Loma on rentoilun ohella sujunut ulkoillessa- lähinnä hiihtoladuilla. Silloin, kun on mahdollisuus hiihtää, niin silloin sitä viettäisi metsässä, vaikka koko päivän. Harmi, että joulupäivän vesisade pilasi lähiladut ja nyt latujen perässä ollaan ajettu jopa tunti suuntaan. Toisaalta täällä pohjoisemmassa, sehän on vain poronkusema 😉 Mutta kyllä on ollut ajaminen joka kilometrin arvoista, sillä baanat ovat olleet huippukunnossa ja ilmatkin mitä parhaimmat. Eilen pakkanen kipusi reiluun kymmeneen asteeseen ja sormet olivat aluksi aivan jäässä. Liikkuessa keho kuitenkin lämpiää nopeasti, ja hyvä seura, sekä upea auringonlasku veivät huomion muihin juttuihin.

Fiiliksen mukaan hiihtelyä ja muutamassa päivässä kilometrejä onkin kertynyt jo lähes sata! Mukaan reissuun otin vanhat (lähes 20 vuotta vanhat kilpasukseni!) ja vahingossa sauvatkin, jotka ovat eriparia. Sukset toimivat edelleen loistavasti, eikä sauvatkaan haitanneet menoa. Hiihdossa välineillä on kuitenkin väliä ja siksi kannattaakin kerralla satsata kunnon välineisiin, vaikka se silloin lompakossa hieman kirpaiseekin. Hyvät välineet kuitenkin maksavat itsensä takaisin, sillä ne kestävät vuosikausia. Monelle hiihtokammon on saattanut aiheuttaa juuri lipsuvat sukset ja vääränlaiset välineet. Vasta nyt aikuisiällä moni kavereistanikin on löytänyt hiihdon uudelleen.

Myös toppavaatteet kannattaa unohtaa! Hiihto on niin kokonaisvaltainen laji- jokainen lihas tekee töitä ja liikkeessä tulee nopeasti lämmin. Ei haittaa, vaikka lähtiessä olisi jopa hieman vilu. Hiihto on myös erinomaista vastapainoa juoksulle. Itse hiihdän samalla takilla kuin juoksen, ja trikoiden alle laitan vain pitkät kalsarit.

 

 

Liikkuminen on itselleni aina ollut luonnollinen asia, enkä todellakaan liiku kalorien polttamisen tai ulkonänäön takia. “Sixpäckiä” ja hauista tärkeämpää on se energisyys ja hyvä olo, joka liikkumisesta syntyy. Totta kai liikkumisen sivutuoteena kehokin muovautuu sporttiseksi, mutta se ei ole se päätarkoitus. Uskon, että liikunnallisuus myös edesauttaa kiinnostusta muutenkin elämään ainakin hieman terveellisemmin ja lautasellekin tekee mieli valita terveellisempiä ruokia. Myös lasten kanssa jaksaa aivan erilailla. Omalla esimerkillä näytämme mallia, eikä varmasti ole yllätys, että lapsemmekin ovat hyvin urheilullisia.

Liikkumisessa monipuolisuus on kaiken a ja o. Harrastakaa ihmeessä kaikkea, mitä mieli tekee. Liike on lääke! Eri lajit tukevat toisiaan ja kehonhallinta kehittyy. Omassa lapsuudessa harrastettiin kaikkea; oli hiihtoa, juoksua, suunnistusta, sählyä ja vaikka mitä- unohtamatta tietenkään pihapelejä, jotka nykyään tuntuvat olevan katoava luonnonvara. Tiesin jo hyvin aikaisessa vaiheessa, etten koskaan tule kilpailemaan aikuisiässä, mutta tiesin myös, että haluan kuitenkin jollain tavalla tehdä töitä liikunnan parissa. Lapsuudessa opittu monipuolinen liikkuminen antoi eväät ja valmiudet lajiin kuin lajiin, ja uskon omiin taitoihin. Uskonkin, että harrastaminen ja siinä koetut onnistumisen tunteet vahvistavat nuorten itsetuntoa. Harrastusten parista löytyvät myös samanhenkisiä kavereita ja säästytään ehkä, toivottavasti, pahimmilta teini-iän kriiseiltä, kun on hyödyllistä tekemistä koulun jälkeenkin. Siksi olisi tärkeää, että vanhemmat tukisivat ja kannustaisivat lapsia liikkumaan, vaikka harrastuksiin kuskaaminen saattaisikin välillä tuntua raskaalta töiden päälle. Se on kuitenkin kaikkien niiden positiivisten “sivuvaikutustenkin” takia jokaisen kyytikerran väärti! Ja mikä olisi se toinen vaihtoehto? Pelata tietokonepelejä päivästä toiseen?

Harmillista on, että nykyään lapset joutuvat jo hyvin nuorena tekemään valinnat lajien välille. Monipuolisuus, kun tukisi hyvin sitä “päälajiakin”. Muutenkin harrastaminen, lajissa kuin lajissa, on hyvin kilpailukeskeistä, vaikka harvasta kuitenkaan lopulta tulee sitä messiä, tai edes ammattilaista. Senpä takia liikkumisen tulisikin ensisijaisesti olla kivaa, niin että siitä tulisi läpi elämän kantava tapa. Myös motivaatio liikkumiseen säilyy, kun tehdään asioita oikeista syistä- koska se on kivaa! Kilpaileminen sopii toisille, mutta tarjolla pitäisi olla myös enemmän vaihtoehtoja, jotka kehittävät niidenkin taitoja ja liikunnallisuutta, jotka ovat lahjakkaita, mutta jotka eivät kuitenkaan halua kilpailla. Satujumpalla ja kilpavoimistelulla on melkoinen ero… Nimittäin ne, jotka haluaisivat harrastaa vain, koska se on kivaa, tippuvat helposti kelkasta kokonaan.

Sellaisia ajatuksia syntyi eilisellä hiihtolenkillä ja mielelläni lukisin teidänkin ajatuksia aiheesta 🙂 Ja olipa muuten mahtava lukea aamulla Hesarista, että Helsingin seudullakin tykitetään lunta- jospa sitä sittenkin saataisiin vielä kunnon talvi!

Heidi xx