Luin äskettäin mielenkiintoisen artikkelin ranskalaisten liikuntatottumuksista, verrattuna meidän suomalaisten tottumuksiin. Seitsemän vuotta Ranskassa asuneena, voin todeta, että asia on juurikin noin ja ajattelin jakaa teille vielä oman näkemykseni reilun kymmenen vuoden takaa. Ajat ovat tosin tästä jo varmasti muuttuneet…

Muutimme Ranskaan vuonna 1998, 40 000 asukkaan kauniiseen pikku kaupunkiin. Kaupungissa, jossa asuimme, oli tuolloin kaksi kuntosalia. Ensimmäinen, johon tutustuin oli “äijäsali”, jossa selkeästi penkkipunnerrus oli “se” juttu. Kuntosalin puolella olin ainoa nainen, enkä oikein tuntenut oloani kotoisaksi pullistelijoiden keskellä. Oma juttu oli jo silloin enemmänkin kehonpainolla tehdyt treenit, kuin ison hauiksen tai pakaroiden kasvattaminen. Liikuin hyvän fiiliksen ja totutun elämäntyylin, en ulkoisen olemuksen takia. Vaikka tietenkin liikunnan hyödyt pitkällä tähtäimellä vaikuttavatkin kokonaisvaltaisesti.

Tällä salilla en kauaa viihtynyt, vaikka ryhmäliikuntatuntejakin oli tarjolla. Ne kun sitten edustivat toista ääripäätä, jossa hikoilua vältettiin kaikin keinoin. Samoilla vaatteilla saatettiin lähteä tunnilta takaisin työpaikalle. Reisipenkkissä oli hyvä lukea vaikka romaani ja vartin kuntopyörällä polkemisen jälkeen olin taas kartalla kylän juoruista. Samalla, kun ranskalainen fiilistelee, vaikkapa sisustusta, niin suomalainen soutaa vieressä kuin viimeistä päivää. Toisaalta, jos tavoitteena on hyvä olo, eivätkä MM-kisat, niin miksi pitäisi mennäkään #eikipuueihyötyy mentaliteetilla. Salilla letkeä meininki olikin ok, mutta käytännön asioissa oli suomalaisilla opeteltavaa- kaikki kun tuntui tapahtuvan aina… no, huomenna tai sitten fiiliksen mukaan.

Toinen sali, johon lopulta liityinkin oli tennisclubin yhteydessä ja huomattavasti ensimmäistä mukavempi, vaikka ryhmäliikuntatunnit olivatkin lähinnä perusaerobicciä. Vaikka itsekin vuonna -99 suoritin FAF:n aerobicohjaajakoulutuksen, en koskaan ollut sillä osa-alueella omimmillani. Tykkäsin kyllä etenkin steppilautatunneista, mutta ohjaaminen ei vain kolahtanut. Naisia ei tälläkään salilla juuri näkynyt, kuin korkeintaan uima-altaan reunalla juoruilemassa- tai reisipenkissä lukemassa. Urheilemattomuudesta huolimatta en muista nähneeni Ranskassa ylipainoisia naisia. Liikunnan sijaan lähes kaikki luottivatkin painonhallinassa kauneudenhoitoon; erilaisiin vartalohoitoihin ja kiinteyttäviin rasvoihin. Selluliittihoidoissa kävi lähes jokainen ja detox-pillerit olivat kova hitti. Toisaalta kahvin ja tupakan avulla pidettiin nälkää kurissa.

Muutama vuosi myöhemmin kaupunkiin avattiin kuntosali “Amazonia”, joka oli mukava uudistus edellisiin saleihin verrattuna. Täältä löytyivät jo juoksumatot, stepperit ja soutulaitteetkin, ja siellä sain pitää “spinning-tuntia” ystävilleni. Omistaja oli tuttu, joka laittoi tunnin ajaksi salille omat musiikkini, jotka olin tehnyt spinningiä varten 🙂 Moni katsoi ensin hieman kieroon, mutta fou finlandaise otettiin hyvin vastaan ja pian sain kutsuja, milloin sisäsoutukisoihin ja triathloneihin 😀 Mukavia muistoja ja ilokseni sain houkuteltua naisiakin liikkumaan!

Yritin etsiä valokuvakansioista näiltä ajoilta sporttikuvia, mutta tämä kuva ystäviltä lähtiäislahjaksi saamastamme muistokirjasta oli ainoa, jonka löysin. 

Tästä tullaankin ranskalaisten ruokavalioon, joka ainakin silloin kymmenen vuotta sitten oli tarkasti rytmitettyä; aamupalaksi usein musta kahvi ja ehkä croissantti, kevyt lounas, välipalaksi nutellapatonkia ja illalla perheillallinen. Ja tästä ei joustettu, ei edes lasten kanssa. Jos ruoka-aikaan ei ollut nälkä, ei ruokaa naposteltu pitkin päivää, vain ja ainoastaan yhdessä ruokapöydän ääressä. Lapset haettiin koulusta kotiin reilun tunnin pituiselle lounastauolle, jonka jälkeen palattiin taas töihin ja kouluun. En muista, että missään olisi ollut työpaikka-kouluruokailua, tai että kukaan olisi kantanut eväitä mukana- saati sitten syönyt suoraan rasiasta. Laatu korvasi määrän ja kaikkea syötiin kohtuudella. Raaka-aineissa suosittiin lähiruokaa ja luomua, ja ruoka valmistettiin itse. En muista, että kukaan olisi myöskään laskenut kaloreita. Ruuasta nautittiin ja sen ympärille oli ihana järjestää illanistujaisia. Ehkä tässä onkin ranskalaisten salaisuus; nauttimisen taito, kaikkea kohtuudella! Käsintehtyjä laadukkaita suklaita nautitaan se yksi kahvin kanssa ja avattu viinipullo säilyy kyllä pidempäänkin.

Kielitaidon vahvistamisen takia halusin ehdottomasti työskennellä paikassa, jossa joutuisin käyttämään kieltä ja jossa saisin tutustua paremmin paikalliseen kulttuuriin. Mikäpä sen parempi paikka tutustua ranskattarien elämäntapoihin, kuin työskennellä alusvaatekaupassa 🙂 Alusvaatekauppa oli vähän kuin kampaamo, jossa asiakkaat jakoivat niin ilonsa kuin surunsakin. Painonhallinta, kauneuskirurgia ja miehet olivat ne yleisimmät puheenaiheet. Työnantajani vaatikin vaitiolovelsollisuutta. Se mitä kuullaan kaupassa, jää kauppaan.

En usko, että syynä ranskattarien hoikkuuteen ovat ainostaan hyvät geenit, vaan yksinkertaisesti kohtuullisuus, sekä laihuuden ihannointi. Tämä kävi hyvin selväksi viimeistään siinä vaiheessa, kun aloin odottaa esikoistamme. Gynekologini mukaan (joka oli muuten mies!) paino sai raskauden aikana nousta korkeintaan neljä kiloa tai ei ollenkaan :/ Painoa seurattiin lähes parin viikon välein ja joka kerta sain kuulla, kuinka ikävää on, kun näin nuorena on jo niin lihava! Lääkärin mukaan sain syödä vain salaattia. Erikoisia neuvoja juuri ja juuri 50kiloiselle… Neuvot menivätkin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta moni ystäväni, joka kävi samalla gynekologilla, jopa lievästi masentui raskausaikana. 

Kahvin ja tupakan avulla moni yritti pitää nälkää loitolla. Naiset olivatkin huomattavasti kovempia sauhuttelemaan kuin miehet. Moni sanoi myös suoraan, ettei halua urheilla, koska pelkää lihaksien kasvua. Omalla esimerkillä sain kuitenkin pikku hiljaa houkuteltua muutaman paikallisen ystäväni salille ja jopa työnantajani, joka ehkä oli paras saavutukseni koskaan 🙂 Massiiviset lihakset eivät kasvaneet yhdellekään, mutta moni ylisti energisempää ja parempaa olotilaa. Eikä se ollut niin justiinsa, vaikkei hiki tullutkaan. Koroista ei luovuttu, kuin vasta siinä vaiheessa, kun kauppoihin tulivat korolliset lenkkitossut. Oli siinä soutulaitteessa tekemistä korkojen kanssa 😀

Nämä olivat omia kokemuksiani ranskattarien elämäntyylistä- tästä voit lukea Ylen artikkelin. Onko teillä kokemuksia eri kulttuurien treeni/ruokavalio- trendeistä? Kuulisin mielelläni teidänkin kokemuksista 🙂

Heidi xx