

 

 

Aina on hyvä ilma lenkkeillä. Näin totesimme treenattavan kanssa perjantaiaamuna, vaikka vettä tuli taas välillä vaakasuoraan. Olemme treenanneet jo neljä vuotta yhdessä kaksi kertaa viikossa, kerran lihaskuntoa/liikkuvuutta ja kerran viikossa vedämme juoksutreenit. Ja JOKAISELLA juoksulenkillä toteamme saman, aina on hyvä juoksusää- satoi tai paistoi. Ja, vaikka ilma olisi kuinka kökkö, on fiilis liikunnan ja itsensä ylittämisen jälkeen sisäisesti aina hyvä. Ehkä juuri siksi en koe edes minkäänlaista syys/kaamosväsymystä tai masennusta. Eilen muuten alkoi kaamos Utsjoella ja kestää aina tammikuun 17. päivään asti- tämän kuulin perjantaina radiossa. Uskon, että myös sillä, että saan ulkoilla päiväsaikaan on osuutensa asiassa. Jos siis viikolla et ehdi töiden takia valoisalla ulos, hyödynnä viikonloput- satoi tai paistoi.

 

Viikon aikana olen käynyt omilla lenkeillä kaksi kertaa, joogaillut aamuisin ja käynyt kerran ratsastamassa. Kiireisemmillä viikoilla teen sen,  minkä ehdin. Usein kävelen paikasta toiseen aina, kun se vain on mahdollista- ainakin osan matkasta. Huomaamatta päivän aktiivisuus lisääntyy ja samalla saan päivän raitisilma-annokseni täyteen. Kaipaan ulkoilmaa päivittäin. Kävely ja omat juoksulenkit saavat myös ”pään tyhjäksi”. Saman sai aikaiseksi myös torstain ratsastustunti. Ennen tuntia ajatuksissa vilisi miljoona juttua, mutta hevosen selässä on pakko keskittyä vain siihen, mitä tekee.

 

Ratsastus sujuu joka kerta paremmin ja paremmin ja saan rohkeutta kerta toisensa jälkeen. Torstaina uskalsin mennä jo ilman kauhukahvaa ja jopa ilman taluttajaa. Ylpeänä fiilistelin Loren totellessa ohjeitani. Mielenkiintoista, miten hevonen reagoi pieniinkin kehon liikkeisiin. Seuraavana päivänä lähentäjät olivat hellinä. Rento reisi, siinä on vielä opeteltavaa.

 

 

Tunnille laitoin huvikseni sykemittarin päälle (Spartanista löytyy myös ratsastus!). Sykkeet nousivat ajoittain melko korkeiksi. Uutta lajia opetellessa energiaa kuluu huomattavasti enemmän ja sykkeet nousevat. Esimerkiksi juoksu on itselleni jo sen verran taloudellista, että voin samalle päivälle ottaa parikin juoksutreenattavaa.

 

Hevosten ja ratsastajien parissa vierähti eilinenkin päivä- Lifeness– hyvinvointi viikonlopun tiimoilla niin Nuuksiossa Keisarimäen talleilla kuin Långvikissa. Päivästä teen oman postauksen, mutta tähän voin jo todeta, että olipa vain ihana päivä. Saan itsekin niin paljon energiaa ja hyvää mieltä näistä hyvinvointiviikonlopuista, vaikka töissä siellä olenkin. Työ joka ei tunnu työltä <3 Eilen sain olla mukana vastaamassa tallilla nautitusta aamiaisesta, chiavanukkaista, ulkotreenistä ja hyvinvointiluennosta.

 

 

 

 

Lifeness for Riders <3

 

 

Hidasta aina, kun voit <3 Vaikka viikko onkin ollut normaalia hektisempi koulutuksien ja eilisen tapahtuman takia, en ole kokenut itseäni ainakaan stressaantuneemmaksi. ”Toimiston” siirryttyä kahvilaan saan asiat hoidettua tehokkaammin, mutta aina, kun mahdolllista, yritän ottaa myös hieman aikaa itselleni. Perjantaina se oli kuvan aamiainen treenattavien välissä. Omaa aikaa ovat myös kävellen tehdyt työmatkat musiikkia kuunnellen, aamujoogat, juoksulenkit tai leffa sohvalla maaten. Juuri nyt nautin hitaasta aamusta- kahvi sängyssä tätä naputellessa loppuun.

 

Miten sinun viikko on sujunut? Maltatko hidastaa ja ottaa aikaa itsellesi?

Seuraa Instagramissa @heidionthego

 

Heidi xoxo

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä heiditainio@aol.com
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

You. Yes, you. The one reading this. You are beautiful, talented, amazing and simply the best at being you. Just the way you are. Never forget that 💖 #quote #quoteoftheday #beyou #love #loveyourself #justareminder #winter #winterwonderland #strikeapose #yogi #yoga #healthyliving #snow #shadowhunters #nature #thisisfinland #beautiful #view
✨ FRIDAY ✨ No meetings today, just working from home ✨/// Kiireisen alkuviikon jälkeen tälläinen hidas aamu on luksusta. Tein olkkariin oman linnakkeen. Ensin aamiainen (tuorepuristettu 🍊🥕mehu, chiavanukas/smoothie-kulho, 🍳🥑 näkkäri ja ☕️) ja päivän lehdet. Sitten treenattavien ohjelmat ja ruokapäiväkirjat syyniin 😉 Iltapäiväksi haaveilen jalkahoidosta 💖 Leppoisan reipasta viikonloppua- käykää hiihtämässä 😄❄️ #friday #fridaymood #breakfast #aamupala #onmyplate #foodie #office #relax #home #deco #foodpic #healthyliving #plantbased #healthiswealth #chiapudding #foodstagram #eatwell #cleaneats #pj #myhappyplace
❄️I love winter ❄️ Päivittäinen ulkoilma on must! Kävellen, juosten, hiihtäen, luistellen tai vaikka potkukelkkaillen, ihan sama kunhan saa olla ulkona raittiissa ilmassa. Uskon, että ulkoilulla on myös osuutta siihen etten ole kokenut ollenkaan syys/talvi/kaamosväsymystä! Eilen treenattavien välissä kävin luistelemassa. Reilun tunnin ajan luistelin, kuuntelin Enigmaa ja kuvittelin liiteleväni jäällä kuin Susanna Rahkamo konsanaan "Beyond The Invisible" tahtiin 😂⛸ #inmydreams PS. My Storyssa voit tänään seurata mun päivää! #skate #iceskating #outdoors #ilovewinter #winter #winterwonderland #active #activeliving #healthyliving #selfie #positive #stateofmind #luistelu #talvi #thisisfinland
🍡🥂 Arki- Samppanjaa & Vaahtokarkkeja? 🥂🍡 Vai paremminkin kaurapuuroa ja kahvia? Todellisuudessahan lautaseltani löytyy tuota kaurapuuroa ja kupista kahvia, mutta mielikuvissani nekin ovat kuin samppanjaa ja vaahtokarkkeja- tykkään molemmista 💖 Eiliset suunnitelmani menivät uusiksi kahden sairastumisen takia. Vapaa-aamun hyödynsin omaan hiihtolenkkiin. Reilut pari tuntia vierähti vanhan seurakaverin kanssa hiihdellen. Upea aurinko, raitis ilma ja luistavat sukset- se oli mun eilinen samppanjaa ja vaahtokarkkeja! Paljoa ei tarvita onnen hetkiin. Silloin, kun huomaat arjen yksinkertaisissakin asioissa piilevän ihmeen, tuntuu arkikin juhlalta ✨⭐️Tästä lisää blogissa- linkki biossa. Samassa postauksessa myös Q & A- eli nyt voit kysyä jotain liikuntaan, ruokavalioon, matkustamiseen, työhön tai muuten elämäntapaan liittyvää. Voit laittaa kysymyksiä Instan directin kautta, kommentoida tähän tai blogiin, tai laittaa viestiä sähköpostilla (löytyy biosta) 💖 ✨⭐️ P.S sen verran oli eilen pakkasta (-7c), että hiihtotrikoiden alle laitoin pitkikset- ensimmäistä kertaa tänä talvena ❄️💖 #ski #crosscountry #skiing #murtsikka #hiihto #blog #heidionthego #personaltrainer #feelgood #karitraa #suuntospartan #active #fitspo #fitspiration #training #trainingday #outdoors #fitfam #fitandfun #winter #winterwonderland #positive #gratitude #stateofmind #merino
Okey guys, just tried these 2 core exercises with elastic bands and thought that you would like them too!? 🔥🔥🔥 /// Eilen, illan viimeistä treenattavaa Kisiksellä odotellessa, innostuin testailemaan uusia juttuja pitkällä kumpparilla, tai oikeastaan lyhyitä kumppareita yhteen sitomalla (katso My Story)- pitkä kumppari oli jäänyt kotiin, mutta onneksi on mielikuvitus ja monta lyhyttä kumpparia 😅 Videon liikkeet lisäävät liikkuvuutta, kehon hallintaa sekä vahvistavat käsien ja keskivartalon lihaksia. Toistoja ei tarvita kuin muutama. Meneekö testiin? ✨⭐️ #fitspo #elasticband #bodyweight #training #mondaymotivation #fitfam #fitgirlvideos #workoutvideos #befit #fitandfun #personaltrainer #heidionthego #core #abs #fit
💖 Yoga is my therapy 💖 Eilen vietettiin Lav💖li päivää @shalahelsinki :ssä ja sain kunnian olla mukana ohjaamassa @lavli_living_room Wonder Woman- tuntia. Tuntia jossa yhdistyvät niin jooga, pilates kuin kehonpainoharjoittelu- unohtamatta loppurentoutusta ja muutamaa sanaa positiivisuudesta, priorisoinnista, omasta hyvinvoinnista välittämisestä ja itsestä rakastamisesta 💖 Tunti tulossa pian viikottaiseksi tunniksi Shalaan- Stay tuned 💖#yoga #pilates #bodyweight #training #feelgood #lavlilivingroom #healthyliving #healthiswealth #listentoyourbody #loveyourself #personaltrainer #heidionthego #love #gratitude #wellbeing #wonderwoman #lornajane #rockyourdreams 📷 @astalaurila
We are designed to move- walk, run, jump and easily use our bodies as we want! You don't need to train for a marathon or go to the gym four times a week, just find your own way to move your body 👣⭐️ /// "Arjen askareet eivät nyky-istumayhteiskunnassa juurikaan enää vaadi sen suurempia fyysisiä ponnisteluja (poikkeuksia tietenkään lukuunottamatta), ja yhä enemmän ja enemmän ollaan menossa siihen, että ihminen pääsisi asiassa kuin asiassa mahdollisimman helpolla. Liikkumaan lähdetään erikseen, usein autolla, vaikka pienilläkin päivän aktiivisuuden lisäyksillä saataisiin liikettä keholle aivan kuin huomaamatta." Tästä lisää blogissa- linkki biossa. ⭐️ Reipasta sunnuntaita- ihana ilma! #heidionthego #outdoors #active #healthyliving #fitspo #fitspiration #training #moveyourbody #feelgood #mylife #juoksu #run #ski #salomon #newbalance #karitraa #kt #healthiswealth #runspo #womenwhorun #fitfam #motivation 📷 @juoksujalkaa
🔥 Boom 🔥REAL TRAINING w/ @martinaaitolehtiofficial & @nanna.koo 🔥 /// Torstaina pääsin taas testaamaan hieman omia rajojani ja käymään (vaihteeksi) ulkona mukavuusalueelta. Kilpailuviettikin sieltä nosti taas hieman päätään 🙊Monkey bars, köysissä kiipeilyä, nyrkkeilyä, käsillä seisontaa, boxihyppyjä, leukoja... Juttuja, jotka haastavat, mutta joita tulee kehityksen kannalta tehtyä aivan liian vähän. Köysissäkin olisi kiva kiivetä sillai ketterästi ja kevyesti ylös 😄Helposti sitä kuitenkin itsekin hakeutuu ensimmäisenä niiden lajien pariin, joissa on jo valmiiksi hyvä. Kehitys tapahtuu kuitenkin, kun aina silloin tällöin uskaltautuu myös #outofcomfortzone 🔥Tästä tavoite tälle vuodelle- haastavampi, ketteryyttä ja voimaa vaativa treeni viikkoon. Blogissa nyt sulle 2 x 12 minuutin TEHOKAS kotitreeni- linkki biossa! Testattu, toimii 🔥 ⭐️ #monkeybars #monkeybusiness #gym #crossfit #training #traininsane #bodyweight #fitspo #fitspiration #active #heidionthego #justdoit #challenge #motivation #noexcuses #fitgirlvideos #instavideo #workoutvideo 🎥 @endorfiinikoukussa
❄️ Good Morning Friday ❄️ Kauramaito Cappuccino ja hiihtolenkille ennen Nuuksion treenattavia. Vielä en ole tarvinnut edes pitkiksiä hiihtotrikoiden alle! @salomonsuomi tuulenpitävissä trikoissa on nimittäin lämmin vuorikangas ja @zpcompression_fi pitkät sukat lämmittävät vielä polviin asti. Ja vaikka muuten vilukissa olenkin, niin lenkille lähden melko vähissä vaatteissa. Siinähän sitä liikkuessa keho nopeasti lämpenee. Reipasta perjantaita 😘 #goodmorning #cappuccino #zeropointcompression #zp #ski #crosscountry #skiing #hiihto #murtsikka #active #fitspo #fitspiration #mylife #personaltrainer #heidionthego #healthyliving #friyay