Good Morning Smoothie ja Viikon Vinkki

by | Jan 11, 2015 | Aamupala, Hyvinvointi, Luokittelematon, Resepti, Ruokavalio, Smoothie, Uncategorized | 0 comments

image DSC_5093

Oikein hyvää huomenta! Olipa ihana herätä, kun yön aikana oli satanut oikein kunnolla lunta. Ihanan valkoinen maa. Aamupäivän juoksutreffit pitäisi ehkä sittenkin vaihtaa hiihtotreffeihin 🙂 Toivotaan, että lumi vielä pysyisi maassa.

Arkiaamuisin aloitan päiväni usein tuorepuurolla tai chiapuddingilla, sillä ne ovat helppo valmistaa jo edellisenä iltana. Kiireisinä aamuina säästyy hyvin aikaa, kun aamupala on jo jääkaapissa valmiina odottamassa. Viikonloppuisin onkin sitten eri juttu, kun voi rauhassa tehdä aamupalan, vaikka pidemmänkin kaavan kautta. Silloin maistuvat mm. omeletit, smoothiet ja banaanipannarit.

Eilen ennen joogatuntia teki mieli täyttävää, mutta helposti sulavaa smoothieta; marjoja, banaania, pinaattia. Proteiinia hampusta ja chiasta, samoin kuin hyviä rasvahappoja ja kuituja. Taateli taas tuo smoothieen sopivasti luonnollista makeutta, varsinkin jos joulun jälkeen jäi vielä sokerihammasta kolottamaan. Erinomainen valinta myös, jos kärsit vielä joulun jälkeisestä turvotuksesta. Samantyylisiä smootheja olen tehnyt aiemminkin, mutta nyt lisänä ovat kaurahiutaleet. Reseptiä ylös kirjoitellessani, tästä tulikin mieleeni yhdistelmä tuorepuurosta/chiapuddingista ja smoothiesta- kaikki suosikkini siis samassa lasissa 🙂 Tämä on tosin valmis syötäväksi heti!

Good Morning Smoothie

1 Banaani

kourallinen baby Pinaattia

3-4 dl Marjoja (laitoin mustikoita ja vadelmia)

2 rkl gluteenittomia Kaurahiutaleita

1 rkl Chian siemeniä

1 rkl Hamppuproteiinia

1 Medjool Taateli

3 dl Mantelimaitoa

+ vettä tarvittaessa ohennukseen

Aja sileäksi smoothieksi ja nauti aamu-tai välipalaksi. Tästä riittää iso lasillinen kahdelle.

DSC_5107

Ja palataanpa vielä torstain vinkkeihin…

Vinkki 1: Lisää kasviksia ja marjoja ruokavalioon!

Kasviksia ja marjoja voit lisätä lähes mihin vain ja joka aterialle- ja kuten jo aiemmin mainitsin, hyvänä esimerkkinä toimivat juuri smoothiet. Blenderiin voit laittaa lähes mitä vain ja se säilyy jääkaapissa noin 2-3 päivää. Smoothien voit valmistaa jo edellisenä iltana valmiiksi ja se onkin kätevä ottaa lasipullossa, vaikka työpaikalle mukaan. Olen huomannut, että etenkin monet miehet ovat nihkeitä syömään salaatteja, mutta jostain syystä “salaatti lasissa”, ruuan lisukkeena maistuu paremmin. “Salaatti lasissa” voi itse asiassa olla paljon monipuolisempi kuin lautasella. Varsinkin, jos perussalaatti koostuu vain salaatinlehdestä, kurkusta ja tomaatista.

Jos muutokset ovat liian isoja ja radikaaleja aiempaan elämäntyyliin, on alun inspiraation jälkeen matalampi kynnys heittää hanskat tiskiin ja pikku hiljaa palata vanhaan. On laskettu, että 5 viikkoa on keskimääräinen aika, jonka ihminen jaksaa noudattaa tiukkaa dieettiä. Siksi olisikin dieettien sijaan tärkeämpää löytää juuri itselle sopiva ruokavalio, jota voi jatkaa läpi elämän! Ihan kunnon ruokaa ja kaikkea kohtuudella. Ole avoin ja ennakkoluuloton uusille raaka-aineille, ja rohkeasti kokeile uusia reseptejä. Uskalla tulla ulos mukavuusalueelta siellä keittiössäkin.

Painonpudotuksessa kysy itseltäsi miksi haluat pudottaa painoa ja mitä olet valmis tekemään sen eteen. Aseta itsellesi tavoitteet, jotka ovat toteutettavissa (SMART goals). Askel askeleelta luot pohjaa terveellisemmille elämäntavoille, huomaat kuinka energiatasosi ja olosi paranevat, ja pian teet jo terveellisempiä valintoja kuin luonnostaan. Tavat ja tottumukset eivät ole tulleet yhdessä yössä, ja siksi ei ole realistista odottaa, että elämäntapamuutoksetkaan tapahtuvat yhdessä yössä sormia napsauttamalla. Muutoksia vanhaan kuitenkin tarvitaan, jos halutaan tuloksia. Tavoitteet motivoivat, mutta muista myös nauttia matkasta ja jo saavutetuista tuloksista. Ehkä ensi vuonna tähän aikaan uusista terveellisemmistä kokeiluista on juurtunut tapoja, joista et enää halua luopua 🙂 Pieni herkuttelukaan ei haittaa, kunhan perustukset ovat kunnossa 🙂

Wellness is a journey- not a destination

Heidi xx

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *