Monthly Archives: joulukuu 2014

VIIKONLOPPUBRUNSSI


DSC_4964

DSC_4989

 

Viikonloppubrunssia nautittiin pitkästä aikaa ystävien kanssa. Arki on kaikilla sen verran kiireistä, että usein menot menevät ristiin ja tapaamiset saattavat venyä aivan liian pitkiksi. Joulunpyhät ovatkin hyvää aikaa tavata ystäviä. Meillä ovet ovat olleet avoinna siitä lähtien, kun saavuimme tänne mökille. Ihanaa, kun kerrankin ei ole aikatauluja tai kiire minnekään!

DSC_4974

DSC_4997

DSC_5013

DSC_4991

 

”Kunkku-Smoothie”

1 Banaani

1 pussi Kuningas-pakastemarjoja (vadelma/mustikka/mansikka)

1 mitallinen Herneproteiinia

2 rkl Chiansiemeniä

1 Medjool Taateli

Mantelimaitoa/Vettä

Aja tasaiseksi smoothieksi. Tästä tulee isot lasilliset neljälle.

Pinaattimunakas

5 luomu Kananmunaa

1 pkt Baby Pinaattia

Suolaa, Mustapippuria

Paista pinaattia oliiviöljyssä miedolla lämmöllä. Lisää kevyesti vatkatut kananmunat ja anna hautua kannen alla. Mausta oman maun mukaan. Porosiivut ja avocado sopivat hyvin munakkaan kanssa.

Victorian kiisseli

Riisipuuroa (keitettynä mantelimaitoon)

(käytän yleensä joulupuurosta jääneen puuron lopun, siksi en tiedä tarkkaa mittaa)

2 dl Kuohukermaa

Kookossokeria oman maun mukaan

Lakka/Mansikka/Vadelmahilloa

Vatkaa kerma ja lisää puuron joukkoon. Makeuta kookossokerilla, en suosittele makeuttamaan liian makeaksi, sillä hillo tuo lisää makeutta.

Heidi xx

Treenikuulumisia ja kotitreeniä


Raastava yskä on vihdoinkin helpottamassa ja uskallan kahden viikon treenitauon jälkeen tehdä muutakin kuin kävelylenkkejä. Toki joulun ajan pihasählypelit ja hiihdon opetuksen voisi laskea treeniksikin, sen verran kilpailuhenkistä porukkaa, että sykkeet nousivat auttamatta korkealle. Ihanaa, kun saatiin vihdoinkin valkoinen joulu! Niin paljon lastenkin kanssa tekemistä ulkona. Loma onkin sujunut enemmän ja vähemmän liikunnallisissa merkeissä.

Tapanina kävin treenauttamassa myös asiakastani. Vaikka skype toimiikin kätevästi, ovat live tapaamiset aina parhaita. Viime viikkoinen kotikuulatreeni sai jatkoa intervallitreeneistä, jotka teimme juosten. Juoksu onnistuu hyvin talvellakin. Lumi toki tekee juoksusta raskaampaa, mutta nouseepahan askel kevyemmin sitten kesällä 😉 Hiihdon ohella olen aina juossut myös talvisin. (Tammikuun starttipaketit ovat vielä tämän kuun loppuun asti tarjouksessa, lisätietoja paketeista heiditainio@aol.com ja kotisivuiltani voit käydä kurkkaamassa paremmin filosofiastani. Toki myös muita vaihtoehtoja on saatavilla, aina kertatreenistä pidempi aikaisiin paketteihin. Tammikuun alkuun asti on mahdollisuus tavata treenien merkeissä myös täällä Vlk-Tampere akselilla.)

IMG_2481

 

Kotitreenejä teen kausittain. Olen huomannut, että kesäisin en salilla käy juuri ollenkaan, vaan treenailen mieluummin kotipihassa. Muutenkin ulkoilmaihmisenä hakeudun ulkolajeihin, oli sitten kesä tai talvi. Syksyisin siirryn sisälle kotitreeneihin, ja talvisin pimeimpään aikaan treenailen mielellään ”ihmisten ilmoilla”, yleensä Kisiksellä tai Elixialla. Keväällä siirryn taas kotitreeneihin. Lasten ollessa pieniä en juuri muuta kotitreenailun ja lenkkeilyn lisäksi ehtinytkään. Pikku hiljaa kotiin kertyi apuvälineitäkin, joista tälläkin hetkellä käytössä ovat kahvakuula, TRX-narut ja jumppapallo. Tosin ilman apuvälineitäkin saa tehtyä tehokkaan treenin- oman kehon paino on ehdottomasti paras apuväline!

Moni saattaa ajatella, ettei kotitreenistä ole hyötyä ilman apuvälineitä, tai ellei treeni kestä vähintään tuntia. Laatu kuitenkin korvaa määrän ja lyhytkin treeni on parempi kuin ei mitään, esimerkiksi 3 treeniä x 30 min= 1h 30min. Kaikilla varmasti on viikossa aikaa tähän?

Muutama vinkki kotitreeneihin:

* Suunnittele treeni etukäteen. Säästät aikaa ja turhaa säätöä treenin aikana.

* Keep it simple! Silloin, kun aikaa on vain rajoitetusti, tee liikkeitä, jotka ovat ennestään tuttuja. Ihan perusliikkeistä saa koottua tehokkaan treenin (kts alla vinkit)

* Laita omat suosikkibiisit, joissa on menevä rytmi. Musiikin voimalla jaksaa sen viimeisenkin toiston!

* Karsi häiriötekijät ja varaa aika vain itsellesi.

* Keskity treeniin ja unohda kotityöt. Puolen tunnin päästä voit sitten imuroida tai ainahan voit imuroida alkulämmittelynä:)

Helpon kotitreenin, ilman apuvälineitä, saat tehtyä esim alla olevista liikkeistä…

Sumokyykkyjä, askelkyykkyjä, dippejä, lankku/sivulankku, erilaisia punnerruksia variaatioilla (valitse taso oman kunnon mukaan), vuorikiipeilijä, burpee, russian twist…

DSC_4911

Happy Workout!

Heidi xx

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä heiditainio@aol.com
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

✨ WEEKEND ✨ Well, kind of... attending today a Amer Sports @suuntosuomi #asambassador workshop/training day! So cool to connect with all the fellow ambassadors. And I am sure we're hitting the trails too... 🌲🐾🏃🏻‍♀️ #suunto #ambassador #weekend #active #personaltrainer #mylife #run #runspo #runnergirl #juoksu #motivation #fitspo #fitspiration #healthyliving #trailrunning #instarunners #zp #zeropoint #salomon #newbalance #womensrunningcommunity #fitfam #laufen 📷 @endorfiinikoukussa
Cause in the end of the day everyone just wants to be happy... ✨ Over the weekend I watched  Wayne Dyers movie "Shift" -Positive Attitude- from YouTube. It's about purpose and finding meaning of life. But as he says, purpose of life is simply just to be happy. To enjoy life & to get to a place where you're not always trying to get some place else ✨ There's four virtues in life. First one is the reference for all of the life and that's RESPECT. Second one is sincerity, which is really nothing more than just HONESTY. Third one is gentleness, which manifest itself as KINDNESS in our life. And the fourth one is SUPPORTIVENESS, which manifest as service for the others ✨If you can just for one day put your attention and make life better for someone else. And if you can focus on thinking like that, you don't need to ask your purpose. To touch someone else's life is more valuable than any amount of money ✨The pic has nothing, but actually a lot to do with the text-  respect, honesty, kindness and supportiveness- the most important values I also want to teach to my daughter ✨ Aiheesta lisää blogissa- linkki biossa ✨#purpose #life #happiness #love #gratitude #kindness #respect #value #waynedyer #quote #helsinki #helsinkibynight #fiftyshadesofblue #city #citylights #motheranddaughter #lovelovelove #heidionthego #blog
Good morning- waking up morning yoga & breakfast done 🌸🙏🏼 Right now I am so excited about what's happening next!  @suuntosuomi event ✨Enjoy your day ✨ #goodmorning #morningglory #metime #yoga #yogi #namaste #strikeapose #healthyliving #morningroutine #active #feelgood #home #morningworkout #fitspiration #fitspo #motivation #suunto #ambassador #zp #zeropoint
My girl- it's her 14th birthday today 💖 No need to say that time flies by... Nor that the apple hasn't fallen far from the tree 🌳🍎❤️#birthday #mygirl #lovelovelove #moonandback #celebrate #likemotherlikedaughter #yogi #agroyoga #strikeapose #active #beach #tb #holiday #mylife #healthyliving #lifestyle #view #spoton #worldtraveler
TUESDAY 🏃🏻‍♀️💪🏼💻🍊🥕🍳☕️🙏🏼🌲☀️💪🏼🐴🥗🙏🏼💪🏼🍌🏃🏻‍♀️🍝💫🛋👩‍👧😴 Tänään päivä näyttää aikalailla tuolta. Vauhdikas päivä tiedossa, mutta tietoisesti olen lisännyt päivääni 🙏🏼 #zen hetkiä. Ei tarvita joogatuntia tai ohjattua meditaatiota hetken rauhoittumiseen. Hyvä musiikki, silmät kiinni ja aivot hetkeksi narikkaan. Viisikin minuuttia riittää. Eilen töihin mennessä tein tämän ratikassa ✨ #myday #personaltrainer #heidionthego #breakfast #active #training #motivation #fitspo #fitspiration #breakfastgoals #exercise #eatwell #healthyliving #healthiswealth #zp #zpcompression #plantbased #foodshare
Monday is a #stateofmind Put your positive pants and get stuff done 🦋 Tänään muuten stepataan taas Tuomiokirkolla portaita- kävellen, juosten, askelkyykyillä, kyykyillä ja kaikenmaailman tyyleillä kello 17.30 😅 
Treeni sopii kaikille- kaikki tekevät oman kunnon mukaan. Tervetuloa rohkeasti mukaan- lisätietoja directin kautta tai heiditainio@aol.com. (Kaatosateen sattuessa olemme Kisiksellä!) 📷 @endorfiinikoukussa #monday #mondaymotivation #active #healthyliving #fitspo #fitspiration #motivation #positivevibes #positivemind #training #trainingday #run #juoksu #runnergirl #instarunners #laufen #activewear #mylife
Sun & Run ☀️🏃🏻‍♀️ Kevät, aurinko ja kuiva asvaltti- juoksijan unelma. Eilenkin Eläintarhan kentällä kävi jo heti aamusta kuhina, samoin Helsingin rantateillä. Eikä ihme, lämpömittari kohosi reilusti plussan puolelle ja terassilla tarkeni istua jo ilman takkia ☀️ Näin juoksukauden alkaessa onkin hyvä tarkistaa juoksutossujen kunto. Oikeanlaisilla juoksutossuilla voidaan välttyä niin virheasennoilta kuin mahdollisilta rasitusvammoilta 🏃🏻‍♀️ Ostohetkellä on hyvä ottaa huomioon, että tossu on juuri sinun jalallesi ja käyttötarkoitukseen sopiva. Haetko tossua metsäpoluille, kävelylenkeille, asvaltille, pikamatkoille vai maratonille? Haluatko istuvuutta, tukea, vaimennusta, rullaavuutta vai kenties keveyttä ja napakkuutta? Seikkoja, jotka kannattaa ostohetkellä ottaa huomioon. Blogissa lisää juoksutossuista- testiä myös @newbalance_suomi 890v.6 ja Sonic tossuista! ☀️🏃🏻‍♀️ 📷 @endorfiinikoukussa #juoksu #run #newbalance #sonic #890v6 #runspo #heidionthego #blog #active #healthyliving #zp #zeropoint #fitfam #fitspiration #fitspo #womenwhorun #womensrunningcommunity #runnergirl #laufen #runshots #runnershigh #outdoors #instarunners #runnersofinstagram
This week... ☀️ I watched Eat Pray & Love probably for the millionth time
☀️ Worked outdoors with my clients as much as possible
☀️ Tested new @suuntosuomi 3Fitness watch- love it!
☀️ Ate delicious vegetarian food @veggie_cafe ☀️ Participated @naistenkymppi & @yoganordic wellness day. Air yoga is so much fun. ☀️ It really feels like summer is on its way!
☀️ And I booked a vacay for the summer 🏔🍕☀️👙
Mitä muuta- se selviää blogista! Aurinkoista viikonloppua ☀️😘 #airyoga #strikeapose #yogi #yoga #active #exercise #eatwell #healthyliving #heidionthego #blog #mylife #healthiswealth #fitandfun #feelgood 📷 @endorfiinikoukussa
🌸Friday Moves- push up & plank variations to make sure you don't get bored with the basic ones 🌸 1. Push Up 2. Side Plank Push Up 3. Mountain Climber 4. Side Steps 🌸 You can always use a low table, chair or sofa instead of bench/box. Happy Friday guys- sun is out and so am I 🌸☀️ #workoutvideo #fitgirlvideos #instavideo #pushup #plank #fitspiration #fitspo #workout #training #trainingday #fitfam #treenaakotona #homeworkout #kotitreeni #bodyweight #healthyliving #heidionthegoworkout