kuva 2 kuva 3

 

Oh my, mitkä supertehokkaat treenit vedettiin eilen ja tänä aamuna Barry’s Bootcampillä. Eilinen “Hard Core Abs” oli yhdistelmätreeni sykettä nostavasta juoksu-ja vatsalihastreenistä. Tunti alkoi heti lankuttamalla erilaisilla versioilla, jonka jälkeen non stoppina keskivartaloa vahvistavia rutistuksia, kiertoja, kyykkyjä jne. kuntopalloa apuna käyttäen. Kymmenen minuutin jälkeen vaihdettiin juoksumatolle, jossa vedettiin seuraavat 10 minuuttia eri kaltevuuksilla ja nopeuksilla niin, että tunnin jälkeen maksimisykkeet hipoivat kahtasataa! Kierroksia tehtiin yhteensä kolme. Huh huh! Toivottavasti vastaava konsepti saataisiin Suomeenkin 🙂

Tunteja on Barryllä on yhteensä 11 päivässä, ja ensimmäinen starttaa käyntiin jo aamulla kello 6.20. Tästä tunnit jatkuvat aina iltaan asti. Paikan tunnille voi, ja kannattaakin, varata nettisivujen kautta- tunnit täyttyvät nimittäin nopeasti. Etenkin aamu-ja iltatunnit kannattaa varata jo hyvissä ajoin etukäteen. Eiliselle tunnille tein varauksen melkein viikkoa ennen tuntia, ja suurin osa paikoista oli jo mennyt. Tämän aamun tunnille pääsin vain peruutuksen kautta.

Paikassa on myös smoothiebaari, josta voi tilata smoothien etukäteen. Tunnin jälkeen smoothie odottaa tiskillä valmiina. Oma valintani oli marjainen PJG, jossa oli marjojen lisäksi maapähkinää, banaania, proteiinijauhetta ja mantelimaitoa. Miehen Yogi-smoothie oli marjaisan raikas (ilman maapähkinää) ja hieman kieltämättä iski annoskateus 😀

Hotellimme on sopivasti vain kymmenen minuutin hölkkämatkan takana ja matka toimi kevyenä alku-ja loppuverkkana. Matkalta bongasin muutaman kivan paikan, josta tulossa myöhemmin juttua 🙂 Monet kivat paikat olenkin matkoilla bongannut juuri aamulenkeillä, tai kävellen paikasta toiseen. Tuskin olisin näillekään kulmille lähtenyt ilman bootcamppiä. Ja hei, täällä kukkivat jo narsissit! Ihanan keväistä, vaikka ilma onkin yllättävän viileä.

kuva 1 kuva 5

Kertahinta tunnille on 27e, mutta paketit tulevat huomattavasti halvemmaksi.

Barry’s Bootcamp

163 Euston Road
London, UK NW1 2BH

Happy Workout!

Heidi xx

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *