Eilinen sadepäivä (välillä näytti, että sataa jopa lunta!) oli mitä parhain aloittamaan päivä Pop Up Ilo:ssa online-hyvinvointipalvelu Yogoben lanseeraustilaisuudessa Makkaratalossa. Yogobe on siis ruotsalainen hyvinvointipalvelu, jonka ansiosta on nyt mahdollista joogata myös suomeksi suomalaisten huippuohjaajien opastuksella omassa olohuoneessa, lomalla hotellihuoneessa tai jopa uima-altaalla, kunhan vain nettiyhteys toimii- milloin vain, missä vain. Joogatreenejä on aina viidestä minuutista 90 minuuttiin, jonka joogaaja voi hyvin sovittaa omaan aikatauluunsa sopivaksi. Viisi minuuttia joogailua löytyy varmasti jokaisen kalenterista? Jo 5-15 minuuttia päivässä on parempi kuin ei mitään, ja joogamaton voi levittää minne vain.

Lanseeraustilaisuudessa saimme mahdollisuuden testata viisi erilaista joogaharjoitusta viiden erinomaisen suomalaisen joogaohjaajan opastuksella. Timo Kurvin acrojooga tulikin tutuksi jo muutama viikko sitten (eilen testattiin Iyengarjoogaa), mutta myös muut ohjaajat olivat nimeltä tuttuja. Kotijoogaa yritän lisätä omaankin ohjelmaan, sillä joka joogatunnin jälkeen olo kehossa on ihanan vetreä ja taipuisa. Yogoben sivustolla onkin nyt hyvä mahdollisuus testata kolmen päivän ajan joogatunteja ilmaiseksi. Loistava mahdollisuus siis myös niille, jotka asuvat pienemmillä paikkakunnilla! Suosittelen! 

Joogailun jälkeen nautittiin ”kakku-aamupalaa”; raakakakkua, marjoja, hedelmiä, vihersmoothieta, raakagranolaa, ja olipa tarjolla vielä luonnonjogurttia sekä kahvia ja teetä. Samalla vaihdettiin kuulumisia tuttujen kanssa. Ei hassumpi aamu aloittaa työpäivä 🙂 

Rainy day ( it actually looked like if it was snowing at one point…) was just a perfect way to start my day. Yogobe is a swedish wellness service, which provides now yoga online, when ever, where ever! In your living room, holiday, by the pool… where ever you have internet access. I think, that it’s a great especially for those, who lives in smaller towns. You can also choose the sessions from five up to 90 mins, what suits best for your own schedule.

After the yoga we had a ”cake breakfast” 🙂 Not a bad way to start my work day at all 🙂