Olen liikkunut aina, tai ainakin niin kauan kuin muistan. Jo pienestä pitäen vanhempani tutustuttivat siskoni ja minut erilaisiin lajeihin. Oli jumppaa, hiihtoa, suunnistusta, yleisurheilua, salibandyä ja vaikka sun mitä, mutta jo hyvin varhaisessa iässä huomasin olevani enemmän kestävyyslajien perään. Tein niitä lajeja, joista tykkäsin ja tietenkin ilman pakottamista. Koskaan ei ollut pakko kilpailla, vaan tein sen omasta tahdosta. Harrastusten jälkeen ei suinkaan pelattu videopelejä, vaan jatkettiin pihapelien pariin. Liikkuminen oli luonnollista. Jo lapsuudesta juontaa siis rakkauteni liikkumiseen, etenkin juoksuun ja hiihtoon. Olenkin äärimmäisen kiitollinen vanhemmilleni liikunnallisesta lapsuudesta ja lukuisista kuskauksista hiihtokisojen perässä ympäri Suomea- ja samaa liikunnallista elämäntapaa haluan opettaa myös omille lapsilleni. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa… Mutta kaikille liikunta ei välttämättä olekaan itsestäänselvyys ja elämäntapa. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä lähteä liikkeelle!
Miksi liikkua?
Säännöllisellä liikunnalla on paljon positiivisia terveyttä edistäviä vaikutuksia: mm. sen avulla pystytään ehkäisemään useita sairauksia (esim. 2 tyypin diabetes), stressinsietokyky kasvaa, unen laatu paranee, energiatasot nousevat, mieliala kohentuu ja painokin pysyy helpommin kurissa. Hyvä kunto auttaa jaksamaan myös ihan arkisissakin asioissa. Eikä tule unohtaa hyötyliikunta! Tunnin salitreenillä ei juurikaan saada tuloksia, jos päivän muu aktiivisuus on nollassa. Pyöräile tai kävele kauppaan, hyppää bussista pari pysäkkiä aiemmin, ota portaat hissin sijaan jne. Ja, jos vain mahdollista, niin hyödynnä työmatkat lenkkeillen tai pyöräillen. Jos työpäivän jälkeen ei enää halua lähteä kuntokeskuksiin, voi tehokkaan lihaskuntotreenin tehdä kotonakin. Liikkumisen muotoja on monia.
Usein teenkin pienemmät kauppareissut kävellen ja samalla saatan tehdä pienen lenkin kierrätyskeskuksen kautta, jonne vien tölkit ja lasipurkit. Mökillä eivät myöskään pihahommat lopu, ja hassua kyllä, pihatöissä pääsee vähän samanlaiseen “omaan maailmaan” kuin juoksussakin- aktiivista meditaatiota. Hyvää liikuntaa ovat siis myös ihan arkiset kotityötkin.
Mutta, miten aloittaa liikkuminen jos viimeiset vuodet ovat vierähtäneet vähemmän aktiivisesti? Kaikille liikunta ei välttämättä ole itsestään selvyys ja elämäntapa.
– Aloita rauhallisesti. Pitkän tauon jälkeen motivoituminen vain liikkeelle lähtöön saattaa monelle olla kynnyskysymys. Liikkeelle lähtöä siirretään mitä kummallisimmilla tekosyillä; “maanantaina sitten…on niin huono ilma… trikoot ovat pesussa…” jne. Mutta harvemmiten kukaan on liikkeelle lähdön jälkeen harmitellut, että lähti. Ensimmäinen kerta saattaa tuntua raskaalta ja lihakset kipeytyä, mutta jokaisen kerran jälkeen helpottaa ja huomaat, kuinka olotila kohenee liikkumisen jälkeen.
– Maltti ja kärsivällisyys ovat valttia. Usein liikkeelle lähdetään motivaation puuskissa sata lasissa, eikä aikaakaan, kun liian radikaaleista muutoksista johtuen kroppa ja pää eivät tahdokaan pysyä mukana. Pikku hiljaa väsähtämisen myötä myös motivaatio lopahtaa, eikä aikaakaan, kun vanhat tottumukset palaavat arkeen. Jos liikkeelle lähdetään nollasta, olisikin hyvä aloittaa liikkuminen ihan peruskunnon kasvattamisella, eli matalalla sykkeellä tehtyjä aerobisia treenejä, johon voidaan yhdistää myös lihaskuntoa ja kehonhuoltoa. Jos tavoitteena on juokseminen, voit pikku hiljaa siirtyä juoksu/kävelyyn, esimerkiksi 3 minuuttia kävelyä ja 2 minuuttia juoksua. Kunnon kasvaessa voit kasvattaa juoksuosuutta. Kovatehoiset intervallitreenit tulevat ohjelmaan vasta sitten, kun on luotu vankka pohja peruskunnolle.
-Monipuolisuus! Mitä monipuolisempaa liikkuminen on, sen parempi. Harmi, että jo lapset/nuoret joutuvat hyvin aikaisessa vaiheessa valitsemaan oman lajinsa, vaikka monet lajit yhdessä tukisivat toisiaan. Esimerkiksi juoksu vaatii myös lihaskuntotreeniä ja kehonhuoltoa. Oman kokemuksen kautta olen huomannut, että oman kehon paino, TRX-narut ja kahvakuula toimivat parhaiten, mutta silloin tällöin tykkään käydä myös salilla treenaamassa vapailla painoilla. Vaihtelu myös motivoi! Ole avoin ja testaa rohkeasti uusia lajeja.
– Aseta realistiset tavoitteet ilman paineita. Tee sitä, mikä on kivaa ja kuuntele kehoa- liiku fiiliksen mukaan, jotta motivaatio pysyy ylhäällä jatkossakin. Kävelylenkit raittiissa ilmassa ystävän kanssa sujuvat jutellessa ihan huomaamatta. Kaikkien ei todellakaan tarvitse asettaa tavoitteita maratoneille!
Työmatkat sujuvat pyörällä silloin, kun ei tarvitse raahata kuulia mukana. TRX-narut kulkevat kätevästi ja kevyesti repussa 🙂
Nyt kiinnostaakin, millaisia liikkujia siellä ruudun toisella puolella on? Onko liikkuminen sinulle osa arkea ja kuinka tärkeänä sitä pidät?
Heidi xx
Huomentapäivää ja kivaa sunnuntaita 🙂
Mä en ollut lapsena mitenkään aktiivinen liikkuja, vaan aikani kului hevosten parissa. Se toki oli kokonaisvaltaista liikuntaa, kun matkat kuljettiin pyörällä ja perillä odotti lapio ja kasat 😉
Pikkusiskoni kävi juoksukisoissa mutta lopulta hevoset voittivat ja kisat jäivät. Itse en ole kilpailuhenkinen ja olen huomannut saman eron myös omissa lapsissani. Toinen on huomattavasti kilpailuhenkisempi ja hänellä on suurempi tarve liikkua.
Löysin varsinaisen kipinän liikuntaan (tykkäsin kyllä koulun liikuntatunneista ja kävin lukioikäisenä jumpissa) kun ystäväni pyysi aikoinaan mukaan kokeilemaan zumbaa. Jäin koukkuun ja kokeilin muitakin tunteja. Siitä se lähti ja huomasin, että pystyn sittenkin piiskaamaan itseäni kovempiin suorituksiin enkä ole vain “mukavuusalueella” treenaaja 🙂 Liikuntakipinän myötä tuli myös kiinnostus terveellisempään ruokavalioon.
Tulipas pitkä kommentti… Tiivistetysti: nykyään meillä on melkein joka ilta jonkun treenit. Lasten ei ole todellakaan pakko kilpailla mutta tähän asti kumpikin on halunnut osallistua 🙂 Harrastusten kautta on saanut uusia ystäviä niin lapset kuin aikuisetkin.
Moikka Sanna,
Kokonaisvaltaista liikuntaa todellakin saa hevostenkin kanssa! Eikä sillä liikuntamuodolla ole väliä kunhan liikkuu. Nykyään joutuu tekemään ehkä enemmän “töitä” lasten harrastusten suhteen, sillä välimatkat harrastuksiin (ainakin täällä Helsingissä) ovat melko pitkiä. Vaatii vanhemmiltakin panostusta, mutta se todellakin palkitaan!
Kilpailuhenkisyys on todella yksilöllistä ja harmi, että niin monessa lajissa halutaan kilpailua. Silloin ne -ei niin kilpailuhenkiset- tipahtavat kyydistä. Esimerkiksi tyttären voimisteluharrastus oli, joko kuperkeikkaa ja karhukävelyä tai kolmen tunnin kilparyhmätreenit. Liian totinen meininki saattaa tappaa innostuksen koko lajiin.
Varmasti sullakin liikunnallisuus kuitenkin juontaa lapsuudesta ja kynnys uusiin lajeihin tutustumiseen on ollut helpompaa. Liikunnallisuus ja kiinnostus terveelliseen ruokavalioon kulkevat yllensä myös käsikädessä 🙂
Oikein reipasta vappuviikkoa!
Terkuin Heidi
Minä olen myös liikkunut aina, ja juokseminen on rakkain harrastus. Lapsien myötä myös oma hyötyliikunta ja ulkoilu on lisääntynyt. On oikeasti niin surullista, miten moni lapsi käyttää aivan liian suuren osan ajasta kännykkä tms pelejä pelaillen.
Moikka Laura,
Se on muuten totta, että lasten myötä tulee taas tehtyä enemmän hyötyliikuntaa ihan huomaamatta. Asioita ei myöskään voi siirtää huomiselle 🙂
Juuri lisääntyneiden videopelien takia olisi hyvä kannustaa lapsia liikunnan pariin, jonka parista usein löytyvät samanhenkiset ystävätkin. Kiitos kun kävit kommentoimassa 🙂
Terkuin Heidi
Lapsena minua ja sisaruksia on viety paljon harrastuksiin ja olenkin vanhemmilleni kiitollinen siitä, että saimme vapaasti kokeilla useampia lajeja. Lopulta pesäpallo vei voiton ja harrastinkin sitä nuorempana useamman vuoden. Yläasteen jälkeen harrastus jäi ja liikkumisesta tuli omatoisempaa, juoksua, ryhmäliikuntatunteja, kuntosalia…Nyt noin neljän vuoden ajan olen juossut aktiivisesti ja sain miehenikin innostumaan lajista. Käymme yhdessä juoksemassa noin neljä kertaa viikossa ja pari kertaa vuodessa jossain juoksutapahtumassa “testaamassa kuntoa”. Lenkkeily on mukavaa yhteistä aikaa, vaihdamme kuulumisia, välillä lenkillä saamme myös syvällisempiä keskusteluja aikaan. Lenkille tulee lähdettyä, vaikka ei aina tekisi mielikään, mutta toinen sitten tsemppaa tälläisinä päivinä. Lenkkeilyn lisäksi teen lihaskuntoa kotona, käyn silloin tällöin kuntosalilla, ryhmäliikuntatunneilla tai joogassa ja pyöräilen työmatkoja.
Kiitos inspiroivasta blogista!
Moikka Marianne,
Lapsuudesta opittu liikunnallisuus tosiaan jää monelle elämäntavaksi, vaikka sen muodot saattavatkin elämän aikana muuttua. Ihanaa, että olette löytäneet miehesi kanssa yhteisen harrastuksen 🙂 Juoksu on niin kivaa ja helppo sovittaa omaan aikatauluun. Lihaskuntotreeni ja jooga ovatkin hyvää vastapainoa juoksulle- ja monipuolisuus ennen kaikkea! Mihin tapahtumiin olette tänä vuonna menossa? Kenties HCR:lle? L
Terkuin Heidi