fullsizerender-4 fullsizerender-3

“Toimisto” tänään taas ulkona

Kivan raikas ilma, ja päivä onkin startannut taas mukavasti ulkotreenien parissa. Asiakkaiden kanssa olemme niin paljon ulkona kuin vain mahdollista. Raitis ulkoilma herättää ja antaa energiaa heti aamusta, mutta tekee hyvää myös sisällä vietetyn päivän jälkeen. Uni maistuu illalla, kun ulkoilee riittävästi päivittäin. Pienetkin happihyppelyt kesken työpäivän tekevät hyvää.

Tänään, ennen päivän ensimmäistä ohjausta, vedin oman treenin- TRX-naruja, kahvakuulia ja kumpparia apuna käyttäen. Asiakasta odotellessa ehdin vetää alla olevaa kiertotreeniä 5 kierrosta, ilman taukoja- huh, tehokasta oli! Etenkin punnerrusten jälkeen hauiskääntö/pystypunnerrus yhdistelmäliike tuntui 8 kiloisellakin kuulalla supertehokkaalta.

Ennen varsinaista treeniä, tein alkulämmittelynä erilaisia liikkuvuusliikkeitä ja perusliikkeitä TRX:naruilla; kyykky/soutua, golf-kiertoja, askelkyykkyjä, kylkivenytyksiä jne, ja muutaman kerran juoksin myös kenttää ympäri. Viileämmillä ilmoilla on hyvä muistaa tehdä kunnon alkulämmittely alle ja taas treenin loputtua pukea heti lämmintä päälle. Sairasteluaallot ovat nimittäin taas päällä!

fullsizerender-1 fullsizerender

Askelkyykkyvariaatioita; askelkyykky taakse ja pistoolikyykky

PÄIVÄN KIERTOTREENI

*Syväkyykky kahvakuulan kanssa x 15 *Punnerrus kumpparilla x 15 *Askelkyykky taakse & pistoolikyykky TRX:llä x 8/jalka *Hauiskääntö/Pystypunnerrus kahvakuulalla x 15 *Polkupyörä x 20/puoli

Tee liikkeet yhteen putkeen ilman taukoja. Kierrosten välissä voit halutessasi pitää pienen tauon. Tee 3-5 kierrosta. Muista hyvä alku-ja loppuverkka, etenkin jos treenaat ulkona. Treenin jälkeen tulee nopeasti kylmä.

fullsizerender-2

Kumpparipunnerrus

Nice and fresh weather to train outdoors. This morning, before my first client, I did also my own workout. 5 rounds of *deep squats w/ kettlebell x 15 *push ups x 15 w/elastic bands *TRX lunges x 8/leg *biceps & shoulder press w/kettelbell *bicycle x 20/side without breaks- hard work, I can tell! Remember the prober warm up, especially if you train outdoors. Muscles needs more time to warm up! And after the workout put warm clothes on. 

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Heidi xoxo

5 Comments

  1. Pauliina

    Huh huh, pitäisikö lähteä pumppiin illalla ja sitten saunaan! Mukavaa viikonloppua!

    Reply
    • Heidi Tainio

      Moikka Pauliina,
      Treeni ja sauna onkin hyvä combo- toivottavasti lähdit 🙂 Kiitos ja mukavaa sunnuntaita 🙂

      Terkuin Heidi

      Reply
      • Pauliina

        Lähdin ja nautin , molemmista! Oopperassa tänään illalla esitys ja huomenna Kansallisteatterissa esitys, minkälainen päivä sinulla huomenna?

        Reply
        • Heidi Tainio

          Hyvä hyvä 🙂
          Oi, kuulostaapa kivalta. Huomenna töitä, mutta ollaanpa kuulolla 🙂

          Reply
  2. Pauliina

    Huomenna aamusta 15 saakka vapaata!

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *