Raakakakkua, s’il vous plait!

by | May 25, 2014 | Gluteeniton, Herkku, leivonta, Luokittelematon, Maidoton, Raakakakku, Resepti, Ruokavalio | 10 comments

Kesäinen aamupäivä houkutteli tekemään pitkästä aikaa raakakakkua. Mantelimaitoon liotetuista manteleista jäi juuri sopivasti ylimääräisiä myös kakun pohjataikinaan. Pohjataikinasuosikiksi on jäänyt sama, jota olen käyttänyt aiemmissakin kakuissa. 1 dl liotettuja manteleita, 1 dl saksanpähkinöitä, 1 dl cashew-pähkinöitä, 3 Medjool Taatelia, 1/2 dl mulpereita ja ripaus suolaa. Jauha ainekset rouheeksi monitoimikoneessa ja painele irtovuoan pohjalle. Kannattaa vuorata pohja leivinpaperilla. Laita kylmään jähmettymään siksi aikaa, kun valmistat moussen.

Mousseen laitoin tällä kertaa reilun 3 dl cashew-pähkinöitä, 1/2 dl sulanutta kookosöljyä, 1tl vaniljaa, 2 limen mehun, 1/2 – 1 dl luomu hunajaa, reilut 2 dl mustikoita, Four Sigma Foodsin Mind- yrttisekoituksen ( löytyy ainakin Ruohonjuuresta ja kakun voit toki tehdä ilman tätäkin), 1 rkl psylliumia, ripauksen suolaa ja hieman vettä ohennukseen. 

Aja ensin pähkinät, kookosöljy, lime, hunaja ja vanilja kuohkeaksi mousseksi. Lisää tarvittaessa hieman vettä ohennukseksi. Levitä ohut kerros pohjan päälle ja anna jähmettyä pakastimessa. Lisää mustikat ja psyllium loppu osaan ja aja sileäksi. Levitä mousse päällimmäiseksi kerrokseksi ja koristele. Tuoreista mansikoista olisi saanut näyttävämmän koristelun, mutta kaappien vakiovarustukset siitepöly, kaakakonibsit ja mulperimarjat toimivat hyvin paremman puutteessa 🙂 

Raakakakku on ravinnerikasta ravintoa täynnä mm. vitamiineja, hyviä rasvoja, kuituja ja antioksidantteja. Tätä kakkua voitkin hyvällä omalla tunnolla nauttia palan vaikkapa sunnuntaibrunssilla, piristyksenä iltapäiväkahvilla tai ihan muuten vain. Kakku säilyy hyvin pakastimessa, josta voit leikata palasen silloin, kun mieli tekee 🙂 

                          Nauti kakusta, kesästä ja hyvästä seurasta <3 

10 Comments

  1. Tiinuska

    Kiitos inspiraatiosta! Lähdin heti ostamaan aineksia ja nyt on pakkasessa kakku tekeytymässä. Mun kakun päällä on kookoshiutaleista ja mustikoista tehty suomenlippu 😉 Minkä kokoinen vuoka sulla on, kun kakusta on tullut noin mukavan paksu? Ja toinen juttu: saatko ongelmitta pohjan ainekset sekoitettua tehosekoittimessa? Mulla kertyy ne ainekset aina vaan sinne blenderin reunoille, eikä meinaa sekoittua millään. Oon miettinyt, että onkohan mun blenderi näihin kakkuihin liian iso/leveä, vai onko sama haaste kaikilla? 🙂

    Reply
    • Heidi

      Moikka Tiinuska,

      Kiva kuulla! Laita viestiä maistuiko 🙂

      Mulla on käytössä pieni irtopohjavuoka juuri sen takia, että kakusta tulee kunnolla korkea. Kivemman näköinen 🙂

      Pähkinöiden ajamiseen tosiaan vaikuttaa blenderin teho ja käytän myös tampperia työntämään massaa pois sivuilta- massa jää muuten juuri sinne reunoihin. Tykkään kuitenkin jättää pohjan “crunchmaiseksi” eli ihan sileää massaa ei ole tarkoituskaan tehdä.

      Heidi

      Reply
  2. -Sanna

    Mä mietin ihan samaa kun Tiinuska. Mun blenderi jää varmasti alitehoiseksi, täytyy lähteä kaupoille. Ihan pakko tehdä tuo kakku, vaikuttaa niin hyvälle!

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    Reply
    • Heidi

      Kiitos samoin Sanna 🙂

      Mulla jää massa myös sinne reunoille, ja kone lyö “tyhjää”, mutta tampperin (sen kepukan 😉 ) avulla saan massan kunnolla liikkumaan myös sinne keskelle.

      Suosittelen, tuli tosi hyvää ja raikas 🙂

      Heidi

      Reply
  3. Tiinuska

    Tein tätä kakkua eilen pohjan osalta vähän modatulla ohjeella (2dl manteleita, 10 pehmeää taatelia ja 2rkl kookoshiutaleita), mutta täytteen tein melko tarkalleen ohjettasi seuraten. Tämä on valehtelematta paljon parempaa kuin mikään tavallinen täytekakku!! Ihan umpijäisenä ei kannata syödä, vaan antaa palan sulaa pöydällä hetken. Mutta siis ihan mielettömän herkullinen kakku ja ohje!! Kiitos inspiraatiosta 🙂

    Reply
    • Heidi

      Tosi kiva kuulla 🙂 Joo, kakun kannattaa antaa sulaa, ettei sentään jäisenä syö 😉 Yleensä otan pakkasesta palasen noin tuntia ennen “sulaan”. Pesee kermakakut mennen tullen 🙂

      Nautinnollisia kakkuhetkiä :)!

      Heidi

      Reply
  4. Anonymous

    Kysymys: tein ohjeen mukaan, ja kakku on nyt jäähtymässä huomista prinsessa-studiota varten, mutta miksi mun kuorrutteesta tuli vaaleanruskeaa (siis tuo välikerros) eikä tuollaista valkoista?? Maku on kyllä kohdillaan! Terv.ingrid

    Reply
    • Heidi

      Moikka Ingrid,

      Alin kuorrute tosiaan on hieman rusehtavaa, ei täysin valkoista. Kuva varmasti hämää. Tärkeintä on maku 🙂

      Heidi

      Reply
    • Anonymous

      Sitten vielä yksi lisäkysymys: kuinka pieni vuoka sinulla on? 20cm:ssä vuoassa kakku jäi vielä tosi matalaksi, tosin makua ei haitannut! terv.i

      Reply
    • Heidi

      Käytän tosiaan pientä irtopohjavuokaa, oliskohan 16cm? Mitä pienempi, sen kivemman näköiseksi nousee. Kakun sijaan voi tehdä myös pieniä leivoksia esim silikonivuokiin.

      Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published.