Silloin, kun aurinko paistaa, on nauttittava jokaisesta säteestä ja hetkestä, jonka vain voi viettää ulkona. Tänään aamupalalla riisikakkua vuohenjuustolla, avocadolla ja mansikoilla <3 Suomen kesä ei ainakaan vielä ole näyttänyt niitä parhaimpia puoliaan,...
Blogi
HeidiOnTheGoHeidiOnTheGo

Bunkkerista metsään…
Piiiiitkän vuosien tauon jälkeen innostuin perjantai-iltana lähtemään miehen mukana golfviheriöille. Viimeisestä kerrasta taisikin olla jo viitisen vuotta! Ranskassa kiersimme kenttiä silloin tällöin viikonloppusin ja Englannissa asuimme jopa golfkentän vieressä....

Miksi liikkua ja miten lähteä liikkeelle?
Olen liikkunut aina, tai ainakin niin kauan kuin muistan. Jo pienestä pitäen vanhempani tutustuttivat siskoni ja minut erilaisiin lajeihin. Oli jumppaa, hiihtoa, suunnistusta, yleisurheilua, salibandyä ja vaikka sun mitä, mutta jo hyvin varhaisessa iässä huomasin...

Aktiivinen Arki
Tiesitkö, että samaan aikaan kun suomalaisten liikunnan harrastaminen vapaa-ajalla on lisääntynyt, on arjen fyysinen aktiivisuus laskenut. Tutkimuksen mukaan jopa 76% valveillaoloajasta kuluu maaten, istuen tai seisten! Monella perheellisellä saattaa olla...

Hyötyliikuntaa, Koulutusta ja Ruokarytmejä
Hyötyliikuntaa! Hyppää työmatkalla julkisista muutamaa pysäkkiä aiemmin, ellet sitten satu olemaan niin onnekas, että työmatka taittuu lenkkeillen. Reipas aloitus päivälle, raitista ilmaa ja samalla voit nauttia kauniista maisemista 🙂 Aina treenin ei tarvitse olla...

Long time no seen, motivaatiopulaa?
Nyt on viime aikoina ollut blogi reseptejä ja ruokajuttuja pullollaan. Onhan se tietenkin ajankohtainen juttu näin joulun alla, mutta siirrytäänpä hetkeksi taas treenien pariin, sillä motivaatiopula saattaa olla myös tuttua näin joulun alla.Kiireen ja stressin alla on...

Salitreeni Ulkona 🙂
Syksy on niin täällä. Eikä siinä mitään, aurinkoisen kesän jälkeen aurinkoenergiaa on jäljellä vielä pitkälle syksyyn. Nyt D-vitamiinit on vain otettava purkista. Eilen pojan pelissä oli jo niin tuulinen ja kylmä ilma, että oli kaivettava kevyttoppatakki ja...
Hyotyliikuntapaiva!
Kuntoa Kansalle kampanja yhdessa Sportsladyn kanssa on nyt kaynnissa, ja tarkoituksena on askeltaa niin paljon kuin mahdollista! Vahintaan siis se 10 000 askelta paivassa! Mulla on nyt ollut askelmittari kaulassa 1.3 asti aamusta iltaan laskemassa mun askelia!...