IMG_0225

 

“My mind is craving pasta and bread, but what my body really needs is colorful, nutritious, healthy foods. Cravings are usually just our body’s way to tell us, that there might be something missing in our diet.”

Ote eilisestä instagram kuvastani ja sen hetken fiiliksistä juuri ennen lounasta (eilinen lounas yllä olevassa kuvassa). Aamupalasta oli ehtinyt kulua jo aivan liian monta tuntia ja varsinkin uiminen nostaa ruokahaluja vielä entisestään. Ainakin omalla kohdallani liian pitkät ateriavälit aiheuttavat himoja tiettyihin ruokiin- yleensä makeaan, mutta jostain syystä viime päivinä on tehnyt enemmänkin mieli leipää ja pastaa. Ehkä pientä hiilarivajetta havaittavissa juoksumäärän kasvaessa- varsinkin viikonlopulla syöminen oli heikkoa verrattuna liikunnan määrään. Lauantain Halloween Runin jälkeen pääsin ruokapöydän ääreen vasta kuusi tuntia myöhemmin! Onneksi sattui kasissa olemaan proteiinipatukka hätävarana.

Huomaan ihan selvästi myös yhteyden pimenevien päivien ja mielitekojen välillä, ja tuntuukin, kuinka keho kaipaa vieläkin enemmän värejä, vitamiineja ja ravinteita. Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa kaivaa D-vitamiinit esille! Mieliteot ovatkin usein vain kehon tapa kertoa, että ruokavaliomme kaipaa jotain lisää. Kesällä maistuneet kylmät salaatit vaihtuvat uunijuureksiin ja lämmittäviin sosekeittoihin. Suosi myös kauden kasviksia ja marjoja, esimerkiksi karpaloa, viikunaa ja lehtikaalia, ja mahdollisuuksien mukaan luomuna.

Moni saattaa syksyn pimeinä iltoina kaivata myös “comfort foodeja”, hemmotteluruokia, joka ovat silloin tällöin ihan ok. Jos herkuttelusta tulee kuitenkin jokailtainen viihdyke, kannattaa miettiä ovatko mielihalut kenties tunteisiin liittyviä, tekemisen puutetta, oikea nälkä vai tapa? Usein syytetään joulua ja jouluruokia talven lisäkiloista, mutta uskon, että monella painonnousu johtuu syksyn aikana pikku hiljaa kertyneistä “pikku herkuista” ja ehkä aktiivisuuden vähentymisestä. Kannattaakin kiinnittää huomiota ruokavalioon ja liikkumiseen jo tässä vaiheessa, ettei tarvitse tammikuussa karistella “joulukiloja”.

Pimeiden syyspäivien vinkit:

 

* Panosta laatuun ja käytä ruuanlaitossa sesongissa olevia ruokia; lehtikaalia, viikunaa, persimmonia, marjoja (karpalosta tulossa pian herkullinen resepti), mandariineja jne. Suosi luomua silloin, kun se on mahdollista ja vältä prosessoituja valmisruokia ja valkoista sokeria.

* Väriä lautaselle! Mitä luonnolisesti värikkäämpiä ruokia lautasella, sitä enemmän antioksidantteja ja vitamiineja. Väreillä on meihin myös piristävä vaikutus.

* Pidä kiinni ruokarytmeistä. Aloita päivä aamupalalla tai ota se töihin mukaan, ellei aamupala heti herätessä maistu. älä skippaa aterioita, sillä se useimmiten johtaa epäterveellisiin himotuksiin.

* Huomio annoskokoihin. Paljon kasviksia, noin oman nyrkin verran proteiinia ja noin desi esimerkiksi riisiä (riippuu tietenkin henkilön aktiivisuudesta). Käytä hyvälaatuisia rasvoja; oliiviöljyä, kookosöljyä, hamppuöljyä sekä rasvaisia kaloja, avocadoa ja pähkinöitä.

* Kanna välipaloja mukana; pähkinöitä, hedelmiä tai marjoja, proteiinipatukoita tai vaikkapa kotona tehty smoothie. Nyt smoothie pysy kylmänä autossakin. Pidä huoli, että verensokeri pysyy tasaisena.

* älä osta kotiin turhia houkutuksia. Harva pystyy pitämään näppinsä erossa heikkona hetkenä, jos kaapissa kummittelee herkkuvuori. Osta vain sen verran herkkuja, kuin olet valmis kerralla syömään. Tee tietoisempia valintoja ja kun päätät ostaa esimerkiksi suosikkisuklaatasi, niin nauti äläkä tunne siitä huonoa omaatuntoa. Raakasuklaa ja avocadosuklaamousse (kuva alla) toimivat herkunkorvikkeina, ovat nopea valmistaa ja vievät makeanhimot.

* Muista juoda vettä, vaikka viilemmämmillä ilmoilla juomisen tarvetta ei samalla lailla huomaisikaan kuin kesällä.

* Lisäpotkua vitamiineista! Vaikka ideaali olisikin saada kaikki tarvittavat vitamiinit ruuasta, saattaa se joskus olla hankalaa- varsinkin näin talven tullen. Ehdottoman tärkeää on saada tarpeeksi ainakin D-vitamiinia. Itselläni käytössä nestemmäinen, joka on helppo ruiskauttaa, vaikkapa aamupuuron joukkoon.

* Pidä kiinni tutuista harrastuksista ja rutiineista. Ulkona raittiista ilmasta saa energiaa ja harvoin kukaan kai on katunut, että lähti lenkille? Oikeanlainen vaatetus vain päälle. Ei tekosyitä 😉

 

IMG_0228

Aamu- ja välipaloilla maistuvat mm. marjaisat smoothiet, tuorepuurot, chiapudding ja ihan tavallinen kaurapuuro.

IMG_0229

Banaanipannarit ja avocadosuklaamousse vievät makeanhimot- ilman sokeripöhnää!

Väriä ja iloa päivääsi!

Heidi

2 Comments

  1. ingrid

    Herkullisia kuvia ja loistava teksti! Tosiaan huomaa, että hiilarintarve on lisääntynyt kaamoksen myötä. Varsinkin tuo: “Osta vain sen verran herkkuja, kuin olet valmis kerralla syömään” on erittäin hyvin sanottu.

    Reply
    • Heidi

      Kiitos Ingrid 🙂
      Pimeys ja viilentyvät ilmat vaikuttavat meihin ehkä enemmän kuin uskoisimmekaan. Mieli tekee tosiaan enemmän hiilareita, vaikka toisaalta olisi ehkä hyvä syödä enemmän proteiinia ja hyviä rasvoja. Herkkuja kannattaa ostaa vain sen verran kuin haluaa kerralla syödä ja muuten kaapit tyhjinä 🙂

      Terveisin Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *