Aamulenkillä vaivuin taas kerran ajatuksiini- yleensä lenkeillä ideoin, suunnittelen, käyn keskusteluja itseni kanssa, ihailen luontoa ja välillä pysähtelen ikuistamaan sen kauneutta valokuviin jne. Usein havahdun ajatuksistani kotiovella, kun lenkki onkin jo lopuillaan. Tämäkään lenkki ei ollut poikkeus, vaan mieleeni nousi oman kehon kuuntelu, ja miksi se on välillä niin vaikeaa. Niin vaikeaa, että välillä menetämme kontaktin omaan itseemme, emmekä tunnista enää kehon viestejä.

Kehon kuuntelu onkin mielestäni hyvinvoinnin ehkäpä tärkein osa-alue. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio (kaikkea kohtuudella, rennolla otteella ilman tiukkoja dieettejä), liikunta (sitäkin sopivasti ja niin, että se on kivaa) ja kannustavat ihmissuhteet… mutta ilman oman kehon tuntemusta hukkaamme itsemme, emmekä osaa kuunnella, mitä kehomme yrittää meille viestittää. Olemme kaikki yksilöitä, ja se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle.

Kehomme on viisas, paljon viisaampi kuin uskommekaan. Se varastoi tunteemme ja yrittää varoittaa, jos kaikki ei ole kunnossa. Joskus emme kuitenkaan halua uskoa tai edes pystytä kuulemaan sen varoitusääniä, jolloin keho saattaa jopa sairastua. Keho “varastoi” tunteet ja vanha sanonta “kantaa murheet hartioillaan” pitääkin kirjaimellisesti paikkaansa. Keho kantaa harteillaan menneisyyttä, johon peilaamme nykyhetken tapahtumia, jopa tulevaisuutta. Luomme mielikuvia tulevaisuudesta menneisyyden tapahtumien kautta, vaikka samalla haluaisimme olla läsnä tässä ja nyt. Vanhemmat murehtivat lapsiensa puolesta, jota kieltämättä itsekin teen mielessäni sitä enemmän, mitä lähemmäksi Tansanian matkaa mennään. En voi olla ajattelematta, että mitä, jos jotain pian tapahtuu- varsinkin nyt, kun ebolakin on leviämässä laajemmalle. Emme kuitenkaan voi muuttaa menneisyyttä, emmekä voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan- miksi siis murehtia jotain, mitä ei ole vielä edes tapahtunut.

 

 

Mutta miksi sitten erkaannumme kehostamme ja menetämme kontaktin kehon ja mielen välille? Uskon, että mielen voimalla on meihin todella suuri vaikutus. Mieli, sisäinen puhujamme, on jatkuvasti äänessä; se määräilee, käskee, arvioi, muistelee menneitä, suunnitelee tulevaa, arvostelee ja jopa syyllistää. Mitä muutkin ajattelevat! Luomme mielessämme mielikuvia siitä, millaisia meidän pitäisi olla tai millaisia oletamme muiden, esimerkiksi yhteiskunnan, haluavan meidän olevan. Silloin emme välttämättä tee niitä asioita, joita oikeasti haluaisimme tehdä, vaan niitä, joita uskomme muiden haluavan meidän tekevän. Luomme itsellemme odotuksia, vertaamme itseämme helposti toisiin ja, kun kaikki ei menekään suunnitelmien mukaisesti ruoskimme itseämme vieläkin ankarammin. Syömishäiriönen näkee itsensä aina isompana kuin oikeasti on (ja ajattelee, että muutaman kilon jälkeen kaikki olisi paremmin), stressaantunut ei tunnista kehon väsymystä (vaan haluaa olla vielä ahkerampi. Superihminen kyllä jaksaa, ei voi näyttää heikolta ulospäin) ja masentunut saattaa purkaa ahdistusta urheiluun (helpompi juosta karkuun kuin kohdata todellisuus), vaikka jokaisessa tapauksessa keho kaipaakin vain lepoa. Voi, kuinka osaisimme kohdella itseämmekin kuin parasta ystävää ja näkisimme peilistä muutakin kuin ne epäkohdat.

You are perfect, just the way you are!

 

* älä koskaan vertaa itseäsi ja saavutuksiasi toisiin ihmisiin. Uskalla olla oma itsesi, juuri sellaisena kuin olet. Kukaan meistä ei ole täydellinen- ei edes photoshopatut mainoksien mallit. Mieti, mikä ja mitkä asiat tekevät juuri sinut onnelliseksi?

* Rakasta ja kunnioita itseäsi. Emme voi jättää onnellisuuttamme toisten vastuulle, vaan onnellisuus lähtee meistä jokaisesta itsestämme- “olemme oman onnemme seppiä”.

* Luota tulevaisuuteen ja intuitioon. Elämä kantaa, kun uskaltaa päästää irti menneisyydestä ja keskittyä tähän hetkeen. Olla läsnä, katsoa ympärille, kuunnella ja löysätä silloin, kun siltä tuntuu.

Namaste

Heidi