OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Aamu alkaa parilla lasillisella vettä, johon silloin tällöin puristan hieman sitruunanmehua. Jos teen treenin heti aamusta, käyn suihkussa vasta treenin jälkeen. Suihkun lopuksi kylmä vesi piristää ja vilkastuttaa aineenvaihduntaa. Samoin kuin kuivaharjaus, jota tosin teen yleensä viikonloppuisin.

“Every morning starts a new page in your story.

Make it a great one today.” 

 

IMG_4654

 

Aamupala, päivän tärkein ateriani, jota suunnittelen usein jo edellisenä iltana. Onnistuneen aamun takaakin siis edellinen ilta. Esimerkiksi tuorepuuro on helppo laittaa tekeytymään jo edellisenä iltana. Vaihtelu myös virkistää ja tuorepuuron sijaan lautaselta saattaa löytyä keitettyä puuroa, erilaisia smootheja, banaanipannareita, chiapuddingia ja viikonloppuisin teen usein myös erilaisia munakkaita. Usein puristan myös tuoreita mehuja fiiliksen mukaan. Tänään lasissa oli porkkana-appelsiini-inkivääri-sitruuna mehua.

Itselleni on tärkeää, että aamupala on täyttävä, mutta samalla nopeasti sulava, sillä useimmiten päivän ensimmäiset treenattavat ovat jo heti aamutuimaan. Jos taas aamupäivät ovat vapaita, teen silloin oman treenin. Suosin edelleen ulkoliikuntaa ja lihaskuntotreenit teen läheisellä lenkkikentällä, jossa voi hyödyntää telineitä. Niihin on helppo kiinnittää esimerkiksi TRX-narut. Liikunta kuuluu siis vahvasti aamurutiineihini- nykyään tosin vasta aamupalan jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Wall Ball saa lisätehoa, kun heittää pallon korislevyyn. Kolmen kilon pallokin tuntuu jo viidentoista toiston jälkeen… Mitä syvemmälle kyykkää sen parempi! Huomioi kuitenkin polvien linjaukset. 

Vitamiineja tarvitaan kehon toiminnoissa, mm. kasvutapahtumissa, immuunipuolustuksessa ja energia-aineenvaihdunnassa, eli ne ovat elämälle välttämättömiä aineita, joita mikään muu ei pysty kokonaan korvaamaan. Suojaa tarvitaan päivittäin ja ideaali olisi tietenkin saada kaikki tarvittavat vitamiinit ravinnosta. Ravintoaineiden imeytyminen on kuitenkin riippuvainen suolistosi kunnosta!

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Ravintolisistä olen nyt syksyn myötä ottanut käyttööni taas D-vitamiinit, sinkin ja MSM:n, jotka otan aamuisin. Etenkin D3 vitamiini on aivan ehdoton näillä leveysasteilla, sillä sen päälähde on aurinko. Sinkki on tärkeä mm. luustolle, kasvulle, hiilihydraatti-aineenvaihdunnalle ja sen puute voi aiheuttaa mm. immuniteetin laskua. Siksi sitä suositellaan C-vitamiinin kanssa flunssaan. MSM on vesiliukoinen rikkiyhdiste, joka on erinomainen luuston, nivelten, lihaksiston sekä hiusten hyvinvoinnille. Nyt sitä onneksi saa myös kapseleina, maultaan kun se on aika kamala.

Iltaisin otan vielä B-vitamiinia sekä magnesiumia, sillä ne rauhoittavat kehoa ja parantavat unta. Magnesiumlisä saattaa olla tarpeellinen etenkin paljon urheilevalle. Vitamiinit sekä kivennäis-ja hivenaineet toimivat myös toimintapareina, esimerkiksi liiallinen kalsiumin saanti heikentää magnesiumin imeytymistä, kun taas raudan imeytymistä voidaan tehostaa C-vitamiinin avulla. Tässä postauksessa lisää vitamiineista.

Haluan kuitenkin vielä painottaa, että monipuolinen ruokavalio on tietenkin kaiken a ja o! Ravintolisät vain tukevat jo monipuolista ruokavaliota.

Reipasta maanantaita kaikille 🙂

Heidi xx

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *