image

Matka kohti Tansaniaa ja Kilimanjaroa on startannut, ja lukiessasi tätä postausta, olemme todennäköisesti jo Amsterdamin ilmatilassa. Matkatavarat sain juuri ja juuri tungettua yhteen kassiin, josta suurimman tilan veivät makuupussi, eväät, lääkkeet ja toinen urheilukassi, jossa on vaellustarvikkeet/vaatteet. Tiukkaa teki saada kassi kiinni ja vaatteita jouduinkin vähentämään ihan minimiin. Oman kassin lisäksi jokainen sai viedäkseen vielä toisen matkalaukun, jossa on pakattuna mm. urheiluvälineitä, työkaluja ja vaatteita. Kiitokset vielä kaikille, jotka lahjoititte tavaroita- siellä niitä todellakin tarvitaan <3.

Matkan ajaksi olen ajastanut postauksia, mutta yritän toki mahdollisuuksien mukaan postailla kuulumisia myös matkan varrelta- ainakin kuvia, jos saamme nettiyhteydet toimimaan. Instagramiin laitan kuvia mahdollisuuksien mukaan, ja sieltä minut löytää heidionthego. Blogia kannattaa seurata esimerkiksi bloggerin, blogilistan tai bloglov’inin kautta, sillä facebook- sivulle en todennäköisesti pääse juttuja päivittämään. Ensimmäiset kaksi päivää olemme safarilla ja yövymme hotellissa, jossa saattaa olla wifi, ehkä. Toisaalta tekee ihan hyvää olla ilman kännykkää ja tietokonetta muutama viikko. Tietokonetta en aio siis edes ottaa mukaan, ja sähköposteihin ja viesteihin vastailen vasta matkan jälkeen- takaisin työn äärellä olen taas 9.12.

Kili on 20th Nov 2014

See You Soon!

Heidi