OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Niin kuin jo pari viikkoa sitten kirjoittelin, viikkoni alkavat jo sunnuntai-iltapäivisin. Kiireen välttämiseksi suunnittelen silloin koko viikon treenattavien ohjelmat ja kuulatunnit hyvissä ajoin valmiiksi. Samalla suunnittelen myös viikon ruokalistan ja kauppalistan. Maanantain töistä riippuen, teen kauppareissun joko sunnuntai-iltana tai maanantaina aamupäivällä. Mieluiten maanantaisin, sillä silloin kaupoissa paremmat ja tuoreet valikoimat. 

Kauppalistalta löytyy aina PALJON kasviksia, juureksia ja hedelmiä- pöydällä onkin aina ainakin banaania, appelsiinejä, mangoa, avocadoa ja bataattia! Marjoja ei tarvitse ostaa ihan joka viikko, sillä yleensä ostan kerralla kunnon satsin, josta riittää muutamalle viikolle. Mökillä on onneksi vielä viime syksynä poimimiani marjoja. Niitä kuluu päivittäin smooteihin, jugurtin ja puuron kanssa. Myös mehuja linkoan lähes päivittäin.

 

mehu.jpg

IMG_8743

 

Arkena suosin paljon keittoja ja tänään ruokalistalla onkin lohikeitto. Keittoja teen aina kerralla isomman satsin, josta jää varmasti myös seuraavallekin päivälle lounaaksi. Lapset voivat lämmittää sitä itse koulun jälkeen. Toisaalta yksi tämän työn positiivisista puolista onkin se, että useimpina päivinä olen kotona lasten tullessa koulusta. Ehdin valmistaa ruuan jo päivällä, jos illalla menee ohjauksien kanssa pitkään. Esimerkiksi tiistaina olen töissä iltaan asti, ja koska mieskin on koko viikon työmatkalla, teen jo etukäteen päivällä lapsille illaksi spaghettia ja jauhelihakastiketta.

Keskiviikkona Pad Thai kanalla, torstaina bataattilinssikeittoa (ja mahdollisia edellispäivien jämiä, miehille pelkkä keitto on usein liian kevyt) ja perjantaina on todennäköisesti pizzailta. Kaikki voivat täyttää omat pizzat suosikkitäytteillä. Tämän pohjalta teen kauppalistan, riippuen siitä, mitä kaapeista jo löytyy. Perjantaina teen täydennyskauppareissun viikonlopulle. Joskus suunnitelmat tosin muuttuvat, mutta huomaan, että pienen suunnittelun avulla ei tarvitse ruokakaupassa käydä jatkuvasti.

 

arkiruokaa

 

Välipaloja menee myös melkoisen paljon, siksi pöydällä on kulhollinen hedelmiä ja pähkinöitä. Marjoista, hedelmistä, kasviksista ja kasvispohjaisista maidoista valmistuu smoothie muutamassa minuutissa. Lapset juovat tosin luomu maitoa, mutta smoothiet teen aina “maidottomiin maitoihin”. Jääkaapista löytyy aina myös kananmunia, joista pyöräyttää nopeasti lounaaksi tai välipalaksi munakkaan tai uppomunia. Kananmunista ja banaanista valmistuu nopeasti myös banaanipannareita. Välipaloista tulossa pian oma postaus.

Juuri nyt aamulenkki heitetty ja seuraavaksi kauppaan ja viikon ensimmäiselle treenattavalle! 

 

“The art of being happy lies in the power of extracting happiness from common things.” Henry Ward Beecher

 

 

Heidi xoxo

4 Comments

  1. -Sanna

    Heippa! Oon itsekin yrittänyt panostaa entistä enemmän viikon ruokalistan suunnitteluun, näin todellakin säästyy sekä aikaa että rahaa. Meilläkin on joka päivä jonkun treenit, joten ruoan on oltava ajoissa valmiina. Onneksi vanhempi lapsi on innokas kokki, hänestä on paljon apua 🙂

    Tuo Arjen superruokaa-kirja osui silmään, onko se ostamisen arvoinen?

    Mukavaa viikkoa!

    Reply
    • Heidi

      Moikka Sanna,
      Helpottaa kyllä paljo arkea, kun vähän suunnittelee. Ja tosiaan rahaakin säästyy ja “hukkaruokaa” tulee paljon vähemmän. Ja aktiivisessa arjessa ruokaa on oltava valmiina heti 😀

      Ostin kirjan miehelle joululahjaksi. Mun mielestä vaikutti hyvältä, mutta miehen mielestä siinä ei oikein ollut mitään kokattavaa :/ En siis vielä osaa varsinaisesti suositella… testaan muutaman ja kerron sitten 🙂

      Terkuin Heidi

      Reply
  2. -Sanna

    Jahas, jään odottelemaan tuomiota ? Saa toki vinkata muistakin ruokakirjoista, jos tulee mieleen!

    Reply
    • Heidi

      Yes, täytyykin tehdä postaus ruokakirjoista… niitä hyllyt notkuvat 😀 Safkaa kirjasta olen tehnyt melko monta juttua- siinä onkin hyviä koko perheen ruokia 🙂
      Mukavaa viikkoa!

      Terkuin Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *