Paluu arkeen- juoksutreeniä & puolukkasmoothie

by | Jan 15, 2017 | Aamupala, Hyvinvointi, Juoksu, Luokittelematon, Resepti, Ruokavalio, Treenit | 0 comments

 

Paluu arkeen tapahtui yhtä nopeasti kuin matkalle lähtökin- viime yönä saavuimme kotiin ja aamulla olin jo vetämässä juoksutreenejä asiakkaalle. Tekipä hyvää itsellekin liikkua matkustamisen jälkeen ja energiaa riitti vielä omaankin treeniin. Parin kolmen päivän treenilepo teki tehtävänsä, ja huomaamatta aamuinen lenkki venyi lähes pariin tuntiin. Siksi aamupalaakin nautitaan nyt vasta näin lounasaikaan. Aika ihanaa <3

Seurasaaren maisemissa silmä lepää ja talvisen askeettinen ja karukin maisema on omalla tavallaan oikein kaunis. Vaikka suurkaupunkeja rakastankin, niin luonnossa liikkuminen on myös yhtä lähellä sydäntäni. Parasta tietenkin, kun voi nauttia molemmista 🙂

Post-juoksu-aamiaisella, kello 13 :), puolukkaista smoothieta ja Le Pain Quotidienista tuotu speltti/kvinoa skonssi! Oi nam, nämä skonssit ovat aivan superhyviä aprikoosihillon ja tuorejuuston kanssa. Nämä ovat aivan must, ja koska tällä reissulla en ehtinyt niitä paikan päällä syödä, niin ostin yhden mukaan. Hyvin oli kassissa säilynyt, vaikka ostinkin sen jo perjantaina 😀

PuolukkaSmoothie

*1 kypsä Banaani *150gr Puolukoita *100gr Mustikoita *2 rkl Heraa (maustamaton) *2 Taatelia *loraus inkiväärisiirappia *Mantelimaitoa (vain sen verran, että smoothie jää paksuksi)

Aja ainekset blenderissä ja jätä smoothie lusikoitavan paksuksi. Puolukat ovat sen verran happamia, että joukkoon laitoin kaksi taatelia ja hieman inkiväärisiirappia. Omaan makuuni kirpsakat puolukat eivät niinkään kaipaa makeutusta, mutta lapsille smoothie maistuu paremmin, kun joukossa on hieman myös makeutta. Tästä määrästä riitti hyvin kolmelle.

Home sweet home and back to work! After meeting up my client, I did my own running too. Feels so good after yesterday’s flight. And even though, I love the big cities, I also love the nature- taking the best of the both worlds <3

On my smoothie bowl today: 1 banana, 150gr of lingonberries, 100gr of Blueberries, 2 tbsp of whey powder (casein free), 2 Dates, a little bit of Ginger syrup and some Almond milk. This serves for 3 and even though I like the sour taste of lingonberries, I added some dates and ginger syrup to make it a bit sweeter for the kids. And if you have a chance to get one of those Le Pain Quotidien spelt/quinoa scone, try one with jam and cream cheese- super delicious <3 

Heidi xoxo

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *