OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Joululahjaksi sain taas villasukat, jotka ovatkin jokajouluinen toiveeni, sillä villasukkia pidän jalassa kesät talvet. Anoppi onkin melkoinen kutoja ja tämän vuotiset sukat ovat aivan ihanat <3 Voi, kun osaisin itsekin jatkaa tätä perinnettä.

Villasukat ovat myös erinomainen ”apuväline” kotitreeniin. Parhaiten villasukat toimivat liukkaalla parketilla, jossa sukat välillä luistavat jo vähän liiankin hyvin ja haastavat vielä enemmän etenkin keskivartalon hallintaa. Siksi liikkeet kannattaa aloittaa ensin pienemmillä liikeradoilla ja vasta pikku hiljaa syventää liikkeitä.

Viime viikolla tein vanhemmillani ”villasukkatreenin” ennen juoksulenkkiä. Huh, ja hikihän siinä tuli! Vieläkin parempi olisi tehdä treeni vasta lenkin päätteeksi, sillä esimerkiksi eilen oli sen verran kylmä juosta, että lämpiäminen lenkin jälkeen kesti yllättävän kauan. Olisi melkein pitänyt lenkille lähtiessä laittaa sauna päälle.

Alla villasukkatreeni kuvina, joka sai Instagramissani @heidionthego ennätysmäärän tykkäyksiä. Sieltä voit käydä kurkkaamassa itse treenin vielä videona. Video on nopeutettu eli liikkeitä ei ole tarkoitus tehdä ihan noin nopeasti. Voit tehdä treenin toistoilla (esim. 8-12/puoli) tai aikaa vastaan (esim. 30-60sec). Tee liikkeet putkeen ilman taukoja, ja vasta kierroksen jälkeen pidä lyhyt (30-60sec) palautus. Tämän treenin tekemiseen ei siis mene kauaa, mutta koko kroppa saa varmasti tehokkaan ja kokonaisvaltaisen treenin.

Haaste! Testaa kuinka monta kierrosta ehdit tehdä 6, 8 tai 10:ssä minuutissa! 8 x liike/puoli!

 

villasukka punnerrus vuorikiipeilijä

 

1.Punnerrus & Pike. Asetu lankkuun -> punnerra (helpompi versio polvet maassa) -> lankku -> lähde vetämään vatsalihasten avulla jalkoja maata pitkin käsien väliin.

2. Vuorikiipeilijä. Asetu lankkuun ja lähde vuorotellen vetämään jalkoja maata pitkin käsien väliin.

 

villasukka kyykky

3. Askelkyykky taakse. Asetu lantion levyiseen haara-asentoon ja lähde vuorotellen luisuttamaan jalkaa lattiaa pitkin taaksepäin, niin että polvi tulee lähelle maata. Luisuta jalka takaisin lähtöasentoon ja toista sama toisella jalalla.

4. Luistelukyykky. Asetu seisomaan lantion levyiseen haara-asentoon ja lähde luisuttamaan oikeaa jalkaa lattiaa pitkin sivulle. Kiinnitä huomio, että tukijalan polvi kulkee samassa linjassa jalkaterän kanssa. Vedä jalka takaisin lähtöasentoon ja toista sama toiselle puolelle.

Iso kiitos kaikille tämän postauksen kommentoijille, ja samalla arvontaan osallistuneille. Tällä kerralla onnetar suosi Maijaa

”Maija 01.01.2016
Ei tarvetta kehittyä valokuuvaajana. Tykkään jos blogeissa on puhelimellakin napattuja kuvia. Tulee aidompi fiilis.
Minä olen ollut lukijasi alusta asti. Hyviä treeniblogeja ei ole paljoa, ellei ole kiinnostunut pelkästä painojen nostelusta. Siksi tykkään käydä blogissasi päivittäin. Eniten pitäisin kuvamateriaalista ja tarinoista juoksulenkeiltäsi. Itse saan juoksusta just parhaat fiilikset.”

Laitatko sähköpostia heiditainio@aol.com niin laitan yllätyspaketin tulemaan 🙂 Oikein reipasta maanantaita kaikille! Ja postaustoiveita otetaan jatkossakin mielellään vastaan 🙂

Heidi xoxo

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *