Blogi

HeidiOnTheGo

HeidiOnTheGo

Liiku, koska se on kivaa!

IMG_7054 IMG_7040 OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Loma on rentoilun ohella sujunut ulkoillessa- lähinnä hiihtoladuilla. Silloin, kun on mahdollisuus hiihtää, niin silloin sitä viettäisi metsässä, vaikka koko päivän. Harmi, että joulupäivän vesisade pilasi lähiladut ja nyt latujen perässä ollaan ajettu jopa tunti suuntaan. Toisaalta täällä pohjoisemmassa, sehän on vain poronkusema 😉 Mutta kyllä on ollut ajaminen joka kilometrin arvoista, sillä baanat ovat olleet huippukunnossa ja ilmatkin mitä parhaimmat. Eilen pakkanen kipusi reiluun kymmeneen asteeseen ja sormet olivat aluksi aivan jäässä. Liikkuessa keho kuitenkin lämpiää nopeasti, ja hyvä seura, sekä upea auringonlasku veivät huomion muihin juttuihin.

Fiiliksen mukaan hiihtelyä ja muutamassa päivässä kilometrejä onkin kertynyt jo lähes sata! Mukaan reissuun otin vanhat (lähes 20 vuotta vanhat kilpasukseni!) ja vahingossa sauvatkin, jotka ovat eriparia. Sukset toimivat edelleen loistavasti, eikä sauvatkaan haitanneet menoa. Hiihdossa välineillä on kuitenkin väliä ja siksi kannattaakin kerralla satsata kunnon välineisiin, vaikka se silloin lompakossa hieman kirpaiseekin. Hyvät välineet kuitenkin maksavat itsensä takaisin, sillä ne kestävät vuosikausia. Monelle hiihtokammon on saattanut aiheuttaa juuri lipsuvat sukset ja vääränlaiset välineet. Vasta nyt aikuisiällä moni kavereistanikin on löytänyt hiihdon uudelleen.

Myös toppavaatteet kannattaa unohtaa! Hiihto on niin kokonaisvaltainen laji- jokainen lihas tekee töitä ja liikkeessä tulee nopeasti lämmin. Ei haittaa, vaikka lähtiessä olisi jopa hieman vilu. Hiihto on myös erinomaista vastapainoa juoksulle. Itse hiihdän samalla takilla kuin juoksen, ja trikoiden alle laitan vain pitkät kalsarit.

 

IMG_7065

 

Liikkuminen on itselleni aina ollut luonnollinen asia, enkä todellakaan liiku kalorien polttamisen tai ulkonänäön takia. ”Sixpäckiä” ja hauista tärkeämpää on se energisyys ja hyvä olo, joka liikkumisesta syntyy. Totta kai liikkumisen sivutuoteena kehokin muovautuu sporttiseksi, mutta se ei ole se päätarkoitus. Uskon, että liikunnallisuus myös edesauttaa kiinnostusta muutenkin elämään ainakin hieman terveellisemmin ja lautasellekin tekee mieli valita terveellisempiä ruokia. Myös lasten kanssa jaksaa aivan erilailla. Omalla esimerkillä näytämme mallia, eikä varmasti ole yllätys, että lapsemmekin ovat hyvin urheilullisia.

Liikkumisessa monipuolisuus on kaiken a ja o. Harrastakaa ihmeessä kaikkea, mitä mieli tekee. Liike on lääke! Eri lajit tukevat toisiaan ja kehonhallinta kehittyy. Omassa lapsuudessa harrastettiin kaikkea; oli hiihtoa, juoksua, suunnistusta, sählyä ja vaikka mitä- unohtamatta tietenkään pihapelejä, jotka nykyään tuntuvat olevan katoava luonnonvara. Tiesin jo hyvin aikaisessa vaiheessa, etten koskaan tule kilpailemaan aikuisiässä, mutta tiesin myös, että haluan kuitenkin jollain tavalla tehdä töitä liikunnan parissa. Lapsuudessa opittu monipuolinen liikkuminen antoi eväät ja valmiudet lajiin kuin lajiin, ja uskon omiin taitoihin. Uskonkin, että harrastaminen ja siinä koetut onnistumisen tunteet vahvistavat nuorten itsetuntoa. Harrastusten parista löytyvät myös samanhenkisiä kavereita ja säästytään ehkä, toivottavasti, pahimmilta teini-iän kriiseiltä, kun on hyödyllistä tekemistä koulun jälkeenkin. Siksi olisi tärkeää, että vanhemmat tukisivat ja kannustaisivat lapsia liikkumaan, vaikka harrastuksiin kuskaaminen saattaisikin välillä tuntua raskaalta töiden päälle. Se on kuitenkin kaikkien niiden positiivisten ”sivuvaikutustenkin” takia jokaisen kyytikerran väärti! Ja mikä olisi se toinen vaihtoehto? Pelata tietokonepelejä päivästä toiseen?

Harmillista on, että nykyään lapset joutuvat jo hyvin nuorena tekemään valinnat lajien välille. Monipuolisuus, kun tukisi hyvin sitä ”päälajiakin”. Muutenkin harrastaminen, lajissa kuin lajissa, on hyvin kilpailukeskeistä, vaikka harvasta kuitenkaan lopulta tulee sitä messiä, tai edes ammattilaista. Senpä takia liikkumisen tulisikin ensisijaisesti olla kivaa, niin että siitä tulisi läpi elämän kantava tapa. Myös motivaatio liikkumiseen säilyy, kun tehdään asioita oikeista syistä- koska se on kivaa! Kilpaileminen sopii toisille, mutta tarjolla pitäisi olla myös enemmän vaihtoehtoja, jotka kehittävät niidenkin taitoja ja liikunnallisuutta, jotka ovat lahjakkaita, mutta jotka eivät kuitenkaan halua kilpailla. Satujumpalla ja kilpavoimistelulla on melkoinen ero… Nimittäin ne, jotka haluaisivat harrastaa vain, koska se on kivaa, tippuvat helposti kelkasta kokonaan.

Sellaisia ajatuksia syntyi eilisellä hiihtolenkillä ja mielelläni lukisin teidänkin ajatuksia aiheesta 🙂 Ja olipa muuten mahtava lukea aamulla Hesarista, että Helsingin seudullakin tykitetään lunta- jospa sitä sittenkin saataisiin vielä kunnon talvi!

Heidi xx

Ajatuksia lenkkipolulta

Aamulenkillä vaivuin taas kerran ajatuksiini- yleensä lenkeillä ideoin, suunnittelen, käyn keskusteluja itseni kanssa, ihailen luontoa ja välillä pysähtelen ikuistamaan sen kauneutta valokuviin jne. Usein havahdun ajatuksistani kotiovella, kun lenkki onkin jo lopuillaan. Tämäkään lenkki ei ollut poikkeus, vaan mieleeni nousi oman kehon kuuntelu, ja miksi se on välillä niin vaikeaa. Niin vaikeaa, että välillä menetämme kontaktin omaan itseemme, emmekä tunnista enää kehon viestejä.

Kehon kuuntelu onkin mielestäni hyvinvoinnin ehkäpä tärkein osa-alue. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio (kaikkea kohtuudella, rennolla otteella ilman tiukkoja dieettejä), liikunta (sitäkin sopivasti ja niin, että se on kivaa) ja kannustavat ihmissuhteet… mutta ilman oman kehon tuntemusta hukkaamme itsemme, emmekä osaa kuunnella, mitä kehomme yrittää meille viestittää. Olemme kaikki yksilöitä, ja se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle.

Kehomme on viisas, paljon viisaampi kuin uskommekaan. Se varastoi tunteemme ja yrittää varoittaa, jos kaikki ei ole kunnossa. Joskus emme kuitenkaan halua uskoa tai edes pystytä kuulemaan sen varoitusääniä, jolloin keho saattaa jopa sairastua. Keho ”varastoi” tunteet ja vanha sanonta ”kantaa murheet hartioillaan” pitääkin kirjaimellisesti paikkaansa. Keho kantaa harteillaan menneisyyttä, johon peilaamme nykyhetken tapahtumia, jopa tulevaisuutta. Luomme mielikuvia tulevaisuudesta menneisyyden tapahtumien kautta, vaikka samalla haluaisimme olla läsnä tässä ja nyt. Vanhemmat murehtivat lapsiensa puolesta, jota kieltämättä itsekin teen mielessäni sitä enemmän, mitä lähemmäksi Tansanian matkaa mennään. En voi olla ajattelematta, että mitä, jos jotain pian tapahtuu- varsinkin nyt, kun ebolakin on leviämässä laajemmalle. Emme kuitenkaan voi muuttaa menneisyyttä, emmekä voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan- miksi siis murehtia jotain, mitä ei ole vielä edes tapahtunut.

 

IMG_0006

 

Mutta miksi sitten erkaannumme kehostamme ja menetämme kontaktin kehon ja mielen välille? Uskon, että mielen voimalla on meihin todella suuri vaikutus. Mieli, sisäinen puhujamme, on jatkuvasti äänessä; se määräilee, käskee, arvioi, muistelee menneitä, suunnitelee tulevaa, arvostelee ja jopa syyllistää. Mitä muutkin ajattelevat! Luomme mielessämme mielikuvia siitä, millaisia meidän pitäisi olla tai millaisia oletamme muiden, esimerkiksi yhteiskunnan, haluavan meidän olevan. Silloin emme välttämättä tee niitä asioita, joita oikeasti haluaisimme tehdä, vaan niitä, joita uskomme muiden haluavan meidän tekevän. Luomme itsellemme odotuksia, vertaamme itseämme helposti toisiin ja, kun kaikki ei menekään suunnitelmien mukaisesti ruoskimme itseämme vieläkin ankarammin. Syömishäiriönen näkee itsensä aina isompana kuin oikeasti on (ja ajattelee, että muutaman kilon jälkeen kaikki olisi paremmin), stressaantunut ei tunnista kehon väsymystä (vaan haluaa olla vielä ahkerampi. Superihminen kyllä jaksaa, ei voi näyttää heikolta ulospäin) ja masentunut saattaa purkaa ahdistusta urheiluun (helpompi juosta karkuun kuin kohdata todellisuus), vaikka jokaisessa tapauksessa keho kaipaakin vain lepoa. Voi, kuinka osaisimme kohdella itseämmekin kuin parasta ystävää ja näkisimme peilistä muutakin kuin ne epäkohdat.

You are perfect, just the way you are!

 

* älä koskaan vertaa itseäsi ja saavutuksiasi toisiin ihmisiin. Uskalla olla oma itsesi, juuri sellaisena kuin olet. Kukaan meistä ei ole täydellinen- ei edes photoshopatut mainoksien mallit. Mieti, mikä ja mitkä asiat tekevät juuri sinut onnelliseksi?

* Rakasta ja kunnioita itseäsi. Emme voi jättää onnellisuuttamme toisten vastuulle, vaan onnellisuus lähtee meistä jokaisesta itsestämme- ”olemme oman onnemme seppiä”.

* Luota tulevaisuuteen ja intuitioon. Elämä kantaa, kun uskaltaa päästää irti menneisyydestä ja keskittyä tähän hetkeen. Olla läsnä, katsoa ympärille, kuunnella ja löysätä silloin, kun siltä tuntuu.

Namaste

Heidi

Snapshots

”Love the life you live. Live the life you Love.” Bob Marley 

                        Tavoittele unelmiasi ja elä elämäsi niin kuin haluaisit. 

Usein kuvitellaan, että ”täydellinen” elämä on yhtä hymyä ja onnellisuutta, mutta tosi asiassa elämään kuuluvat kaikki tunteet. Taito on näyttää tunteet myös silloin, kun on surullinen tai vihainen. Taito on myös oivaltaa, että onnellisuus koostuu pienistä asioista ympärillämme. 

Pieniä, isoja ilon aiheita viime viikolta… 


*Aamupala ja aamu-uinti. Nautin rauhallisista aamuista päivän lehden ja aamupalan parissa. Arjen luksusta on pulahtaa aamu-uinnille. 



* Sauna, Luonto ja Järvimaisema. Mökillä mieli lepää ja keho rentoutuu, aika pysähtyy. Ei ole kiire minnekään. Kukkapenkkien kitkeminen menee meditaatiosta. Toisaalta olen kuitenkin kaupunkilainen ja kaipaan actioniä ja vilinää. * Sneak Peak Raakaruoka-iltaan. Asiakkaan toiveesta teimme saman illan aikana raakakakkua, raakasuklaata, mantelimaitoa, sekä viher- ja marjasmoothieta. Ensin tietenkin kahvakuulailtiin 🙂 * Live Fearless. Niken treenipaita on kivan pirtsakka ja motivoiva! * Lounas maistuu paremmalta ystävän seurassa 🙂 Silvopleen kasvisruoka ei petä! * Kesä & Mansikat <3. * Mansikkaista Chiapuddingia. Toimii. Helppo väli- tai aamupala. * Feeling like a kid, aamulenkillä. Tällä viikolla tein vain yhden juoksulenkin. Lepoa jalalle. * Pizza Perjantai, I love Pizza! Itse tehty on parasta, saa laittaa päälle kaikki omat herkut; pinaattia, vuohenjuustoa, rucolaa, mansikkaa ja pinjansiemeniä. Pohja on täysin gluteeniton ja reseptin jaan täällä blogissakin vielä jossain vaiheessa. (Löytyy jo Instagramista heidionthego) Helsingin parhaat pizzat saa Skifferistä. * Onnea vielä uusille ylioppilaille! 


                                Mikä/mitkä asiat tekivät sinut onnelliseksi? 

Kaikkeen tottuu, vai tottuuko?

Nyt on aikalailla tasan 5 kuukautta viimeisestä juoksulenkistä. Tuntuu ihan hurjan pitkältä ajalta, mutta totta puhuen aika on mennyt todella nopeasti. Juoksua on toki ikävä, mutta tauko teki varmasti hyvää. 

Keho tarvitsee ja kaipaa liikuntaa, sehän on selvä juttu, mutta liika on liikaa. Mieli helposti hämärtyy kasvavan kunnon mukana, eikä kehon viestejä osata tulkita enää yhtä helposti. Nousukiidossa ja endorfiinien vallassa ei malta lopettaa ja levätä, eikä välttämättä pysty tai edes halua kuunnella kehon viestejä vaan vedetään äärirajoilla, no pain, no gain- mentaliteetillä, vaikka keho huutaa lepoa. 


Tauko on saanut miettimään myös omaa suhtautumistani liikuntaan. Vielä pitkään hiihdon lopettamisen jälkeen treenasin kuin kilpaurheilija. Oli vaikea päästä ajatuksesta, että tosissaan treenaaminen loppuu, vaikka kilpailuista olikin helppo irrottautua.  Kovan kunnon ja koko ikänsä urheilleena keho kesti ja jaksoi. Vasta nyt ”vanhemmalla” iällä huomaan, että keho ei itse asiassa kestäkään, vaan on oikeasti pakko levätä- varsinkin kun työkin jo liikuttaa! Kovia treenejä ei vaan voi vetää päivittäin ja lepopäiviä on oltava vähintään yksi, mielellään kaksi. Lepo on paras lääke, niin se vaan menee. 


Kaikkeen tottuu, niin juoksemattomuuteenkin, mutta kyllä kaipaan niitä aamuja, kun saan vetää tossut jalkaan kukonlaulun aikaan ja viilettää pitkin tyhjiä katuja. Aamulenkillä kroppa herää ja päivä lähtee hyvin käyntiin. Viidessä kuukaudessa olen tosin alkanut nauttia myös näistä hitaista aamuista puurolautasen, kahvikupin ja Hesarin äärellä. Hyvä aloitus päivälle se on sekin <3


Urheilusta, treenaamisesta on tullut kuin ”muoti-ilmiö” ja melkein joka toinen treenaa tavoitteellisesti. Tavoitteet ovat tietenkin hieno juttu ja monelle se tärkein motivaattori, mutta kannattaa olla myös realistinen ja miettiä tavoitteita suunnitellessa myös omaa liikuntahistoriaa. On äärettömän tärkeää, että esimerkiksi aloittelija, joka haluaa juosta maratonin ehtii harjoitella tarpeeksi kauan, jopa vuosia, ennen kuin lähtee itse kilpailuun. Kehon pitää ehtiä tottua rasitukseen, jotta vältytään loukkaantumisilta ja että matkasta pystyisi myös nauttimaan. Tavoitteena tuskin kenelläkään on juosta vain maraton, vaan elinikäinen innostus juoksuun ja liikkumiseen? Liika rasitus kääntyy helposti itse tarkoitusta, eli terveyttä tai hyvää oloa vastaan ja liikunnasta tulee suorittamista. 

Nyky-yhteiskunta ja sosiaalinen media tuovat varmasti myös omat paineensa. Työssä vaaditaan enemmän, perhe, ystävät, koti, harrastukset, terveellinen ruokavalio… Kaikessa tavoitellaan täydellisyyttä, mutta on kuitenkin hyvä muistaa, ettei hyvinvointi ole suoritus. Aito hyvä olo löytyy ilman pakottamista, tekemällä sopivasti ja monipuolisesti. Kukaan muu ei vaadi täydellisyyttä kuin sinä itse. Onko sittenkään hyvä olla ”superihminen”? 

Välillä ei vain voikkaan olla miettimättä, että onko äärimmäinen treenaaminen tavalliselle kuntoilijalle sittenkin pakoa jostain muusta, todellisista ongelmista? Miksi liikunnasta tuli pakkomielle? Silloin olisikin hyvä miettiä, miten ja vieläkö treenaaminen ja tavoitteet palvelevat omaa hyvinvointia? Tunnetko huonoa omaatuntoa, jos suunniteltu treeni jääkin väliin? Treenaatko siitä huolimatta, vaikka keho huutaa lepoa? Osaatko nauttia jo saavuttamistasi tavoitteista, vai vaaditko itseltäsi koko ajan lisää? 


Balanssia, tasapainoa, juoksun hurmaa, joogaa, lihaskuntoa-  kaikkea kohtuudella. Elämä on jatkuvaa oppimista ja välillä mennään kantapään kautta. Uskon kuitenkin, että kaikella on tarkoituksensa. Ja tässähän on koko elämä aikaa oppia 🙂 Muistakaa kuitenkin, että elämässä on paljon muutakin kuin treenaaminen ja ruokavalio, vaikka terveelliset tottumukset usein tulevatkin luonnostaan. 80-20 on mielestäni hyvä suhde; kun 80% ruokavaliosta on terveellinen, mahtuu mukaan silloin tällöin myös lasi viiniä tai pala suklaata. Kultainen keskitie, kaikkea kohtuudella. 

Viimeistelen kirjoitusta pariisilaisessa kahvilassa, seuraan ohitse kiitäviä ranskattaria ja nautin cappucinoa hyvässä seurassa (nyt jalat tosin ovat jo tukevasti Suomen kamaralla!) Elämä on tässä ja nyt- C’est la vie 🙂 



Torstaiaamun ajatuksia…

Puurokulhon aarella mietiskelin eilen loppuun luettua Paulo Coelhon kirjaa ”Accran kirjoitukset”. Yksi viimeisimmista luvuista kasitteli tavoitteita ja menestysta. Coelho saa  puettua ajatukset sanoiksi paremmin kuin kukaan muu…

Tavoitteita on hyva olla, ne puskevat meita eteenpain saavuttamaan unelmiamme. Uskalla asettaa tavoitteita ja unelmoida! Kaikki tarvitsevat unelmia, olipa se sitten mika hyvansa, mutta samalla on tarkeaa muistaa, kuinka ja miten tavoittelemme haluamaamme. Ovatko tavoitteet realistisia ja saavutettavissa, ja kuinka paljon aikaa olemme valmiita uhraamaan niiden saavuttamiseksi? Ovatko tavoitteet/unelmat todellakin mita juuri itse haluamme, eika ympariston toiveita, jotka haluamme tayttaa vain miellyttaaksemme muita tai tullaksemme hyvaksytyksi? 
  
”Tavoite tulee pitaa mielessa, mutta ei haittaa vaikka matkaa tehdessaan pysahtyykin aika ajoin nauttimaan hetkeksi ymparoivasta maisemasta. Jokaisella askeleella nakee hieman kauemmas ja loytaa asioita joita ei ole ennen huomannut.

Niina hetkina on tarkeaa pohtia: ”Ovatko minun arvoni pysyneet muuttumattomina? Yritanko miellyttaa muita ja tehda mita he odottavat minun tekevan vai olenko taysin varma, etta tyoni kuvastaa sieluani ja innostustani? Haluanko saavuttaa menestysta mihin hintaan tahansa vai haluanko menestya siksi etta paivani ovat taynna rakkautta?”

Esimerkiksi painonpudotuksessa on tarkeaa, etta on valmis tekemaan muutoksia, jotka vievat kohti tavoitetta, elamantapaa. Maltti on valttia, ja pikadieetit on syyta heittaa romukoppaan, jos tavoitteena on saada pysyvia tuloksia. Tavoitteiden lisaksi onkin hyva asettaa valitavoitteita, jotka motivoivat kohti paamaaraa, unelmaa, tavoitetta. On myos hyva muistaa, etta tavoitteesta ei saa tulla pakkomielle, vaan on hyva nauttia jo saavutetuista valitavoitteista, unohtamatta elaa tassa ja nyt. Valilla polku kohti tavoitetta voi olla kivikkoinen, mutta ala pelkaa pyytaa tukea lahimmaisiltasi.

”Paamaara voi olla suuri tai pieni, kaukana tai aivan nurkan takana, mutta ihminen lahtee sita kohti kunnioittaen ja ylpeana. Han tietaa mita jokainen askel merkitsee ja kuinka paljon ponnisteluja, harjoittelua ja vaistoa se vaatii. Han ei keskity ainoastaan paamaaraan vaan kaikkeen mita hanen ymparillaan tapahtuu. Monesti hanen on pakko pysahtya, koska hanella ei ole enaa voimia jatkaa.”

Tallaisia ajatuksia nousi tanaan mieleen. Laitetaan kevennykseksi viela aamupuuron reseptia 🙂 

                                               Aamupuuro

                                                                               1dl kaurahiutaleita
                                                                                     n. 2dl vetta
                                1rkl rouhittu pellava+tyrni (kuituja, proteiinia, magnesiumia, omega3) 
                                                                                   1 pieni taateli
                                                                                   mantelimaitoa
                                                                                         suolaa

Laita vesi ja kaurahiutaleet kattilaan ja hauduta hiljalleen noin 10min. Lisaa pilkottu taateli, rouhittu pellava ja mantelimaito. Anna hautua pienella lammolla viela toiset 10min. Lisaa hyvalaatuinen suola. Tarjoile pilkotun 1/2 banaanin ja mustikoiden kanssa. Voit lisata paalle hieman hunajaa.