Monthly Archives: tammikuu 2018

LIIKKUJAN LONTOO!


 

Joulukuun alussa tein viimeisimmän reissuni Lontooseen. Kahden päivän aikana viiletin ympäri Lontoota etukäteen suunnittelemieni ja mielenkiintoisilta kuulostavien tuntien perässä, joista ajattelin saavani inspiraatiota omaankin ohjaukseen ja tietenkin myös asiakkailleni. Lontoo on monien uusien trendien edelläkävijä ja täällä olen aikoinaan käynyt kouluni, siksikin käyn täällä säännöllisesti haistelemassa uusia tuulia ja hakemassa inspiraatiota.

 

Uusia studioita ilmestyy kuin sieniä sateella ja eteen tulee jo melkein valinnan vaikeus. Miten valita hyvä studio? Studioita ja saleja, kun on lähes yhtä paljon kuin kahviloita ja kampaamoita! Hektisessä metropolissa huomaa, kuinka ihmiset panostavat hyvinvointiin entistä enemmän. Pimeinä aamuntunteinakaan ei tarvitse juosta kaduilla yksin. Trikoissa ja treenitossuissa voi aivan hyvin kulkea missä vain, me like.

 

Parin päivän aikana ehdin testata kolmea eri treenistudiota, joista yksi, Triyoga, olikin jo aiemmilta matkoilta tuttu. Hassua, että olin sattumalta valinnut vielä saman ohjaajan tunnin. Studiot löysin aivan googlaamalla ja arvosteluja lukemalla. Myös nettisivujen ulkonäöllä ja Instagramilla oli vaikutusta juuri näiden valintaan. Tietenkin ohjaus ja tunnin sisältö on se tärkein juttu, mutta ensimmäistä kertaa uusia paikkoja kartoittaessa on näilläkin vaikutusta. The first impression. Yritin myös sovittaa tunnit niin, että siirtymä paikasta toiseen sujuisi näppärästi, studiot, kun levittyivät melko laajalle alueelle. Google mapsin ja aivan paperikartan avulla suunnistin paikasta toiseen.

 

 

TRIYOGA

2nd floor Kingly Court, Soho, London, W1B 5PW

 

Triyoga on tuttu jo vuosien takaa. Studio on keskittynyt enimmäkseen joogaan ja pilatekseen. Tuntien lisäksi studio järjestää myös mielenkiintoisia workshoppeja. Aiemmin olen käynyt mm. käsillä seisonta kurssilla ja erilaisissa joogapainoitteisissa workshopeissa. Näiden kahden päivän aikana ehdin testata yhden jooga- ja pilatestunnit, sekä workshopin, joka osoittautuikin todella hyödylliseksi. Jooga on paljon muutakin, kun toinen toistaan vaikeammat ja akrobaattisemmat asennot. Toki nekin ovat kuvissa näyttäviä ja inspiroivia, mutta tärkeämpää on se, miten lihaksia liikkeessä käytetään.

 

Triyoga- studioita on muutamakin ympäri Lontoota. Itselleni tutuksi tulivat Chelsean ja Sohon studiot. Molemmat ovat kauniita ja valoisia. Molempien yhteydessä on myös terveysbaari, josta saa ostettua tuorepuristettuja mehuja, smootheja, mutta aivan myös kasvisruokaa. Jos testaat Sohon, Kingly Courtin studiota, suosittelen testaamaan alakerran The Detox Kitcheniä. Hyvää kasvisruokaa, niin mukaan kuin paikan päällä.

 

Barrecorella on myynnissä myös brittimerkki Wild Nutritionin vitamiineja. Nämä purkit löytyvät omastakin arsenaalistani. Immune Support ja D- vitamiinit aamulla ja Magnesium sen rauhoittavan vaikutuksen takia illalla. 

 

BARRECORE

Atlantic Court, 77 King’s Road, First Floor, London SW3 4NX

 

Myös testaamani Barrecore-studio sijaitsee Chelseassa, vain muutaman sadan metrin päässä Triyogan studiolta. Tykkään alueesta muutenkin, sillä alue on paljon rauhallisempi kuin ”turistikadut”. Täältä löytyy myös ihania kasvisruokapainoitteisia ravintoloita ja kahviloita, ja siksi tykkään myös yöpyä täällä. Aivan studion vierestä löytyvät myös Sweaty Betty ja Lululemon. Metrolla pääsee kätevästi minne vain, vaikka jalankaan ei ole pitkä matka.

 

Barrea testasin vasta ensimmäistä kertaa ja tykkäsin heti, rakkautta ensi silmäyksellä! Tunti on yhdistelmä pilatesta, balettia ja kehonpainoharjoittelua, palloa, kumpparia ja käsipainoja apuna käyttäen. Tykkäsin paljon ja kävin testaamassa pari erilaista tuntia. Molemmista sain paljon inspiraatioita ja uusia liikeidoita ohjaukseen. Tunnin jälkeen jäin vielä videoimaan liikkeitä, jotta ne iskostuvat varmasti muistiin. Uusia opittuja juttuja kannattaa testailla ja muistutella mieleen vähintään 36 tunnin aikana opitusta, muuten unohdamme asiat ainakin osittain. Näin ainakin itse olen huomannut. Videolta on muutenkin hyvä katsoa omia liikeratoja ja tekniikkaa.

 

 

FRAME 

29 New Inn Yard, London EC2A 3EY

 

Jos Barrecore ylitti odotukset, niin Frame:n vaikutus oli ikävä kyllä päinvastainen. Innolla odotin TRX-tuntia siinä toivossa, että saisin jotain uutta mullistavaa liikepankkiini. Mutta ei, ei yhden yhtä uutta liikettä. TRX:narutkin olivat todella kuluneet ja huonokuntoiset- säätöjä ei ollut edes mahdollista tehdä. Naruja oli vain neljät ja treenaajia kaksitoista. Tila oli muutenkin todella pieni ja kahvakuulien kanssa tehtävät liikkeet jouduttiin tekemään juoksumattojen päällä…

 

Harmi juttu, sillä paikka muuten vaikutti viihtyisältä, vaikka Shoreditchin studiolle oli tosin näin iltasella, yksin pimeitä sivukatuja hieman arvelluttavaa kävellä, ylin kuva. Ehkä seuraavalla reissulla annan tunnille uuden mahdollisuuden, ja testaan vielä jotain toistakin tuntia.

 

Triyogan ja Barrecoren lisäksi suosittelen testaamaan myös Barry’s Bootcampiä– treeniä, jossa vuorottelevat lihaskunto-osiot sekä juoksumatolla tehtävät intervallit. Tämä sopii sinulle, jos kaipaat todella tehokasta, sykettä nostavaa, hikistä treeniä. Toinen suosituksen ansaitseva paikka on Psycle, spinning-studio. Tunnilla käytetään apuvälineinä mm. käsipainoja. Molemmissa paikoissa on myös pienet kahvila/delit, joista saa smootheja. Psycle:sta myös chiavanukasta ja muita raakaruokia.

 

Tälläisiä kiinnostavia juttuja Lontoossa, mutta nyt tässä aamupäivällä on juuri hiihtolenkin pituinen tauko töiden välissä. Lähden siis hiihtämään! Reipasta tiistaita kaikille 🙂 

 

Heidi xoxo

IRTI MAKEANHIMOSTA?


 

Tällä viikolla on omassakin arjessani tapahtunut samaan aikaan vaikka mitä. Tiistaina alkoivat psykologian opinnot, olen tästä aivan fiiliksissäni, keskiviikkona taas starttasi Wonder Woman Shalassa ja eilen vedin bungy pump- sauvatreeniä ja luennoin pienen tietoiskun immuniteetistä ja vitamiineistä Lifeness-tapahtumassa Långvikissa. Paljon siis kaikkea yhdelle viikolle perustöiden lisäksi. Jotta arki sujuisi mahdollisimman jouhevasti, suunnittelen päivän aterioita etukäteen. Tämän tärkeys korostui tällä viikolla entisestään.

 

Jo välipala-postauksessa korostin välipalojen merkitystä, ja haluan korostaa sitä edelleen, samoin kuin ennaltasuunnittelua. Ilman aterioiden etukäteisvalmistelua ja suunnittelua, sekä eväitä, olisivat ateriavälit venyneet viikolla armottoman pitkiksi. Kuinka helppoa olisi kaupassa hakeutua nälkäisenä terveellisempien valintojen sijaan karkkihyllylle hakemaan pikaenergiaa?

 

Kuulen usein sanottavan, ettei ole aikaa, en ehdi, osaa tai se nyt on vain niin hankalaa- vaikka samaan hengenvetoon halutaan kuitenkin muutosta ja tuloksia. Mutta, jos aina tekee niin kuin on aina tehnyt, tulee saamaan sitä, mitä on aina saanut. On oltava valmis hyppäämään uuteen ja muuttamaan omia toimintamalleja. Tämän pitää kuitenkin lähteä henkilöstä itsestään. Ei auta, vaikka kuinka olisi parhaat trainerit, ravitsemusohjaajat, reseptit tai vaikka valmiiksi eteen kannetut ruuat, jos ei itse ole valmis muutokseen. Muutoksen on aina lähdettävä itsestä. Itse hoksattava, miksi. Samassa veneessä olen joskus ollut itsekin, siksi tiedän, mistä puhun.

 

Lifeness hyvinvointiviikonloppu starttasi Bungy Pump- vastussauvatreeneillä. Supertehokas treeni, jota teilläkin on varmasti mahdollisuus päästä testaamaan tässä kevään aikana. Treenin jälkeen lounasta- lehtikaalilohta, sitruunaista perunamuussia ja kasviksia. Kunnon ruokaa! 

 

Eilen Lånvikissa ystävä/kollegani Leeni Viio luennoi makeanhimosta. Mielenkiintoinen luento ja pystyin samaistumaan itsekin moneen kohtaan. Entisenä sokerihiirenä, kun tiedän, millaista on, kun makeaa tekee mieli lähes joka aterian jälkeen ja viikoloppuisin vielä vähän enemmän. Annoskoon ei tarvitse olla iso, mutta kuitenkin. Moni voi ajatella, että eihän noin pienellä määrällä ole väliä, mutta itseäni se häiritsi. Ylipäätään jo ajatus addiktiosta. Sokerille, kun antaa pikkusormen, vie se helposti koko käden. Yksi suklaapala onkin pian kaksi palaa, määrät kasvavat huomaamatta ja siitä tulee tapa. Iltapäiväkahvien kanssa on saatava se herkku. Mitä enemmän tai useammin sokeria syö, sitä enemmän sitä tekee myös mieli. Moni varmasti huomasi tämän joulun jälkeen? Sokeri onkin kuin huume, jopa vieroitusoireineen.

 

Luennon jälkeen juttelimme lisää aiheesta ja yhden osallistujan kysyessä, miten sitten oikein pääsit makeanhimosta?, jouduin itsekin miettimään hetken, kunnes tajusin, että aloin yksinkertaisesti syödä ”oikeaa” ruokaa. ”Oikea ruoka” voi kertoa kaikille erilaisia asioita, mutta minulle se tarkoitti sitä, että pelkkien kevyiden lounassalaattien, puurojen ja mahdollisimman energiatiheydeltään kevyiden ja rasvattomien ruokien lisäksi, tai sijaan, aloin syödä myös ihan peruskotiruokaa.

 

Olin jo pienestä pitäen tottunut terveellisiin elämäntapoihin ja ruokavalioni on aina ollut perusterveellinen, mutta jossain nuoruuden itsekriittisyyden hetkillä karsin ruokavaliostani lähes kaiken, jotta ruokavalio olisi mahdollisimman ”kevyt”.  Tuolloin, kun vallitsi vielä käsitys, että rasva on paha, kun taas sokerista ja sen haitoista ei puhuttu mitään. Välttelin siis esimerkiksi avocadoa, mutta karkkia saattoi mennä päivittäin. Karkkien syöntiä oli helppo puolustella myös sillä, etten ollut ylipainoinen tai lähelläkään sitä. Kyllähän tuolla liikunnalla saa syödä mitä vain. Helposti tehdään ulkonäön perusteella johtopäätöksiä, vaikka sokerilla on muitakin terveydellisiä haittoja kuin vain ylipaino! Itse huomasin sen vaikutuksen ihon kunnossa ja vatsavaivoina. Sokeri myös ylläpitää/ruokkii kehon tulehdustilaa, heikentää vastustuskykyä, heiluttaa hormonitasapainoa ja vaikuttaa jopa unen laatuun, näin muutaman mainitakseni. Huono ja liian vähäinen uni sekä stressi, taas saattavat tuovat mielitekoja, jolloin omena ei korvaa karkkia tai mikä ikinä se makeankohde sitten onkaan. Yhdelle karkki, toiselle pulla, kolmannelle ehkä jäätelö.

 

Sokeri saattaa myös aiheuttaa krapulan kaltaisia oireita, niin fyysistä kuin henkistäkin pahaa oloa. Pussin viimeisetkin karkit on syötävä, vaikkei niitä tekisi enää edes mieli. Liiallisesta herkuttelusta saattaa tulla morkkis, ja huonoa itsekuria ruoskitaan ehkä yltiöpäisellä liikunnalla tai ”kevyellä” syömisellä. Tämä johtaa helposti kierteeseen, jossa maanantaista perjantaihin kituutetaan miinuskaloreilla, kunnes viikonloppuna otetaan taas kaikki kiinni. Jos viikonloppuun kuuluu vielä alkoholi, tekee makeaa todennäköisesti vielä enemmän mieli. Ja sama toistuu viikosta toiseen. Aina maanantaina alkaa uusi elämä. Tämän olen nimittäin huomannut hyvin yleiseksi toimintamalliksi etenkin naisten keskuudessa. Herkuttelu saattaa toimia lohdutuksena, niin iloihin kuin suruihin. Kuulostaako yhtään tutulta?

 

Lohduttavaa on kuitenkin se, että makeanhimosta on mahdollista päästä irti. Itse esimerkiksi olen nykyään kaikkiruokainen enkä kiellä itseltäni herkutteluakaan. Olen huomannut, että jos itseltäni jotain täysin kiellän, tekee sitä vain enemmän mieli. Siksi minulle sopii kohtuudella kaikkia- ajattelutapa. Makeasta irti pääsemisen myötä vievät nykyään hedelmätkin makeanhimon ja osaan paremmin kuulostella, että onko makean mieliteko nyt kuitenkin oikea nälkä? Ystäväni naureskeli viikko sitten naurettavan pientä yhden euron leffakarkkipussiani, mutta olen kokemuksen kautta huomannut, että tämä on juuri se koko, joka vie makeanhimoni ilman äklö oloa. Ei siis kannata hamstrata herkkuja kaappeihin vieraiden varalle, tai ostaa isompaa karkkipussia kuin mitä on sillä hetkellä valmis syömään.

 

 

Kuvittelin, että olisin pitkän Långvik-päivän jälkeen aivan väsynyt, mutta mitä vielä, olin täynnä energiaa! Olen huomannut, että minulle paras tapa laskeutua työpäivän jälkeen, on lähteä raittiiseen ilmaan reippailemaan, joko kävelylle tai juoksemaan. Ja ehdottomasti musiikkia kuunnellen. Fiiliksellä menen, eilen juoksin reilut kuusi kilometriä. Illalla parasta oli leffailta ja Kolmen Kaverin jäätelö. Lakritsi <3 

 

En usko dieetteihin, joilla useimmiten on alku ja loppu, vaan arjen valintoihin, niihin pieniinkin, joilla usein ei uskota olevan vaikutusta. KOSKA ne eivät tunnu radikaaleilta, haastavilta ja jopa saavuttamattomilta, ei niitä osata arvostaa. En halua lokeroida ruoka-aineita myöskään hyviksiin ja pahiksiin, mutta on hyvä tiedostaa, että toisia ruokia on hyvä syödä vähemmän ja toisia taas enemmän. Se suklaapalakin maistuu paljon paremmalta, kun sitä syö harvemmin. Kasviksia taas oikein kaipaan joka aterialle.

 

Ruokatrendejä tulee ja menee, ja siksi olisi hyvä löytää itselle toimivin tapa. Olemme yksilöitä ja se, mikä toimii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle. Yhdellähän voi makeanhimon sijaan olla suolaisen himo. Toiselle toimii totaalikieltäytyminen ja toinen taas osaa pysyä kohtuudessa.

 

Lunchbox- arvonta on suoritettu ja onnetar suosi Jaanaa! Voittajalle lähetetty sähköpostia 🙂 Kiitos kaikille ja pysykäähän kuulolla, ensi viikolle tiedossa toinen kiva arvonta. Nyt äänestämään pienen lenkin kautta. Mukavaa sunnuntaita sinulle <3

 

Heidi xoxo

1 2 3 7

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Formentera 💙 .
.
Sanattomaksi vetää- on tämä niin uskomattoman kaunis saari, vain parinkymmenen minuutin lauttamatkan päässä Ibizalta. Meri, aurinko ja jotenkin maagiset energiat ja vibat 💙
Eilen lähdin heti hotellille saavuttua rantaan kävelylle. Kolme tuntia vaan kävelin, hengitin raitista meri-ilmaa ja ihailin maisemia 🌊 Illan pimetessä sain laittaa reippaasti töppöstä toisen eteen, että ehdin ennen pimeää takaisin hotellille. Kuva napattu vain hetkeä ennen 🌘
.
.
Juuri nyt olen lähdössä aamulenkille ja venyttelemään rantaan. Iltapäivällä alkaa retriitti 🧘🏻‍♀️ Kiva päivä tulossa tänäänkin. Aurinkoa sinnekin 😘
.
.
#formentera #formenteralovers #worldtraveler #morningrun #beautifuldestinations #sunrise_and_sunsets #runnergirl #explorer
✨ Virallinen #venyttelyhaaste loppui tänään, mutta päivittäisiä venyttelyjä en todellakaan aio jättää tähän. Hyvä rytmi jäi päälle, venytellä voi missä vain (vaikka sängyssä!) ja edessä on vielä viikon #yogaretreat 🧘🏻‍♀️☀️ .
.
Mielelläni kuulisin myös teidän venyttelyhaaste- kuulumisia! Miten meni? Tuliko siitä kenties uusi rutiini? Mitä tuntemuksia on kehossa? Venyttelyvideota on ainakin tallennettu ennätysmäärä ja viestejä sain DM:kin kautta niin mukavasti, että videoita on tulossa varmasti vielä lisää. Teidän kommenttien ja vuorovaikutuksen ansiosta inspiroidun itsekin ja tiedän, mitä siellä ruudun toisella puolella kaivataan- iso kiitos siis teille ✨❤️
.
.
Blogissa juuri nyt fiiliksiä Oulun & Rovaniemen Kari Traa Urban Training- kiertueen ”Kulisseista”. Mitä kaikkea muuta siellä tapahtuikaan kuin itse treenit ✨ .
.
#yogaeverywhere #stretching #inbed #feelgood #heidionthego #blog #activeliving #inspiration #hotelroom 📷 @lauraenroth
This morning ❤️ Picnic breakfast with a view.
. .
Huh, että olikin hektinen päivä, tai oikeastaan jo pari viimeistä viikkoa. Meinasi jo illan kuulatunnilla mennä aivan sanat sekaisin 🙈🙊😅
.
Kivoja juttujahan tässä on meneillään montakin, mutta kyllä huominen vapaapäivä on jo oikeinkin tervetullut. Ja mikä parasta, suuntaan aamulla viikoksi Formenteralle ja Ibizalle aurinkoon ☀️🧘🏻‍♀️ Työmatka se on sekin, mutta niin odotettu- ihanaa! Yksi #dreamcometrue Nyt nukkumaan, aikainen herätys 😘
.
.
#breakfastgoals #spoton #picnic #officeview #retkipaikka #nature_perfection #oatmeal #beautifulview #seaview #luontokuva
Tuesday- and it means Nuuksio Day 🌲 It might not be as sunny as a month ago, but the beauty of the nature is always stunning. No matter which season it is 🍂🍄🍁⛄️🌱🌿🌸
.
.
Ihana päästä tänään metsään ja poluille. Ei omalle lenkille, mutta treenattavia juoksuttamaan ✨❤️ .
.
#nuuksio #nationalpark #amazing_shots #nature_lovers #thisisfinland #trailrunning #trail #runnergirl #timetoplay #zpcompression 📷 @endorphinist
Taisin tuoda Rovaniemeltä sateet mukana 🌧 Vettä tulee kuin asiaa. Onneksi on hyvät varusteet- sadetakki ja alla merinovillaa (kuvassa @karitraa merinopaidan hiha). Merinovilla pitää kehon lämpimänä kylmällä ilmalla ja lämpimällä taas sopivan viileänä ⭐️
.
.
Ei ole huono tämäkään aamupala. Tulin treenattavien välissä @greenhippocafe aamupalalle ja sadetta pitämään. Silloin, kun en ehdi töiden välissä kotiin syömään, otan joko eväät mukaan tai suosin Helsingin ihania kahviloita, joista saa terveellistä ja ravitsevaa syötävää 💚
.
.
Vaikka ilma onkin harmaa, pidetäänhän mieli iloisena ✨😘 Kivaa viikkoa just sulle! .
.
#breakfastgoals #newweek #positivevibes #merinowool #attitude #foodshare #healthyliving #eatwell #inspiration
Huh, rankka viikonloppu takana, mutta onpa vain huikea fiilis ✨ ISO kiitos Seinäjoki, Oulu & Rovaniemi #kturbantraining ✨⭐️😘 Vesisateesta huolimatta kaikki tsemppasivat NIIN hyvin! Asenne on just se, mikä ratkaisee 🤜⭐️🤛 #yourock Huikeita mimmejä ja mahtavaa naisenergiaa! .
.
Tämän vuoden @karitraa Urban Training- tapahtumat on nyt tältä osin taputeltu, me Lauran @lauraenroth ja koko Kari Traa crew:n kanssa kiitetään ja kumarretaan ❤️🙏🏼 On ollut kyllä niin hauska kiertue.
.
.
#fitspiration #trainingmotivation #trainingday #activeliving #strongertwogether #healthiswealth #fitandfun #inspiration 📷 @endorfiinikoukussa
Breakfast perfection @arctic_light_hotel ✨⭐️
.
.
Oi, että. Tämä on niin maailman paras hotelliaamiainen- enkä liioittele ollenkaan! ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ Kyllä jaksaa taas kohta vetää  @karitraa #kturbantraining Rovaniemellä. Ei haittaa, vaikka sataa 🌧 #wearenotmadeofsugar .
.
#breakfastgoals #brunch #delicious #eatwell #foodshare #foodporn #favoritemealoftheday #healthylifestyle
Uusi ihana päivä- tänään Oulussa ja valmiina starttaamaan päivän KT Urban Training ✌️ Blogissa fiiliksiä Seinäjoelta- linkki biossa.
.
.
Käväisin pienellä aamukävelyllä ja hotellin salilla venyttelemässä ennen aamiaista. Mukava startti päivään 🤩 Tässä muuten istuskelen treenin viimeisellä pisteellä- tunnistatkos paikan? .
.
Taas on muuten tullut todistetuksi, kuinka lenkkeillen tutustuu uusiin paikkoihin niin paljon paremmin. Ja löytää sellaisiakin, minne ei välttämättä muuten tulisi mentyä. Paljon olen matkustellut, mutta kotimaanmatkailu on kyllä jäänyt vähälle. Ensimmäistä kertaa nimittäin Oulussa(kin). .
.
#goodmorning #expandyourplayground #kturbantraining #oulu #activeliving #fitspiration #heidionthego #blog #runnergirl @karitraa
All smiles- first run since beginning of August. And it didn’t even felt hard 😎🏃🏻‍♀️☀️
.
.
Ai, että kyllä hymyilyttää näin hyvän aamulenkin jälkeen. Yli kuukauden tauon jälkeen uskaltauduin eilen vihdoin kevyelle juoksulenkille. ”Pirunmoinen” lenkki, 6.66km 👹 Juoksu kulki kuin taukoa ei olisi koskaan ollutkaan! .
.
Tällä lenkillä testissä Gloryfyn Gi8 Panto Trettmann 😎 Toimii ✌️ Kiitos @bongecompany & @gloryfy .
.
#runnergirl #endorphins #runnersofinstagram #morningglory #runspo #fitspiration #runforfun #iloverunning