Viime viikon treenipäiväkirja

by | Jul 7, 2015 | Juoksu, Lifestyle, Luokittelematon, polkujuoksu, Treeni, Treenipaivakirja, Treenit | 0 comments

IMG_9659 kuva 2 IMG_9406

Lauran kanssa Laajalahden pitkospuilla

 

Viime viikko olikin melkoisen juoksupainoitteinen omien treenien osalta ja pikku hiljaa ovat viikoittaiset kilometrimäärätkin taas nousseet. HHM:n jälkeen pidin lähes kolmen viikon keventelyjakson, aina Vierumäen polkujuoksuun asti. Viikoittaisia treenejä on hyvä vaihdella ja muistaa kovempien treeniviikkojen jälkeen pitää myös niitä kevyempiä viikkoa, joissa painopiste on enemmän kehonhuollossa. Kehitys tapahtuu treenin ja levon ollessa balanssissa! Nyt jalat tuntuvatkin oikein hyviltä. Myös loma on tehnyt tehtävänsä, sillä keholle ei tule oikeastaan muuta rasitusta kuin omat treenit ja arkiliikunta tietenkin. Lasten kanssakaan, kun ei ihan paikallaan istuta 😉

Loma minulle tarkoittaakin siis myös sitä, että on paremmin aikaa tehdä taas omiakin treenejä- palautuminenkin on huomattavasti nopeampaa. Viime viikko, samoin kuin tämä viikko, tulevatkin treenien osalta olemaan melkoisen aktiivisia- tällä viikolla osallistun Core Trainersin Bootcamp:lle ja treenejä on viiden päivän aikana yhteensä 9! Eiliset treenit tuntuvat jo mukavasti 🙂 Muutamat treenit saattavat tosin Helsinki Cupin takia jäädä välistä. Ensi viikon loppupuolelta lomailemme sitten koko perhe ja silloin otetaan taas treenienkin kanssa kevyemmin.

Vierumäen polkujuoksun jälkeen olen tiiviisti etsinyt uusia polkujuoksutapahtumia ja harkinnassa on tällä hetkellä 2.8 juostava Sappeen polkujuoksu, ja siellä 26km:n matka. Ympäristö on jo hieman tuttu, eikä se olisi edes liian kaukana. Polkujuoksu on jalkaystävällisempää kuin asvaltilla juoksu ja siksi se sopii minulle paremmin. Elina on myös kovasti houkutellut Helsinki City Maratonille mukaan, mutta tällä kerralla taidan jättää sen väliin. En halua ottaa riskiä jalkojen kanssa, sillä maraton vaatisi huomattavasti enemmän pitkiä lenkkejä alle, vaikka uskonkin, että kunto kyllä riittäisi.

Kalenteriin on myös merkitty jo ainakin Midnight Run ja Tough Viking, ja joku 1/2 maratonkin on syksyksi suunnitteilla. Kivoja tapahtumia siis tiedossa 🙂

Treeniviikko 27

Maanantai: lepo (tämä päivä vielä töitä)

Tiistai: PK juoksulenkki ystävän kanssa 1h 45min, 17km

Keskiviikko: lepo

Torstai: PK juoksulenkki Tallinnassa 1h 20min, 12km

Perjantai: Power Walk 45min

Lauantai: AamuCore puistossa (kehonpaino) 60min

Sunnuntai: Fartlek juoksulenkki (reipas) 1h 30min, 15km

Heidi xx

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *