Virtaa Aamupalasta @Cafe Maya

by | Jan 23, 2015 | Aamupala, brunssi, feelgood, Gluteeniton, Luokittelematon, Ravintola, Ravitsemus, Ruokavalio | 0 comments

kuva 1 kuva 2 kuva 2 kuva kuva 4 kuva 3

Eilinen päivä alkoi tapaamisella aamupalan merkeissä. Aino on jo monta kertaa kehunut Mayan aamupalaa, mutta vasta nyt saimme sovittua kalenterit yhteen. Ja onneksi saimme, sillä Maya oli todellakin kaikkien Ainon kehujen vertainen 🙂 Muutenkin oli mukava tavata, vaihtaa ajatuksia ja kuulumiset. Iloisten ihmisten seurassa positiivisuus tarttuu ja aika menee ihan huomaamatta 🙂

“Aamupalaihmisenä” rakastan siis hitaita aamupaloja, ja viikollakin herään hieman aiemmin, jotta jää hyvin aikaa puristaa tuoremehut, syödä, juoda kahvit ja lukea päivän lehdet. Usein viimeistelen bloginkin vielä aamulla. Kotona saatan olla hieman kaavoihin kangistunut ja pyörittelen muutaman vaihtoehdon ympärillä. Ravintolassa tai hotellien aamupalalla onkin sitten toinen juttu, ja mielelläni testailen erilaisia vaihtoehtoja. Usein inspiroidun testaamaan niitä sitten kotonakin.

Eilen lautasellani oli mm. bataattia, hummusta, kurkkua, tomaatti/mozzarellaa sekä munakasta. Bataattia en ole vielä syönyt aamupallalla, mutta sopi oikein hyvin munakkaan kanssa. Jugurtti/mysli meni aivan jälkiruuasta- gluteeniton versio oli tosin omaan makuuni hieman liian makea. Plussaa kuitenkin vielä siitä, että raaka-aineet ovat luomua ja erikoisruokavaliot oli otettu hyvin huomioon- annokset oli mahdollista saada siis maidottomina ja gluteenittomina.

Energisen aamupalan jälkeen, olikin hyvä jatkaa päivän tapaamisiin. Keväällä on alkamassa uusi yhteistyökuvio, jonka suunnittelu on aloitettu jo hyvissä ajoin. Olen innoissani tästä ja kaikki sujuu suunnitelmien mukaisesti 🙂 Tapaamisten välissä ehdin “hiihtotreffata” Lauraakin Leppävaaran laduilla. Ilma oli aivan jäätävän kylmä, mutta suksi luisti yllättävän hyvin. Raikas ilma tekee aina hyvää ja päivän saldoksi kertyi mukavat 16 kilometriä. Terve punaposkilla tapasin vielä Skype- asiakkaat.

kuva

Kiitokset jo etukäteen kaikille, jotka olette käyneet kommentoimassa tähän postaukseen. On ollut ilo lukea teidän kommentteja 🙂 Arvon tuotepaketin sunnuntaina eli vielä on muutama päivä aikaa käydä jättämässä oma kommentti.

 Oikein hyvää viikonloppua kaikille!

Heidi xx

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *