Monthly Archives: elokuu 2013

Mamma Mia mitkä ruuat!


Torstai-iltana olin aivan poikki päivän kävelemisen ja lentomatkan jälkeen. Teki mieli jäädä huoneeseen ja syödä matkalta jääneet eväät, mutta eihän nyt Italiassa voi jäädä huoneeseen syömään! Monta viikkoa olen himoinnut thin crust pizzaa aidolla buffalo mozzarella tai täydellisen al dentea pastaa. Kotona voi sitten lepäillä ja syödä pähkinöitä ja omenaa sohvalla. 


Koska en ole ennen käynyt Milanossa, niin kysyin ravintolavinkkejä hotellin respasta. Ystävällinen herra suositteli italialaista, tietenkin, ja varasi samantien pöydänkin. 








Ristorante Nabucco, joka sijaitsee aivan Duomon lähettyvillä, olikin nappivalinta. Grillattuja kasviksia ja Linguini with lobster. Annoskoot olivat aivan valtavat! Pastasta olisi syönyt ainakin kaksi, ja hävettikin jättää puolet syömättä, kun tarjoilija kysyi oliko ruoka huonoa. Ei, päinvastoin, oikein hyvaa, mutta vähempikin olisi riittänyt… 




Tarjoilijan suosittelemana tilasin vielä tiramisua. Ja varmistin vielä, että eihän annos ole kovin iso… Hmmmm, kuvasta voi päätellä, että lautasella olisi tiramisua isommallekin pöytäseurueelle. 

the best I can do…






Ihanaa olla lomalla ja nauttia hyvästä ja erilaisesta ruuasta mitä yleensä syö, mutta kyllä neljä päivää pastaa ja pizzaa on ihan sopivan pitkä aika, tai muuten joutuu olemaan löysissä verkkareissa kotimatkalla… 😀 Syödessä muuten mietin, että onkohan italialaisilla samanlailla gluteenin kanssa ongelmia kuin meillä suomalaisilla? Tuntuu, etta Suomessa joka toisella gluteeni aiheuttaa jonkinlaisia vatsaongelmia (myös itselleni). Viereisessäkin pöydässä syötiin alkupalaksi pizzaa ja pääruuaksi pastaa…




Buon Giorno Milano!



Hyvin nukutun yön jälkeen oli kiva lähteä tutkimaan kaupunkia aamulenkin merkeissä. 
Ensimmäiseksi suuntasin läheiseen puistoon Parco Indro Montanelliin. Kiva pieni puisto, joka oli muidenkin lenkkeilijöiden suosima. Puistosta jatkoin matkaa pitkin Milanon katuja, ja voi kuinka kauniita rakennuksia! Aivan upeita!

Aamupalalle päädyin ihan sattumalta aivan ihanaan Bianco Latteen (Via Turati 30). Kaunis ravintola, josta saa mukaan nopean aamukahvin, tai jossa voi nauttia kunnon aamupalan tai lounaan salin puolella. Aamupalalla oli paikallisia, jotka olivat ihan selvästi vakkariasiakkaita. 

Eilisen lobsteripastan jälkeen oli kiva nauttia kevyt aamupala; hedelmäsalaattia, luonnonjugurttia, vastapuristettu appelsiini/greippimehu ja soijacappuccino. Jos tulisin vielä lounaalle niin ottaisin tietenkin insalata Heidin 😉 

I Love You





Kuten olen jo aiemminkin todennut, niin matkustaessa kannattaa tehdä pieniä aamulenkkejä. Aina löytää jotain kivoja paikkoja, joita ei muuten ehkä löytäisi. Tähänkin törmäsin ihan sattumalta. Kannattaa myös välttää turistirysiä ja seurata mihin paikalliset menevät. Seuraavaksi suuntasin Parco Sempioneen, mutta siitä lisää myöhemmin 🙂

Milano alkaa olla nähty, ja matka jatkuu. Stay tuned 🙂 

1 2 3 21

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä heiditainio@aol.com
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

L'abbaye Saint-Germain d'Auxerre ⭐️Fill your life with adventures, not things. Have stories to tell, not things to show ⭐️Toinen päivä turreturistina- kirkoista ja toinen toistaan upeammista maisemista toiseen ⭐️ #auxerre #france #voyage #abbey #amazing #visit #adventure #explore #spoton #tourist #travel #worldtravel #mylife #heidionthego #instamoment #active #memories #quote #quoteoftheday #feelfinnair
Quelle grasse matinée ☀️☕️ Eilen aamulenkillä, tänään hidas aamu. Loma- fiiliksellä mennään ✨💫 #bonjour #hyväähuomenta #grassematinée #hidasaamu #kahvi #aamupala #france #travel #home #cestlavie #mylife #seetheworld #expandyourplayground #coffeefirst #view #spoton #travel #holiday #holidayvibes #feelgood
Strike a pose 🏛✨💫 Välillä sitä oppii arvostamaan asioita vasta sitten, kun niitä ei enää ole. Asioita pidetään helposti itsestäänselvyytenä, totutaan. Kerran mielettömän upea muuttuu matkan varrella niin tutuksi ja arkipäiväiseksi, että lopulta mieletön onkin vain ihan ok. Tai sitten on sattunut syntymään tälläiseen historialliseen kaupunkiin, eikä osaa ehkä muuta kuvitellakaan. Ystävilläkin ihan vain tälläinen "perus" 1200-luvulla rakennettu katedraali naapurina. Mielenkiintoisia keskusteluja mm. tästä aiheesta. Ja vitsi, että on siistiä puhua ranskaa! #auxerre #catedral #france #view #spoton #aamulenkki #seenonmyrun #run #runspo #heidionthego #instarunners #travel #explore #adventure #worldtravel #expandyourplayground #juoksu #runshot #instatravel #mylife #memories #active #gratitude
Bonjour! ✨ Aamulenkki näillä kaduilla, näissä maisemissa. Ihan kuin olisi astunut toiselle vuosisadalle, keskelle tarinaa- historiaa. Sanat eivät riitä kuvaamaan kaupungin kauneutta. #auxerre #bonjour #spoton #amazing #streetshot #instamoment #nowords #france #travel #explore #adventure #seenonmyrun #run #runspo #juoksu #aamulenkki #cityview #catedral #memories #history
À Auxerre ✨💫 Comment c'est trop belle ici, magnifique! /// Oi että, täällä sitä ollaan Auxerressa. Niin kaunis vanha kaupunki. Ystävät ja muistot ✨💫 #auxerre #france #travel #explore #cestlavie #memories #instamoment #lovelovelove #gratitude #view #spoton #cityview #friends
My life is spontaneous and things just kind of happen ✨ Syypää mun hymyyn just nyt... ✈️AY1573🥂🥐👨🏻‍🎨 🇫🇷 Perhosia on vatsassa ainakin miljoona! Lue lisää blogista... #spontaneous #extempore #travel #france #friends #relax #lovelife #voyage #jadore #mavie #worldtraveler #explore #adventuretime #inspiration #blog #heidionthego #mylife #balance #eatwell #exercise #training #travelling #quote #quoteoftheday 📷 @katrilehtola
Today's K's... 25 in total- 15K an hour, not bad. I felt literally like flying today, even in up hills ✨💫 Aurinko ja älyttömän hyvin luistava suksipari on jotain niin parasta- kilometrit taittuivat tänään Paloheinän vaihtelevassa maastossa kuin huomaamatta.  @atomicski jo seitsemisen vuotta vanha #skate suksipari on just täydellinen, kuin tehty mulle. Näistä en varmaan luovu koskaan ✨💫 Kävin muuten testaamassa peltolenkinkin. Mahtava baana, mutta kyllä metsä on enemmän mun juttu ✨💫 #ski #crosscountry #skiing #hiihto #murtsikka #hiihtopäivä #outdoors #winter #talvi #ulkoilu #sunshine #active #trainingday #lifehappensoutdoors #expandyourplayground #suunto #suuntospartan #salomon #atomic #mylife #mävaanhiihdän
Winter break means skiing! Are you hitting the tracks? I definitely am ✌️🎿❄️ Blogissa nyt hiihtojuttuja ja  @salomonsuomi SKIN karvapohjasuksista. Ja iso kiitos kaikille viesteistä, joita olen teiltä saanut. Olen otettu, kuinka moni on innostunut lähtemään ladulle kuvieni ja My Storyn höpöttelyjeni ansiosta 🙏🏼💖 #ski #crosscountry #skiing #talvipäivä #winter #xcskiing #hiihto #murtsikka #nature #amazing #view #spoton #active #mylife #blog #heidionthego #healthyliving #salomon #atomic #karitraa #training #fitspo #fitspiration #motivation 📷 @endorfiinikoukussa
Just taking it easy here... Cause my HOLIDAY started yesterday 😁 Weekend 🎿 & next week something else... #holiday #winter #talviloma #winterbreak #relax #fitfam #fitspo #fitspiration #training #exercise #healthyliving #fitandfun #weekendvibes #inspiration #motivation #travel #worldtraveler #openminded #lovelife #livefully #gratitude #spontaneous #ski #active 📷 @katrilehtola