IMG_5873

 

Aamulenkille lähtö ei tuottanut tänään ollenkaan ongelmia- kiitos eilisen Green Streetin raakakakku-workshopin, jonka ansiosta energiaa riitti yön yli vielä pitkälle aamuun 🙂 Illalla ei meinannut uni tulla kaiken sen kakkumaistelun jälkeen. Niin ihania reseptejä ja kakkuja, mutta jostain syystä oma kakkukiintiö alkaa olla täynnä… Saa nähdä teenkö viikonlopun jälkeen enää ollenkaan kakkuja vai innostunko vain lisää 😀

Tuuli tuiversi ja melkoisessa vastatuulessa juoksin pitkin Seurasaaren rantoja. Juoksee kulkee mukavan rennosti fiilistellen, edes tuuli ei haittaa. Juoksun aikana ajatukset tuulettuvat ja parhaat ideat syntyvätkin usein lenkkeillessä.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA IMG_5886 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Ennen lenkille lähtöä, ja lapsille aamupalaa valmistaessa, laitoin chiavanukkaan tekeytymään. Tällä kertaa sekoitin kulhoon 2 rkl chiansiemeniä, noin reilun desin mantelimaitoa, 1/3 muussattua banaania, 1 tl kaakaonibsejä, muutaman mulperimarjan, 2 saksanpähkinää murusteltuna ja kurkumaa. Tällä hetkellä maustan ruuan kuin ruuan kurkumalla- olipa kyseessä sitten makea tai suolainen ruoka. Lenkin aikana vanukas oli turvonnut ja se oli valmista syötäväksi. Kyytipojaksi surautin vielä vihersmoothien.

Morning Green Smoothie

Kahdelle

1/2 Avocado

1/4 tuoretta Ananasta

kourallinen Baby Pinaattia

pala Kurkkua

1/2 Limen mehu

tuoretta Minttua

1 tl Viherjauhetta

Kookosmaitoa

Surauta ainekset blenderissä kuohkeaksi smoothieksi ja nauti 🙂

Ihanaa päivää kaikille!

 

Heidi xx

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *